Homona oleminen on siunaus, korkeampi ruumiillistuma, parempi tapa olla. Nämä ovat huomioita jotka monet meistä, etenkin Gay-hengellisyyden liikkeen kanssa tekemisissä olevat miehet, saattavat uskoa syvästi, mutta harvoin sanovat ääneen. Kenties siksi että olemme erityisen herkkiä ongelmille joita seuraa kun yksi ryhmä vaatii paremmuutta toiseen nähden. Me emme vaadi paremmuutta normaaleihin heteroseksuaaleihin nähden. Mutta tiettyinä hetkinä - kenties meditaatiossa tai rukouksessa, kenties seksuaalisessa kiihottumisessa, kenties homobaarissa tai poliittisessa varainkeruutilaisuudessa tai sosiaalisessa tapahtumassa - me tajuamme kuinka ihmeellistä elämämme on ja kuinka siunattuja olemme ollessamme homoja.
Tämä löytö on tärkeä osa henkistä kypsyyttä. Ymmärtäessämme kuinka siunattuja olemme, alamme päästää ulos noita hyviä viboja. Me voimme antaa anteeksi maailmalle. Me voimme hyväksyä asiat niin kuin ne ovat kaiken tuskan ja menetyksen kera joka kuuluu ihmisenä olemiseen. Ja tehdessämme tämän, muutamme maailmaa.
Homosuuntautuminen on osallisuutta yhteen planeetan suurista ajatuksista. Me resonoimme kaikkien homoseksuaalien elämien kanssa, jotka ovat eläneet ennen meitä. Ja me muunnamme heidän elämänsä tavalla jolla elämme omaamme. Me vaikutamme kaikkiin ihmisiin ympärillämme. Maailma on erilainen paikka homojen vapautusliikkeen synnyttyä. Ei väliä kuinka kovasti anti-gay voimat yrittävät estää sitä, gay-identiteetti on tullut esiin ja muuttaa maailmaa. Siitä syystä, yksilöllisinä homoina, meillä on moraalinen velvollisuus osallistua positiivisesti tähän maailmanlaajuiseen muutokseen jota olemme luomassa.
Kun huomaat että homona olemisesi on pisin korsi jonka ikinä vedit elämässäsi [viittaa sanontaan, kuka vetää pisimmän korren! - Suom.huom.], silloin voit päästää ulos kaikki hyvät aikomukset. Sinä voit rakastaa elämääsi - jopa kärsiessäsi. Elämämme yksityiskohdat saattavat olla kammottavia, kuten AIDS. Mutta juuri siinä on pointti. Sen rakastaminen mikä ei ole rakastettavaa, on sen muuntamista. Tällä tavoin me osallistumme tietoisuuden kehitykseen. Ei ole parempi olla korkeampi ruumiillistuma. Gay-identiteetin pitkä korsi merkitsee herkkyyttä ja haavoittuvuutta toisille ihmisille, ja jopa sankarillisen hyveen velvoitetta ja odotusta. Korkeampana ruumiillistumana oleminen, Mahayana buddhalaisuuden vertauskuvassa, saattaa merkitä bodhisattvana olemista.
Uskonto opettaa hyväksyntää ja alistumista jumalalliselle tahdolle, mutta aivan liian usein se opettaa myös sen vastustamista miten asiat ovat, s.o. niin kutsuttu inhimillinen olotila. Roomalaiskatolisuus opettaa, että lihan halut ja asiat jotka antavat nautintoa ruumiille ovat synnillisiä ja rangaistavia tulemalla elävältä poltetuksi ikuisesti. Buddhalaisuus opettaa että rakkaus elämään ja aistinautinto aiheuttavat jatkuvan jälleensyntymisen kärsimyksen elämään toisensa jälkeen. Protestanttisuus opettaa että ihmiset ovat kaikki kurjia syntisiä, arvollisia Jumalan silmissä ainoastaan koska meidät on verhottu Jeesuksen uhrikuoleman armolla. Nämä eivät ole julistuksia viisaudesta valita asiat niin kuin ne ovat ja osallistua maailman kauneuteen ja kasvuun.
Uskonto päätyy tahattomasti olemaan surullisuutta, ei onnea, keksien ketä syyttää, ei ymmärtäen eikä tuntien myötätuntoa toisten kamppailua kohtaan. Se ei ole viisautta jota poimia mytologisesta näystä, joka on tullut alas luoksemme. Eikä se ole viisautta jatkettavaksi ikuisuuksiin.
Muuntamalla ymmärryksemme uskonnosta, voimme nähdä että seksikielteiset, kehokielteiset, elämänkielteiset rangaistus-mielikuvat uskonnossa on tarpeen päästää irti vajoamaan menneisyyteen - kuten noitavainot tai orjuuden hyväksyminen. Kuin ruusu joka taittuisi karsimisveitseen, valtavirran amerikkalaisen kristillisyyden pitäisi vastaanottaa homojen esittämä haaste. Tässä on sen tilaisuus muuntaa asenteensa ja uskomuksensa menneisyyden mytologioista ja uudelleen suunnata itsensä takaisin Jeesuksen opetukseen rakkaudesta ja myötätunnosta. On aika luopua Jeesuksesta keskiaikaisena Jumalana ja ottaa avosylin vastaan Jeesus - ja Avalokiteshvara - symboleina siitä kuinka ihmiset voivat liittyä toisiinsa, kaikki rakastavina lähimmäisinä, kaikki saman Maan Itsen erilaisina ilmentyminä.
Myyttien sanoma on, että me voimme tehdä oman uskontomme. Todellakin, meidän täytyy. Me voimme tehdä sen, tietenkin, liittymällä kirkkoon tai tulemalla Mestarin oppilaaksi ja hyväksymällä kaiken mitä meille kerrotaan. Mutta me teemme sen, ei koska se on Yksi Todellinen Kirkko tai koska Mestari on oikea. Me teemme sen koska me valitsemme seurata tätä polkua, koska pidämme siitä miltä se meistä tuntuu. Me voimme tehdä sen myös tutkimalla eri uskontoja ja valitsemalla vertauskuvia jotka näyttävät elämää vahvistavilta ja merkityksellisiltä meille. Me teemme oman uskontomme jotta tuntisimme olomme hyväksi elämästämme. Jumala ei välitä mitä uskontoa olemme. Jumala vain jatkaa loistamista. Me olemme ne joiden täytyy valita mitä ajatella Jumalasta - vai ajattelemmeko ollenkaan.
Tämä löytö on tärkeä osa henkistä kypsyyttä. Ymmärtäessämme kuinka siunattuja olemme, alamme päästää ulos noita hyviä viboja. Me voimme antaa anteeksi maailmalle. Me voimme hyväksyä asiat niin kuin ne ovat kaiken tuskan ja menetyksen kera joka kuuluu ihmisenä olemiseen. Ja tehdessämme tämän, muutamme maailmaa.
Homosuuntautuminen on osallisuutta yhteen planeetan suurista ajatuksista. Me resonoimme kaikkien homoseksuaalien elämien kanssa, jotka ovat eläneet ennen meitä. Ja me muunnamme heidän elämänsä tavalla jolla elämme omaamme. Me vaikutamme kaikkiin ihmisiin ympärillämme. Maailma on erilainen paikka homojen vapautusliikkeen synnyttyä. Ei väliä kuinka kovasti anti-gay voimat yrittävät estää sitä, gay-identiteetti on tullut esiin ja muuttaa maailmaa. Siitä syystä, yksilöllisinä homoina, meillä on moraalinen velvollisuus osallistua positiivisesti tähän maailmanlaajuiseen muutokseen jota olemme luomassa.
Kun huomaat että homona olemisesi on pisin korsi jonka ikinä vedit elämässäsi [viittaa sanontaan, kuka vetää pisimmän korren! - Suom.huom.], silloin voit päästää ulos kaikki hyvät aikomukset. Sinä voit rakastaa elämääsi - jopa kärsiessäsi. Elämämme yksityiskohdat saattavat olla kammottavia, kuten AIDS. Mutta juuri siinä on pointti. Sen rakastaminen mikä ei ole rakastettavaa, on sen muuntamista. Tällä tavoin me osallistumme tietoisuuden kehitykseen. Ei ole parempi olla korkeampi ruumiillistuma. Gay-identiteetin pitkä korsi merkitsee herkkyyttä ja haavoittuvuutta toisille ihmisille, ja jopa sankarillisen hyveen velvoitetta ja odotusta. Korkeampana ruumiillistumana oleminen, Mahayana buddhalaisuuden vertauskuvassa, saattaa merkitä bodhisattvana olemista.
USKONNON MUUNTUMINEN
Uskonto opettaa hyväksyntää ja alistumista jumalalliselle tahdolle, mutta aivan liian usein se opettaa myös sen vastustamista miten asiat ovat, s.o. niin kutsuttu inhimillinen olotila. Roomalaiskatolisuus opettaa, että lihan halut ja asiat jotka antavat nautintoa ruumiille ovat synnillisiä ja rangaistavia tulemalla elävältä poltetuksi ikuisesti. Buddhalaisuus opettaa että rakkaus elämään ja aistinautinto aiheuttavat jatkuvan jälleensyntymisen kärsimyksen elämään toisensa jälkeen. Protestanttisuus opettaa että ihmiset ovat kaikki kurjia syntisiä, arvollisia Jumalan silmissä ainoastaan koska meidät on verhottu Jeesuksen uhrikuoleman armolla. Nämä eivät ole julistuksia viisaudesta valita asiat niin kuin ne ovat ja osallistua maailman kauneuteen ja kasvuun.
Uskonto päätyy tahattomasti olemaan surullisuutta, ei onnea, keksien ketä syyttää, ei ymmärtäen eikä tuntien myötätuntoa toisten kamppailua kohtaan. Se ei ole viisautta jota poimia mytologisesta näystä, joka on tullut alas luoksemme. Eikä se ole viisautta jatkettavaksi ikuisuuksiin.
Muuntamalla ymmärryksemme uskonnosta, voimme nähdä että seksikielteiset, kehokielteiset, elämänkielteiset rangaistus-mielikuvat uskonnossa on tarpeen päästää irti vajoamaan menneisyyteen - kuten noitavainot tai orjuuden hyväksyminen. Kuin ruusu joka taittuisi karsimisveitseen, valtavirran amerikkalaisen kristillisyyden pitäisi vastaanottaa homojen esittämä haaste. Tässä on sen tilaisuus muuntaa asenteensa ja uskomuksensa menneisyyden mytologioista ja uudelleen suunnata itsensä takaisin Jeesuksen opetukseen rakkaudesta ja myötätunnosta. On aika luopua Jeesuksesta keskiaikaisena Jumalana ja ottaa avosylin vastaan Jeesus - ja Avalokiteshvara - symboleina siitä kuinka ihmiset voivat liittyä toisiinsa, kaikki rakastavina lähimmäisinä, kaikki saman Maan Itsen erilaisina ilmentyminä.
Myyttien sanoma on, että me voimme tehdä oman uskontomme. Todellakin, meidän täytyy. Me voimme tehdä sen, tietenkin, liittymällä kirkkoon tai tulemalla Mestarin oppilaaksi ja hyväksymällä kaiken mitä meille kerrotaan. Mutta me teemme sen, ei koska se on Yksi Todellinen Kirkko tai koska Mestari on oikea. Me teemme sen koska me valitsemme seurata tätä polkua, koska pidämme siitä miltä se meistä tuntuu. Me voimme tehdä sen myös tutkimalla eri uskontoja ja valitsemalla vertauskuvia jotka näyttävät elämää vahvistavilta ja merkityksellisiltä meille. Me teemme oman uskontomme jotta tuntisimme olomme hyväksi elämästämme. Jumala ei välitä mitä uskontoa olemme. Jumala vain jatkaa loistamista. Me olemme ne joiden täytyy valita mitä ajatella Jumalasta - vai ajattelemmeko ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti