Kristuksen hyvä sanoma homoille:
"Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä." Matt.5:11-12
Pääasiassa Englannista käännettyjä artikkeleita homoseksuaalisuudesta ja uskonnosta, myös otteita suomenkielisestä kirjallisuudesta; yli 90 tekstiä!
Kuten Gandhisanoi: "Pidän Kristuksestanne. En pidä kristityistänne. He ovat niin erilaisia kuin Kristuksenne."
- Rakas Jeesus, varjele minua seuraajiltasi!
"Kristityt: aina kun sanotte, 'minä puhun vain totuuden rakkaudessa', mitä ihmiset oikeasti kuulevat on: 'Minä olen mulkku.' Joten lakatkaa sanomasta niin. Paitsi jos olette. Siinä tapauksessa jatkakaa... kai." - John Shore
Suvaitsevaisuus on minulle itseisarvo, mutta suvaitsemattomuuden suvaitseminen on älytön vaatimus; minä en ole tekemisissä negatiivisten ihmisten ja suuntausten kanssa! (Katso alla "Suvaitsevaisuusparadoksi"!) En hyväksy ainuttakaan lahkoa, joka ei hyväksy minua, ehdoitta. Tämä blogi ei ole pyhimyksiä eikä lampaita varten.
Olen pahoillani jos asenteeni tuntuu kärkevältä, mutta minä olen jo kauan sitten saanut tarpeekseni vastustajiemme argumenteista, enkä koe kutsumuksenani yrittää "ymmärtää" tai "keskustella"; heille minulla ei ole mitään sanottavaa.
Niin maailmankatsomukseni kuin ennen kaikkea elämäni ja elämän asenteeni on kokenut valtavia mullistuksia 2015 vuoden lopusta alkaen, josta voit lukea blogissani Resurget Sol Fugiens: Minun tieni.
Tämä blogi alkoi puhtaasti kristilliseltä pohjalta, ja useimmat kirjoitukset käsittelevätkin kristinuskoa: kaikki mahdolliset kysymykset sen pohjalta on varmasti käsitelty!
Sitten hylkäsin ensin kristinuskon vakaumuksenani ja laajensin kirjoitusten näkökulmaa - myönnän, että tarkoituksella myös hiukan provokatiiviseen suuntaan;
nyt olen kääntynyt buddhalaisuuteen, eikä kristinusko enää kiinnosta minua millään muotoa. Se ei tietenkään tee tyhjäksi tekemääni työtä, jos se voi olla avuksi jollekin.
Sitä paitsi puolisoni kanssa käymme joka tapauksessa Sateenkaarimessuissa, ei se ole pois suljettua. Nykyään on vaikeaa keksiä uutta sisältöä tähän blogiin, jonka aihe on niin spesifinen.
Yhteydenotot kommentoimalla mitä tahansa kirjoitusta tässä blogissa: henkilökohtaisia viestejä en tietenkään julkaise. Muista e-mail osoitteesi, jotta voin vastata jos niin haluat! Ja luonnollisesti ainoastaan asiallisia ja ystävällisiä viestejä, kuten kuka tahansa ajatteleva ihminen ymmärtää!
Koska HEARTSTOPPER💖 kausi 2 on täällä, ja ykkösenä Netflixissä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa, haluan sanoa siitä jotain. Ensimmäisen kerran katsoimme sen yhdessä aviomieheni kanssa, kuten ekankin kauden, kolmena peräkkäisenä yönä. Kertaakaan en ns. "bingettänyt" edes ykköskautta, ja katsoin sen lopulta "vain" 19 kertaa, mikä on hyvin vähän verrattuna moniin muihin kansainvälisessä Facebook-ryhmässä, riippumatta siitä miten valtavan voimakas vaikutus sillä oli minuun.
Kaikki aiheesta viime vuonna julkaisemani kirjoitukset:
Pelkäsin jo että se tunne on kadonnut, mutta kyllä se sieltä tulee jo toisella katselukerralla, tällä kertaa hiljaa hiipimällä, ei ylitsevuotavasti tulvien kuten ekalla kaudella, mikä on varmasti hyvä, sillä se tempasi minut mukaansa ja kadotin itseni siihen pitkäksi aikaa (n. kolmeksi kuukaudeksi!). Olin kuin "tripillä", ja on vaikea sanoa oliko se hyvä vai huono; niin paljon suloista ja hyvää kuin siinä olikin, samalla myös todellisuuteni horjui pahasti.
Vertasin sitä silloin mm. rakastumiseen. Nyt olemme vakiinnuttaneet suhteemme, minä ja Heartstopper: rakkaus on yhä olemassa, se on vain enempi läsnä arjessa, taustalla.
Myös yhteisö on auttanut uudelleen elävöittämään tuon tunteen, kun voit elää sen myös muiden kautta, saada sille vahvistusta: YouTube-reaktiovideot, joita löytyy runsaasti (ykköskaudestakin niitä on julkaistu vielä tänä vuonnakin yhä lisää!), sekä Facebook-ryhmä, joka on taas erittäin aktiivinen, yllätys yllätys.
Sarjakuva-albumeita Alice Oseman on luvannut vielä kaksi. Ja ainakin hän toivoo vielä kahta kautta tv-sarjalle; kolmannen Netflix on vahvistanut.
Lisäys 16.8.23: Jossain reaktiovideolla, en muista kenen, sanottiin osuvasti, että Heartstopperin ykköskausi viime vuonna sai aikaan "siirtymän" (shift), eli jokin muuttui pysyvästi, jotain täysin uutta alkoi. Se ei missään tapauksessa ole "pelkkä" tv-sarja/sarjakuva muiden joukossa! Kun ykköskausi oli vasta julkaistu ja sattumalta näin pätkiä siitä YouTubessa - tietämättä asiasta etukäteen - tiesin heti että tässä on jotain erityistä ja minun on pakko nähdä se! Tällä hetkellä puhutaan paljon myös vasta ilmestyneestä elokuvasta, "Red, White & Royal Blue", ja olen nähnyt pätkiä YouTubessa, mutta ei: se ei tee minuun mitään vaikutusta, en aio katsoa sitä. Sama koskee esim. sarjoja "Love, Victor" ja "Young Royals" (jälkimmäisestä jopa katsoin viime vuonna ekan jakson, ja pidin sitä tylsänä!).
Heartstopperin toinen kausi on vielä emotionaalisempi kuin edellinen, ja pussailua on paljon, paljon enemmän - ja onhan sitä ilo katsella. Eräs sarjakuvan kohtaus, jonka ehdottomasti odotinkin näkeväni myös sarjassa, on se jossa Nick ja Charlie toteavat, etteivät ole vielä valmiita harrastamaan seksiä (Alicen websarjakuvassa siihen on jo päästy). Demiseksuaalina minun on helppo samaistua siihen; olen nuorempana antanut muiden liikaa vaikuttaa itseeni ja kertoa minulle mikä on "normaalia" (silloin ei tunnettu käsitettä demiseksuaalisuus). Olen tuntenut vielä myöhemmälläkin iällä ulkoista painetta olla "kuten muut". Demiseksuaalisuuteni tajuaminen oli helpotus: minussa ei ole mitään vikaa, jotkut vain kokevat näin, en ole ainoa. Tajusin myös, että demiseksuaalisuus todellakin määrittää minut ihmisenä enemmän kuin pelkkä homoseksuaalisuus: se määrittää miten tunnen, koen, elän seksuaalisena ihmisenä, ei vain mistä sukupuolesta satun pitämään.
Alice Osemanin romaani Loveless on varmasti hänelle hyvin henkilökohtainen, koska hän on aromanttinen aseksuaali kuten kirjan päähenkilökin. Se korjasi myös minun käsityksiäni aseksuaalisuudesta; se ei välttämättä tarkoita ettei keholla olisi tarpeita joita haluaa tyydyttää, mutta tarvitaanko siihen toista ihmistä on sitten asia erikseen. Demiseksuaalisuus on aseksuaalisuuden kirjoon kuuluva ilmiö, ja joskus elämässäni olen ollut enemmänkin siihen suuntaan kallellaan. 1990-luvulla kun ajauduin parisuhteeseen parin epätyydyttävän yhden yön kokeilun jälkeen, en ollut oikeasti valmis kumpaankaan - en seksiin saati suhteeseen.
Eräs romaanin lause oli erinomainen, ja voin täysin yhtyä siihen:
"Miksi joku menisi vieraan taloon ja riisuisi vaatteensa, kun voisi vain jäädä kotiin runkkaamaan mukavasti ja turvallisesti. Varmasti lopputulos on aivan sama."
Toivottavasti kyse on näköharhasta, ja ne räikeästi näkyvimmät ihmiset ovat vähemmistön vähemmistö, mutta myös minulle on elämäni aikana muodostunut kuva että "homoskene" - mitä se sitten tarkoittaneekin; minä en koskaan ole tuntenut sellaiseen kuuluvani - on yliseksuaalinen, täynnä alapäällään ajattelevia seksihulluja. Eikä sillä ole mitään tekemistä moraalin kanssa - inhoan moralismia. Se on vain vastoin minun luontoani, ja olen rikkonut itseäni vastaan yrittäessäni olla muuta kuin olen.
Tämä julkaisu koskee äskettäin lukemaani kirjaa, joka on niitä kirjoja, joita ei malttaisi laskea käsistään! Se käsittelee tämän blogin pääasiallista aihepiiriä, henkisyyttä, mutta vain sivuaa ohimennen mainitsemalla sitä toista - eli seksuaalisuutta - esiin nostamieni henkilöiden kautta, jotka ovat jääneet enemmän tai vähemmän historian hämärään: itse luin heistä nyt ensimmäistä kertaa. Merkillepantavaa on myös se että naisina omilla aloillaan kumpikin rikkoi rajoja.
Tuskin seksuaalisuus kenenkään elämässä mikään pääasia onkaan, se on pieni osa meitä. Emmeköhän me kaikki ole ensisijaisesti ihmisiä. Toisaalta, seksuaalisuus on osa tuota ihmisyyttä, ja siis nimenomaan osa meitä, syntymästä saakka; siihen emme voi vaikuttaa. Sen sijaan esim. "kristitty" tai "buddhalainen" ovat titteleitä, jotka valitsemme ja omaksumme ulkopuoleltamme, usein esim. siitä kulttuuripiiristä, missä olemme kasvaneet, ja/tai vanhempien vaikutuksesta. Leikittelen joskus ajatuksella, että jos joku harras kristitty olisi syntynyt islamilaiseen maahan ja/tai perheeseen, hän saattaisi olla aivan yhtä harras muslimi. Yhtäkaikki, ulkoisen vaikutuksen ei pidä antaa tukahduttaa ominta synnynnäistä itseämme, joka on luonnollinen. Uskonnot ovat viime kädessä ihmistekoa, "keinotekoisia", jos niin haluaa sanoa. Toki pohjimmainen kaipuu niidenkin takana on syvästi inhimillinen perustarve (Jungin mukaan).
Yhtä hyvin olisin voinut julkaista tämän kirjoituksen melkein missä tahansa muussakin blogissani, se taipuu moneen suuntaan.
UUDEN ETSIJÄT: Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria 1880-1930. Toimittaneet Maarit Leskelä-Kärki ja Antti Harmainen. Kustannusosakeyhtiö Teos 2021.
Historian tutkimuksen näkökulma esoteriaan on juurikin se mikä minua enää kiinnostaa aiheessa (sekä kenties se miten C.G. Jung on tulkinnut esoteerisia teemoja psykologisesti), vaikka juurikin länsimainen esoteria - ennen kaikkea teosofia - alun alkaen teki minullekin tutuiksi itämaiset karman ja jälleensyntymisen käsitteet. Nyt olen kuitenkin palannut alkuperäisille lähteille buddhalaisena. Englanninkieliseen blogiini olen aiemmin kirjoittanut eräänlaisen kritiikin länsimaisesta esoteriasta ja sen suhteesta nimenomaan buddhalaisuuteen.
Nykypäivän näkökulmasta voi olla vaikea kuvitella, ellei ole perehtynyt asiaan, miten merkittävä ja suuri vaikutus esim. juuri teosofisella liikkeellä oli 1800-1900-lukujen taitteessa, niin maailmalla kuin täällä meidän pienessä Suomessammekin. Se liittyi meillä niin kansallistunteeseen Venäjän vallan alla ennen itsenäistymistä, kuin myös työväenliikkeeseen.
Aikaisemmin olen lukenut myös seuraavat teokset samasta aihepiiristä, joita voin suositella kiinnostuneille...
Tässä käsillä olevassa kirjassa kerrotaan aikakauden suomalaisista taiteilijoista, joista haluan nyt nostaa esiin kaksi naista, joiden elämä ja elämäntyö minua puhutteli kaikkien muiden joukosta erityisesti. On hauska "sattuma" - ehkä - että tässä yhteydessä kun heidät esittelen, heidän valitut teoksensa ikään kuin näyttävät tukevan ja täydentävän toisiaan, musiikillisesti ja kuvallisesti. Kirjan luvut ovat huomattavasti laajempia, joten tässä on vain pieni maistiainen aiheesta. Kummaltakin esittelen vain yhden teoksen.
Ida Moberg
Ensimmäinen on säveltäjä Ida Moberg (1859-1947). Hänestä sanotaan mm. että "hän oli paitsi säveltäjä myös kapellimestari, kuoronjohtaja ja musiikkipedagogi. Samalla Moberg oli näkyvä hahmo Suomen Teosofisessa Seurassa sekä antroposofisen liikkeen uranuurtaja Suomessa."
Itse sain 1990-luvun alussa henkisen herätyksen varsinkin teosofian kautta, erityisesti liikkeen suomalaisen uranuurtajan, Pekka Ervastin elämäntyön myötä, ja myöhemmin olin tekemisissä antroposofian kanssa liityttyäni Kristiyhteisöön, joka on yksi antroposofian perustajan, Rudolf Steinerin, virikkeistä. Laajemmin voit lukea henkisestä tiestäni tähän päivään asti kirjoituksessani "Minun tieni."
Vielä kirjassa sanotaan: "Mobergin elämän tarkastelu valaisee myös sitä, miten esoteerisissa liikkeissä suhtautuminen sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen oli usein sallivampaa kuin valtavirran uskonnollisissa järjestöissä, kuten esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ja herätysliikkeissä." Aivan totta. Itsekin olen kirjoittanut joskus artikkelin, "Homoseksuaalisuus esoteerisen tiedon valossa", joka avaa asiaa. Toki on myös poikkeuksia, joita olen listannut tämän blogin linkkiluetteloon sivupalkissa, ja yhdestä sellaisesta minulla on omakohtaista kokemustakin.
Ida Moberg oli ensimmäinen suomalainen nainen, joka sävelsi sinfonian - ja ylipäänsä ensimmäinen suomalainen naissäveltäjä - ja sekin on kateissa! Häntä ei yleensäkään tunneta, koska hänen teoksiaan ei ole painettu eli nuotteja on vaikea löytää. Niistä on vain alkuperäisiä käsikirjoituksia, joita pitää hankalasti etsiä arkistosta. Mobergin teoksia ei olekaan esitetty hänen kuolemansa jälkeen juuri lainkaan.
Opiskeltuaan Pietarissa neljä vuotta laulua ja pianonsoittoa (1879-1883) ja palattuaan Helsinkiin, "Moberg toimi laulajana ja musiikinopettajana. Hän kuului muun muassa Robert Kajanuksen johtamaan sinfoniakuoroon, jossa lauloi ja jonka harjoittajana sittemmin toimi Mobergin ystävä, pianisti Selma Kajanus. Molemmat olivat teini-ikäisinä Alie Lindbergin piano-oppilaita. Molemmat pyrkivät edistämään naisten asemaa musiikkielämässä, molemmat olivat kiinnostuneita esoteriasta ja molemmat elivät elämänsä samansukupuolisen elämäntoverin kanssa. Pietarista palattuaan Moberg muutti kumppaninsa Aurora Charlotta ('Lotti') Kochin luo, joka jakoi Mobergin kiinnostuksen teosofiaan ja sittemmin antroposofiaan. Pariskunta eli yhdessä 43 vuotta, Kochin kuolemaan saakka." Toisaalla netissä tyydytään toteamaan: "Oliko suhde pelkästään ystävyyssuhde, sitä ei tiedetä."
Ilokseni löysin YouTubesta sentään jotain hänen musiikkiaan. Susanna Välimäki ja Juha Torvinen kertovat Ida Mobergia käsittelevässä kirjan luvussa tästä hänen teoksestaan näin: "Elämänmittainen totuuden etsintä on keskeinen teema myös Mobergin orkesterisarjassa Auringonnousu (Soluppgång, 1907-1908). Se on Mobergin elinaikana hänen eniten esityksiä saaneita orkesteriteoksiaan. Neljästä osasta koostuva kaksikymmentäminuuttinen sävellys voidaan ymmärtää kuvaukseksi henkisestä matkasta. Etsivät aiheet vuorottelevat näynomaisten jaksojen ja hiljaisuuksien kanssa. Luontokuvat toimivat vertauskuvina meditaatiolle, psyykkiselle tapahtumiselle sekä yhteydelle olemassaolon kokonaisuuteen."
"Ensimmäinen osa Auringonnousu (Soluppgång) rakentaa laajan kaaren alun hienoisia valonkareita ilmentävistä vaimeista sävelsoluista koko orkesterin soittamaan keinuvaan ja kirkkaasti soitinnettuun koraaliin. Sitä seuraa ohimenevä täyttymyksen hetki, jossa häivähtää Richard Wagnerin Tristan ja Isolde-oopperasta tuttu hurmoskuvasto. Osan muotorakenne kuvaa hengellisen heräämisen prosessia, jota auringonnousu symboloi."
Göteborgin sinfoniaorkesteri: Auringonnousu
"Tummemmin soitinnetun toisen osan nimi on Preludi tai Toiminta (Versamhet); käsikirjoitusaineistossa ja konserttiohjelmissa esiintyy kumpaakin nimeä. Sen musiikki sisältää ylöspäin ponnistelevia huokausaiheita kuin kuvaten ihmisen elämän työläyttä ja henkisellä polulla kulkemisen vaikeutta."
Göteborgin sinfoniaorkesteri: Preludi - Toiminta
"Toiminnan tunne jatkuu Ilta-nimisessä (Afton) kolmannessa osassa. Sitä luonnehtivat tiukka syke ja kellomainen tikitys, jotka symboloivat ajan kulkua. Ensin syke kiihtyy, mutta sitten se hidastuu ja lopulta raukeaa. 'Ilta' kuvannee siten elämän ehtoopuolta ja lähestyvää kuolemaa."
Göteborgin sinfoniaorkesteri: Ilta
"Auringonnousu-orkesterisarjan päätösosan nimi on Hiljaisuus (Stillhet). Joissakin konserttiohjelmissa ja kritiikeissä se on suomennettu Rauhaksi. Osa soitetaan vain jousisoittimin, joilla länsimaisessa taidemusiikissa on usein kuvattu sielullista tapahtumista. Koraalimainen mollikudos etenee rauhallisessa tempossa. Toistuvat asteikkoaiheet luovat vaikutelman sekä ylös kohoamisesta että alas vajoamisesta: maallisen kehon vajotessa sielu nousee korkeuksiin. Musiikki päättyy asteittaiseen vaimenemiseen (morendo) eli katoamiseen olemattomuuteen. Tämä sarjan viimeinen osa viittaa tuonpuoleiseen, hengen valtakuntaan."
Göteborgin sinfoniaorkesteri: Hiljaisuus
"Ilta- ja Hiljaisuus-osat voi kuulla myös memento mori-aiheen kannalta kuolevaisuuden mietiskelynä. Esoteerisessa ajattelussa symbolinen kuolema on initiaation eli vihkimystien vaihe, joka kasvattaa itsetuntemusta ja mahdollistaa uuden syntymän. Vanhan minän on kuoltava, jotta uusi elämä olisi mahdollinen."
Wikipedia kertoo, että Mobergin oopperaa Aasian valo ryhdyttiin valmistelemaan esityskuntoon 2010-2020-luvun vaihteessa, mikä on todella hyvä uutinen koska tuo teos vaikuttaa aivan erityisen mielenkiintoiselta; jopa minä, joka en koskaan ole käynyt oopperassa, saattaisin olla kiinnostunut! Kirjassa kerrotaan siitä:
"Moberg piti itse pääteoksenaan oopperaansa Asiens ljus ('Aasian valo'), jota hän sävelsi todennäköisesti jo 1910-luvulta alkaen. Sen liberetto perustuu englantilaisen filosofin Edwin Arnoldin teokseen The Light of Asia: The Great Renunciation (1879). Arnoldin teos on runollinen elämäkerta Siddhartha Gautamasta ja pohjaa sanskritinkieliseen Lalitavistara Sutraan. Arnoldin teos oli ensimmäisiä länsimaiselle suurelle yleisölle suunnattuja esityksiä Buddhan elämästä. Ruotsin teosofiset piirit tilasivat siitä ruotsinnoksen (1888), jonka pohjalta Moberg laati oopperansa libereton yhdessä ystävänsä, teosofi Agnes Gluudin kanssa. Suomen Teosofiseen Seuraan vuonna 1898 liittynyt Gluud kuului Mobergin kanssa samaan naisvaltaiseen Vågen-loosiin. Säilyneeseen käsikirjoitus-aineistoon kuuluviin liberettovihkoihin on virheellisesti merkitty libereton perustuvan Viktor Rydbergin teokseen. Rydberg kylläkin kirjoitti Arnoldin teoksen ruotsinnokseen esipuheen 'Om buddha återvände' (suom. 'Buddhan elämä ja opit'), joka korostaa buddhalaisuuden yhteyksiä kristillisiin oppeihin. Se oli kristillistä teosofiaa ja antroposofiaa harjoittaneelle Mobergille tärkeä kirjoitus ja lienee vaikuttanut hänen oopperaansa.
Ooppera käsittelee Prinssi Siddharthan heräämistä maailman kärsimykseen ja hänen päätöstään jättää etuoikeutettu elämänsä. Kosmiseen nirvanaan huipentuva teos painottaa ihmisen henkistä kehitystä, jossa itsekkyys ja heikomman riisto korvataan myötätunnolla ja yhteenkuuluvuudella. Musiikkia luonnehtii värikäs sävelmaalailu ja valosymboliikka, epätavalliset harmoniat ja rytmiikat. Valo on perinteinen vertauskuva elämän arvoitukselle ja sisäiselle etsinnälle ja keskeinen osa esoteerista estetiikkaa. Mobergin musiikissa valovaikutelmia luodaan ennen kaikkea harmonian ja sointivärien avulla. Partituurin mukaan laulajien ja tanssijoiden tulee paikoin liikkua Steinerin eurytmisten kaavojen mukaan. Eurytmiaa oli mukana myös monissa Steinerin mysteerinäytelmissä.
Oopperaa ei koskaan esitetty kokonaisuudessaan, mutta joitakin sen instrumentaalisia, lyhyitä osia kyllä. Sen Balettikohtaus on olemassa erillisenä teoksena, ja Kehtolaulua on soitettu Auringonnousu-orkesterisarjan finaalina [Hiljaisuus] sekä omana erillisenä teoksenaan. Moberg palasi oopperansa pariin uudestaan 1940-luvulla ja uusi sitä vielä viimeisinä vuosinaankin, mikä kertoo, kuinka tärkeä teos säveltäjälleen oli. On mahdollista, että Moberg tarkoitti oopperansa alun perin jonkin teosofisen tapahtuman mysteerinäytelmäksi tai juhlaesitykseksi laulujuhlille."
Edwin Arnoldin runoelma Jussi Snellmanin suomentamana ja WSOY:n 1951 julkaisemana löytyy netistä. Itse teosofisen liikkeen perustaja H.P. Blavatsky piti siitä niin paljon, että toivoi luettavan kirjasta luvun aina kuolemansa vuosipäivänä Teosofisen Seuran päämajoissa, yhdessä Bhagavad Gitan otteiden kanssa.
Naisia ei yleensä hyväksytty kapellimestariksi, ei edes orkesterimuusikoiksi 1900-luvun alussa. Siksi naiset perustivat omia orkestereitaan ja yhtyeitään. Mobergin kirjeistä käy ilmi, että "hän olisi halunnut säveltämisen ohella tehdä kapellimestarin työtä, johon hänellä oli koulutus, mutta jota hänen oli sukupuolensa takia mahdoton saada. Teosofisesta Seurasta - ja myöhemmin myös Antroposofisesta Seurasta - tuttu kapellimestari-kollega Leino [Johannes (Juho) Leino] kuitenkin järjesti Mobergin sijaisekseen johtamaan Viipurin musiikin ystäväin orkesteria kolmessa kansankonsertissa vuonna 1908. Se saattoikin jäädä Mobergin ainoaksi ammattikeikaksi kapellimestarina. Teosofisten piirien, tyttökoulujen ja opettajaseminaarien ohella hän sai toimia kapellimestarina vain omien teostensa esityksissä omassa sävellyskonsertissaan ja Helsingin filharmonisen seuran erikoistapahtumissa, kuten Suomalaisen musiikin viikolla, jossa säveltäjät johtivat omia teoksiaan."
Sigrid af Forselles
Nina Kokkisen ja Marja Lahelman kirjoittama luku kirjassa alkaa näillä sanoilla: "Kuvanveistäjä Sigrid af Forselles [1860-1935] oli ensimmäinen pitkän ja johdonmukaisen ammatillisen uran luonut suomalainen naiskuvanveistäjä. Tästä huolimatta hän on saanut ainoastaan marginaalisen aseman Suomen taidehistoriankirjoituksessa, eikä hänen taiteellista tuotantoaan ole juurikaan ymmärretty. Taiteilijan rohkeus, omaperäisyys ja etsijän asenne ovat osaltaan edesauttaneet marginaaliin ajautumista."
Hiukan myöhemmin kerrotaan että: "Naiselle kynnys ryhtyä kuvanveistäjäksi 1800-luvun lopulla oli korkea, eivätkä mahdollisuudet selvitä alalla olleet kummoiset. Raskaan fyysisen luonteensa vuoksi kuvanveistoa ei oikeastaan pidetty naiselle soveltuvana taiteenlajina. Naisille ei myöskään avautunut juuri mahdollisuuksia julkisen taiteen tekijöinä. Kuvanveistäjälle julkiset tilaukset olivat kuitenkin elinehto."
Sigrid af Forselles eli ja vaikutti niin Pariisissa kuin Firenzessäkin. Pariisissa hän oli mm. "kuvanveiston mestariksi kohotetun" Auguste Rodinin oppilas, mikä oli merkittävä käännekohta hänen elämässään, ja myöhemmin avustaja Rodinin ateljeessa, osallistuen mm. kuuluisan Calais'n porvarit-veistoksen ihmishahmojen muovailemiseen. Rodin pyysi af Forsellesia jatkamaan avustajanaan työn valmistuttua, mutta hän oli valmis itsenäiselle uralle.
Af Forselles osallistui Pariisin kevätsalonkiin 1885 nuorta naista esittävällä pronssisella rintakuvalla, Nuoruus; "sen mallina toimi todennäköisesti ranskalainen kuvanveistäjä Madeleine Jouvray, josta tuli af Forsellesille läheinen ystävä ja kumppani. Heidän suhteensa on arveltu olleen myös romanttinen", kerrotaan kirjassa. He tutustuivat toisiinsa todennäköisesti Rodinin ateljeessa.
"Rodin tunsi useampia teosofeja, okkultisteja ja muita samoista aiheista kiinnostuneita." [...] "Taiteilijan tiedetään... tutustuneen ajan merkittävimpiin lukeutuneeseen okkultistiin Aleister Crowleyyn Pariisissa vuonna 1903. Rodin esitteli Crowleylle tekemiään alastonkuvia, joiden oheen tämä runoili tekstit. Rodinin teokset ja Crowleyn runot julkaistiin yksissä kansissa vuonna 1907."
Läheisen ystävänsä ja tukijansa Helena Westermarckin muistelmien mukaan af Forselles tutustui spiritualismiin Pariisissa 1880-luvun lopulla, jolloin hän aloitti ihmissielun kehitystä kuvaavan reliefisarjan tekemisen.
"Sigrid af Forsellesin suurisuuntainen monumentaalihanke oli viisiosainen reliefisarja Ihmissielun kehitys (n. 1887-1900). Sitä voidaan pitää myös yhtenä merkittävimmistä esoteeriseen henkisyyteen kietoutuvista taideteoksista 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomessa. Teoskokonaisuus muodostuu viidestä noin kaksi metriä korkeasta ja kaksi ja puoli metriä leveästä kipsireliefistä. Reliefit kuvaavat merkittäviä käännekohtia ihmiskunnan myyttisen historian ja henkisen kehityksen tiellä, alkaen pakanallisesta esihistoriasta ja päättyen lopulliseen kirkastumiseen korkeammassa todellisuudessa." [...]
"Mittasuhteiltaan monumentaalisen Ihmissielun kehitys-hankkeen tekeminen ilman ennakkoon sovittua tilausta kertoo af Forsellesin halusta ja valmiudesta omistaa koko elämänsä taiteelliselle työlle ja siihen nivoutuvalle henkiselle etsinnälle. Hanke oli erittäin kunnianhimoinen, ehkä jopa hieman suuruudenhullu. Teossarjan toteuttaminen itsenäisesti vailla minkäänlaista tietoa sen tulevaisuudesta oli taloudellisessakin mielessä uhkarohkeaa, eikä etenkään naisten katsottu soveltuvan näin mittavien hankkeiden toteuttamiseen. Se ei kuitenkaan estänyt af Forsellesia tarttumasta haasteeseen ja tavoittelemasta tunnustetun kuvanveistäjän asemaa."
"Yhtenä tärkeänä esikuvana af Forsellesin reliefisarjalle toimi sama renessanssi-taiteen mestariteos, joka innoitti myös Rodinia Helvetin portissa. Kyseessä olivat Lorenzo Ghibertin 1400-luvulla veistämät Firenzen Battistero di San Giovanni-kappelin ovet. Paratiisin porttina tunnetut ovet koostuvat kymmenestä Vanhan testamentin tapahtumia kuvaavasta kullatusta pronssireliefistä." [...]
"Renessanssiesikuvia seuraten hänen tarkoituksenaan oli valaa reliefit pronssiin ja siten tehdä niistä paitsi henkiseltä sisällöltään myös fyysiseltä olomuodoltaan ikuisia." [...]
"Reliefisarjan nimeksi vakiintui jo varhain Ihmissielun kehitys (Männsikoandens utveckling), mutta ei ole tietoa, onko nimi juuri tässä muodossa peräisin taiteilijalta itseltään. Kun af Forselles asetti kaikki viisi reliefiä yhtä aikaa näytteille - tiettävästi ensimmäisen ja viimeisen kerran - vuonna 1908, ainoastaan yksittäiset reliefit oli nimetty. Hufvudstadsbladetin kriitikko kertoi reliefisarjan teemana olevan 'pimeästä kohti valoa kamppailevan ihmishengen historia'. Osien nimiksi hän mainitsi 'Ihmisen taistelu', 'Vankeus', 'Kristinuskon julistus', 'Kotimatka' ja 'Kotiinpaluu'. Ensimmäinen osa on mielletty aiheeltaan pakanalliseksi. Se tunnetaan nykyisin nimellä 'Ihmisten taistelu, aihe Eddasta, Ragnarök.' Toinen osa kuvaa vanhatestamentillista Babylonin vankeus-aihetta. Sen jälkeen tulee kolmannessa osassa kuvattu Jeesuksen vuorisaarna, ja seuraavassa osassa enkeleiden johdattama kirkastuneiden sielujen kulkue. Viimeisessä reliefissä Jeesus toivottaa henkisen tien kulkijat tervetulleiksi takaisin taivaalliseen kotiinsa. Reliefien sisältö kiinnittyy kristilliseen perinteeseen, mutta taivuttaa sitä kohti esoteerista henkisyyttä. Tämänkaltaiset tulkinnat olivat varsin yleisiä vuosisadanvaihteen okkulttuurissa." [...]
"Af Forsellesin reliefisarjan ihmisyksilön ja samalla koko ihmiskunnan sielulliseen kehitykseen kytkeytyvä sisältö sekä toive teossarjan sijoittamisesta julkiseen tilaan sopivat ajatukseen henkisen evoluution edistämisestä taiteen keinoin. Tarkoituksena ei ollut välittää jotain tiettyä esoteerista oppia, vaan antaa tilaa erilaisten ainesten pohdiskelulle ja synteesin rakentamiselle. Vuosisadan lopun esoteerisuuden ilmapiiristä on mahdollista paikantaa monia eri suunnista kumpuavia lähtökohtia af Forsellesin reliefisarjan henkiselle sisällölle. Kirjeissään taitelija paljastaa vain niukasti ajattelunsa taustoja. Etsijäluonteensa mukaisesti hän ei sitoutunut mihinkään tiettyyn ideologiaan, vaan pysyi uskollisena oman totuutensa tavoittelulle."
[Teosofinen] "Käsitys nykyisen sivilisaation pohjoisesta alkuperästä tarjoaa uskottavan tulkintakehyksen af Forsellesin reliefisarjan ensimmäiselle, skandinaaviseen mytologiaan viittaavalle osalle... Reliefin sommitelmassa keskeiselle paikalle kuvattu Thorin vasara saa tässä teosofis-metafyysisessä tulkinnassa erityisen merkityksen symbolina 'titaanisille' alkuvoimille, jotka estävät ihmiskuntaa palaamasta henkiseen kotiinsa. Henkinen kehitys on mahdollista vasta, kun ihmiskunta vapautuu niiden vallasta. Tähän ajatukseen voisi liittyä Westermarckin esittämä näkemys, jonka mukaan ensimmäisen osan aiheena ovat primitiivisen ihmisen affektit, eli alkukantaiset tunnereaktiot. [Edouard] Schurén kautta avautuvassa tulkintakehyksessä ensimmäinen osa voidaan tulkita kuvaukseksi ihmiskunnan (valkoisen rodun) kehityksen pakanallisesta esihistoriasta, jolloin ihmiset vielä uskoivat yhden sijasta moneen jumalaan. Ihmiset on esitetty kaaoksen ja sekasorron tilassa, jossa primitiiviset tunteet sekä fyysinen voima ja väkivalta hallitsevat."
Osa 1. Ihmisten taistelu, aihe Eddasta, Ragnarök
"Seuraavassa osassa kuvattu vanhatestamentillinen Babylonin vankeus-aihe liittyy juutalaisten maanpakolaisuuteen Babyloniassa. Schuré antaa juutalaisille keskeisen merkityksen ihmiskunnan historiassa linkkinä muinaisen itäisen sivilisaation ja sitä seuranneen läntisen valtakauden välillä. Juutalaisuus vakiinnutti monoteismin ja mahdollisti kristinuskon synnyn. Kun monoteismin idea ymmärretään esoteerisessa merkityksessä, siihen sisältyy myös ajatus koko ihmiskunnan yhdistämisestä yhden lain ja jumalan alaisuuteen. Schurén mukaan tähän kiteytyy Uuden Testamentin perimmäinen ja puhdas oppi, jonka lukemattomat käännökset ja uudelleentulkinnat ovat piilottaneet näkyvistä. Babylonin vankeus siis merkitsee ihmiskunnan historiallista käännettä, jonka jälkeen messiaaninen idea aloittaa voittokulkunsa."
Osa 2. Babylonin vankeus
"Kolmas reliefi, jonka aiheena on Vuorisaarna, mainitaan vuoden 1908 näyttelyn yhteydessä nimellä 'Kristinuskon julistus'. Westermarck antaa sille myös ranskankielisen nimen 'L'Acceptation du Christianisme', eli 'Kristinuskon omaksuminen'. Keskushahmona on Schurén viimeiseksi 'suureksi vihityksi' nimeämä Jeesus. Hänen kauttaan salainen oppi oli tullut koko ihmiskunnan saataville. Schurén mukaan ennen julkista esiintymistään Jeesus oli viettänyt vuosia essealaisiksi kutsuttujen juutalaisten parissa, jotka olivat vihkineet hänet muinaiseen viisaustraditioon. Monien esoteeristen suuntausten parissa ajateltiin juuri essealaisten säilyttäneen Vanhan testamentin todellisen merkityksen, kun se muutoin oli Babylonin vankeutta seuranneena aikana painunut unohduksiin. Schurén mukaan essealaiset paljastivat Jeesukselle Vanhan testamentin symbolikielen alleen kätkemän salatun opin sekä Moosesta seuranneiden mestareiden Orfeuksen ja Pythagoraan keskeisimmän sanoman. Schuré kertoo Jeesuksen saaneen ekstaattisessa tilassa taivaalliselta ääneltä viestin, jonka mukaan hänen tehtävänään olisi antaa ihmisille takaisin heidän kadottamansa tieto elämän ja kuoleman salaisuuksista. Vuorisaarna siis merkitsi Jeesuksen julkisen työn alkua, mutta Schurén edustaman teosofisen näkemyksen mukaan siihen sisältyi myös Jeesuksen opetusten esoteerinen ydin, jonka virallinen kristinusko oli vääristänyt. Siten Jeesus näyttäytyy esoteeriseen traditioon vihittynä mestarina, jonka opetukset sisältävät sukupolvelta toiseen kulkenutta salattua tietoa. Kolmas reliefi on sarjan keskipiste, jonka kautta kokonaisuuden merkitys keriytyy auki. Reliefissä kuvattu Jeesus seisoo seuraajiensa keskellä yksi käsi osoittamassa alas maahan ja toinen ylös taivaisiin. Hän antaa koko ihmiskunnalle rakkauden ja anteeksiannon sanoman, mutta opetuslapsilleen hän välittää myös omaksumaansa salattua tietoa. Sen hän verhoaa symbolikieleen niin, että ainoastaan Intian, Egyptin ja Kreikan esoteerisiin perinteisiin syvällisesti perehtynyt henkilö kykenee ne ymmärtämään. Tämän perimmäisen opin ytimessä on näkemys ihmisen olemuksen kolminaisuudesta, joka koostuu ruumiista, sielusta ja hengestä. Sielu muodostaa linkin ikuisen ja kuolemattoman hengen sekä kuolemassa hajoavan ruumiin välille."
Osa 3. Vuorisaarna
"Ylösnousemuksen salattu merkitys kytkeytyy tähän esoteeriseen oppiin. Ihmisen on tavoiteltava sisäistä, henkistä kehitystä tässä elämässä, jotta lopullinen vapautuminen olisi mahdollista kuoleman jälkeen. Kun ihmiset ovat omaksuneet tämän universaalin totuuden sanoman, he voivat aloittaa matkansa kohti taivasten valtakuntaa, eli todellista kotiaan hengen maailmassa. Kirkastuneiden sielujen vaellus kohti taivaallisia korkeuksia on kuvattu neljännessä reliefissä. Siivekkäät enkelit viitoittavat tietä miehistä, naisista ja lapsista koostuvalle kulkueelle, jonka jalkojen alta tukeva maa on katoamassa ja edessä avautuu tyhjyyden kuilu."
Osa 4. Kotimatka
"Viimeisessä reliefissä ne sielut, jotka ovat selvinneet matkan koettelemuksista ja uskaltaneet ottaa viimeisen askeleen kohti tuntematonta, saapuvat lopulta taivaalliseen kotiinsa. Androgyyniseksi kuvattu lempeän oloinen Jeesus ottaa heidät vastaan. Hänen edessään seisoo kolme autuaan näköistä naishahmoa, ja jalkojen juureen on kokoontunut ryhmä pulleita lapsukaisia. Vasemmassa alakulmassa lihaksikas ja roteva alaston mies viittilöi kädellä kohti sommitelman keskellä seisovaa Jeesusta. Ihmishahmot on sijoiteltu keskushahmon ympärille lähes symmetriseen mandorlan muotoiseen asetelmaan, joka muistuttaa myös keskusta kohti kiertyvää spiraalia. Viimeisen osan sommitelma on harkittu ja kauniin harmoninen. Se muodostaa sarjan huipentuman sekä temaattisessa että esteettisessä mielessä."
Osa 5. Kotiinpaluu
"Af Forsellesin reliefisarjassa on jotain musiikinomaista, joka tuo mieleen sinfonisen sävellyksen eri vaiheet. Musiikillisuus liittää teosta myös symbolismin estetiikkaan, johon kuuluu ajatus taiteidenvälisyydestä ja musiikin esikuvallisuudesta muille taiteenlajeille. Ensimmäisen reliefin kaaoksesta edetään vähitellen kohti loppuhuipennuksen suurta harmoniaa. Merkityksen tasolla sarja etenee lihaksikkaina rimpuilevien miesvartaloiden fyysisyydestä ja materiaalisuudesta kohti viimeisten osien henkistyneisyyttä ja aineettomuutta. Sarjan kautta keriytyy auki vähitellen etenevä ihmiskunnan henkisen evoluution prosessi, joka vastaa myös yksilön henkilökohtaista sielullista kehitystä."
Kirjassa kerrotaan miten reliefisarjan tekeminen jatkui af Forsellesin palattua Pariisiin Firenzestä vuosien 1891 ja 1892 aikana. Vuoteen 1893 hän asui yhdessä Madelaine Jouvrayn kanssa. Mm. Magnus Enckell vieraili usein heidän luonaan. Heinäkuussa 1893 af Forselles kertoi näkevänsä henkimaailmaan ja hänen oppaanaan toimi renessanssiajan mestari Brunelleschi. Vuoden 1893 loppupuolella hän muutti pois yhteisestä ateljeesta ajauduttuaan riitoihin Madeleine Jouvrayn kanssa henkimaailmaa koskevien erimielisyyksien vuoksi. Lopullinen välirikko tapahtui ilmeisesti vasta 1897. Jouvray kirjoitti eräässä kirjeessään että "Sigrid de Forselles, josta on tullut yhä enemmän spiritualisti, on lähtenyt luotani todeten vain, että henkien mukaan en ole hänen ystävänsä."
"Taiteilijan seksuaalisesta suuntautuneisuudesta on mahdotonta saada varmaa tietoa, mutta hänen sukupuoli-identiteettinsä voidaan joka tapauksessa nähdä jollain tavoin epänormatiivisena. Monille taiteilijoille ja kirjailijoille esoteerisuus onkin tarjonnut välineitä vallitsevien sukupuoli- ja seksuaalisuusnormien kyseenalaistamiseen. Esimerkiksi af Forsellesin kanssa läheisessä ystävyyssuhteessa 1890-luvun alkupuolella olleelle Magnus Enckelille esoteerisuus näyttäisi tarjonneen sekä identiteetin rakennuspalikoita että sallivamman tilan epänormatiivisen seksuaalisuuden toteuttamiselle. Tämä heijastuu myös Enckellin taiteen homoeroottisiin ulottuvuuksiin. Vuosisadanvaihteen okkulttuuri tarjosikin monenlaisia mahdollisuuksia sukupuolta ja seksuaalisuutta koskevien normistojen väljentämiseen. Monissa esoteerisissa yhteisöissä naisten oli mahdollista nousta tärkeisiin rooleihin, kuten esimerkiksi Teosofisen seuran johtajina tunnettujen H.P. Blavatskyn ja Annie Besantin tapaukset osoittavat."
Sigrid af Forselles... "haaveili ilmeisesti myös löytävänsä teoksille Pariisista ostajan, joka olisi ollut valmis kustantamaan reliefien valamisen pronssiin ja sijoittamaan ne johonkin arvokkaaseen tilaan. Ostajan löytäminen ei ollut helppoa ja neuvotteluja käytiin myös kotimaan suuntaan."[...]
"Kipsireliefit lähetettiin lopulta vuonna 1908 Suomeen. Ne olivat samana vuonna nähtävillä Suomen naistaiteilijain näyttelyssä, joka järjestettiin Ateneum-rakennuksessa. Näyttelyn jälkeen sarjan ensimmäinen osa ostettiin Ateneumin taidemuseon kokoelmaan. Neljä muuta reliefiä sijoitettiin lopulta arkkitehti Lars Sonckin suunnittelemaan Helsingin Kallion kirkkoon, joka valmistui hieman myöhemmin vuonna 1912. Lopputulos oli todennäköisesti taiteilijalle itselleen pettymys. Monumentaaliseksi kokonaisuudeksi tarkoitetun teossarjan osat joutuivat erilleen. Kerrotaan, ettei af Forselles ollut myöskään tyytyväinen siihen, miten reliefit sijoitettiin kirkkotilaan. Korvauksen taiteilija sai lopulta ainoastaan kahdesta osasta, mikä oli varmasti taloudellisestikin murskaavaa. Tämän jälkeen Ihmissielun kehitystä ei ollut enää mahdollista nähdä yhteinäisenä sarjana."
"Saamiensa näkyjen perusteella hän uskoi, että reliefisarja päätyisi johonkin arvokkaaseen paikkaan esille. Suurisuuntaiset haaveet reliefien suhteen eivät kuitenkaan koskaan toteutuneet. Koska ensimmäinen, aiheeltaan pakanalliseksi tulkittu reliefi on joutunut eroon muista osista, on kokonaisuutta enää mahdotonta hahmottaa sellaisena kuin se oli tarkoitettu. Neljän muun osan sijoittaminen kirkkotilaan on osaltaan edesauttanut niiden tulkitsemisen yksiselitteisesti kristillisessä viitekehyksessä. Kokonaisuuden hajauttaminen ja sen toteuttaminen ainoastaan hauraina kipsireliefeinä epäävät sarjalta aseman mestariteoksena, jollaiseksi se oli tarkoitettu. Rohkeus ja kunnianhimo, jotka tuottivat mittasuhteiltaan valtavan reliefisarjan, myös osaltaan aiheuttivat sitä kohdanneen unohduksen ja epäonnistumisen."
En löytänyt netistä kuvia kaikista osista, enkä varsinkaan hyviä kuvia, joten ne on kuvattu puhelimella kirjan sivuilta; ensimmäisen osan kuva Kansallisgalleria, muut Arto Kuronen.
Tämä kirjoitus tekee ennätyksen: se on NELJÄS (4!) julkaisemani blogiteksti, jonka aiheena on... HEARTSTOPPER 💖. Se kertonee paljolti siitä, miten tärkeä tästä Netflix-sarjasta on tullut myös minulle - enkä suinkaan ole ainoa. Tällä kertaa aion vaihteeksi taas kääntää hiukan myös muiden kirjoituksia, luodakseni hiukan analyyttisemman silmäyksen sarjan tekemään laajaan vaikutukseen.
Täytyy myöntää, että minä en seuraa esim. suomalaisia tubettajia tms., joten minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista käsitystä onko Heartstopper puheenaihe Suomessa; olen nähnyt vain pari mainintaa mediassa (esim. Ilta-sanomat). Suomessakin se kyllä oli Netflixin Top10:ssä ensimmäisen kuukauden. Minä elän globaalissa pinkissä kuplassani: katson sarjaa yhä uudelleen, kuuntelen sen musiikkia, seuraan keskusteluja kansainvälisessä Facebook-ryhmässä (joskus itsekin osallistuen) - vain pari muuta suomalaista on siellä vastaan tullut - luen Alice Osemanin sarjakuvia ja romaaneja, katson reaktio-videoita YouTubessa (uusia ilmestyy edelleen, kun sarjan julkaisusta on kaksi kuukautta). Olen teettänyt tatuoinnin, ostanut oranssin Adidaksen paidan, jota Nick Nelson käyttää sarjan ikonisessa loppukohtauksessa, sekä "Nick Nelson kengät" (Vans) ja julisteen. Heinäkuun alussa osallistun online-tapahtumaan Zoomissa, jossa ovat paikalla Heartstopperin luoja ja kirjoittaja Alice Oseman, sekä Charliea näyttelevä Joe Locke. Sehän on melkein kuin tapaisi heidät kasvotusten - samaan aikaan livenä samassa virtuaalisessa tilassa.
Tatuointini; Nickin töherrys Charlien käteen 1. jaksossa
Yleisin sana, jota reagoijat YouTubessa ovat käyttäneet Heartstopperista, on "wholesome": tervehenkinen, hyveellinen.
Myöhemmät sarjakuvat esimerkiksi sisältävät kohtauksen, jossa Nick ja Charlie päättävät, että he eivät ole vielä valmiita harrastamaan seksiä. Ehkä näemme sen seuraavalla kaudella: Netflix on vahvistanut, ei yhtä, vaan kaksi seuraavaa kautta. Kuten kerron ensimmäisessä julkaisussani aiheesta, minut Heartstopper vapautti välittömästi kehittyvästä nettiporno-addiktiosta: siitä on jo kaksi kuukautta, enkä ole lipsunut kertaakaan.
Minä olen löytänyt oman "Charlieni", ja samaistun itse Nickin hahmoon: hän on esimerkillinen kiltteydessä, toisten huomioon ottamisessa ja rehellisyydessä. Sitä kannattaa tavoitella.
Kehystetty juliste ikonisesta loppu- kohtauksesta rannalla
Kuten olen aiemminkin maininnut, Facebook-ryhmässä on ensinnäkin kaikenikäisiä ihmisiä, vanhin on ollut 70, ja myös heteroita on paljon, tietenkin enimmäkseen naisia; muutama heteromies on ilmoittautunut kysyttäessä. Lisäksi tiedän yhden naispuolisen Facebook-kaverin, jonka mies myös piti sarjasta. Mutta muuten näin keittiöpsykologian pohjalta voisi ajatella, että heteromiehillä on ongelmia miehisyytensä ja tunteidensa kanssa. Miehet pakotetaan niin ahtaaseen muottiin. Tietysti homomiehetkin kasvaessaan kokevat varmasti painetta siihen suuntaan, mutta me luonnostamme emme sovi muottiin, yleensä (olen kyllä tuntenut monenlaisia homomiehiä, myös "supermaskuliinisia" niin hyvässä kuin pahassakin, mutta ennen kaikkea pahassa). Minä en koskaan ole tajunnut heteromiesten ajatusmaailmaa, enkä ole kokenut kummoistakaan yhteenkuuluvuutta heihin. Siksi ei kai ole ihme, että kun minulla kuitenkin on heteromies kaverina, ja aiemmin oli toinenkin kouluajoilta, juuri heidän kanssaan minulla on välillä suuriakin vaikeuksia kanssakäymisessä - ei koskaan naispuolisten kavereiden kanssa. En pidä itseäni mitenkään "naismaisena" - mitä se sitten tarkoittaakaan - eikä se ole tässä se pointti, vaan ajattelen kai niin eri tavalla.
Liam Casey, kliininen psykologi Sydneystä, kirjoittaa artikkelissaan (The Conversation UK):
Heartstopperia on laajasti tervehditty "lämpimänä halauksena". Samaan aikaan sosiaalinen media on tulvinut postauksia LGBTIQ-ihmisiltä, jotka ovat kokeneet jotain muuta katsoessaan sarjaa: vihaa, murhetta, surua verratessaan sarjaa omaan verrattain tuskalliseen nuoruusikäänsä.
Kliinisenä psykologina, joka työskentelee LGBTIQ-mielenterveyden parissa, Heartstopper on usein noussut esiin tapaamisissa. Samaa tuskaa kuvaavat keski-ikää lähestyvät ihmiset, ja ne jotka ovat yhä teini-iässä. Sarja näyttää kylvävän siemenen, joka laittaa heidät ihmettelemään millaista elämä olisi ollut jos heidän koulukokemuksensa olisi ollut kannustava pikemmin kuin pelottava.
Mitä voivat ne meistä, jotka tuntevat tuskaa kohdatessaan tämän sydäntälämmittävän kuvauksen queer-ilosta, tehdä navigoidakseen näiden vaikeiden ajatusten ja tunteiden läpi? Psykologisella tutkimuksella on muutama ehdotus.
Syleile kaksinaisuutta. Uraauurtava kliininen psykologi Marsha Linehan korosti "dialektiikan" merkitystä, eli kykyä säilyttää jännite kahden näennäisesti vastakohtaisen asian välillä. Ihmisinä meillä on taipumus arvostella kokemustamme hyvänä tai huonona, mustana tai valkoisena. Sanomme asioita kuten "en koskaan tee mitään oikein", kun totuus on että joskus me epäonnistumme ja joskus menestymme. Heartstopperin katselemisen kokemus, ja että tunnemme sekä iloa hahmojen puolesta ja surua omasta puolestamme, on niin ikään dialektinen. Älä astu ansaan ajatella että suru tekee tyhjäksi ilon: Huomioi ja salli kaikki mitä tunnet.
Älä pakene sitä. Ihmisinä olemme kehittyneet välttämään kärsimystä. Kuitenkin meillä on tapana tehdä tämä tavoin, jotka minimoivat lyhytaikaista tuskaa, samalla lisäten pitkäaikaisia ongelmia. Tämä voi olla erityisen haastavaa LGBTIQ-ihmisille, joiden usein täytyy työntää pois tai välttää tunteitaan navigoidakseen nuoruusikänsä läpi. Olen puhunut ihmisille, jotka ovat yrittäneet selviytyä Heartstopperin aiheuttamasta tuskasta haitallisin tavoin. Yrittääkseen välttää suruaan siitä että heillä ei ole Nickiä heidän Charlielleen, he ovat huomanneet tavoittelevansa ei saatavilla olevia kumppaneita, kaatavan itselleen ylimääräisen lasillisen viiniä, tai harjoittavan satunnaista seksiä, ja tunteneet olevansa jopa enemmän yksin. Vaikka viinissä tai satunnaisessa seksissä ei ole mitään väärää, ne usein peittävät ongelmia pikemmin kuin tarjoavat ratkaisuja.
Toimi merkityksellisesti. Ellei ole aina hyödyllistä paeta tuskaamme, mitä meidän pitäisi tehdä sen kanssa? Tuskallisissa tunteissa on hyödyllistä tietoa. Vaikutusvaltainen kliininen psykologi Steven C. Hayes sanoo, "se sattuu mistä välitämme". Suurimman tuskamme sijainti on suurimman tarkoituksemme sijainti, ja voimme käyttää sitä opastamaan tekoja, joilla on syvästi merkitystä meille. Tutki mihin reagoit vahvimmin Heartstopperissa. Vaikka queer-kouluromanssin mahdollisuus on mennyt ohi monilta meistä, voimme silti tehdä valintoja jotka vievät meitä kohti elämää, jonka haluamme tänä päivänä. Tutkimus osoittaa johdonmukaisesti, että yhteys muihin LGBTIQ-ihmisiin lisää lannistumattomuutta, mutta on monia muita asioita, joita Heartstopper voisi inspiroida sinua tekemään: priorisoi ystävyyssuhteesi (kuten Tao), luo uusia queer-yhteyksiä (kuten Elle), ole rehellinen lähimmillesi (kuten Nick), tai kokeile uusia asioita (kuten Charlie).
Ole ystävällinen itsellesi. Nämä asiat sattuvat. Elämä voi olla kovaa ja täynnä pettymyksiä. Me reagoimme usein näihin vaikeisiin hetkiin painaen kovemmin ja kehottaen itseämme "pääsemään siitä yli". Pysähdy ja ole ystävällinen itsellesi - ole Nick Charliellesi. Anna itsellesi halaus, tee itsellesi kupillinen teetä, puhu itsellesi rohkaisevasti pikemmin kuin kriittisesti. Joskus auttaa kun kuvittelet mitä sanoisit ystävälle tai toiselle LGBTIQ-henkilölle, jotka kohtaavat samankaltaisia haasteita. Ohjatut meditaatiot voivat myös auttaa tässä.
Haasta oletuksesi. Ihmismieli käyttää kaikenlaisia kognitiivisia oikopolkuja: yleinen on "mentaalinen suodatin", jossa suodatamme pois informaation, joka ei tue oletuksiamme. Jos huomaat vertaavasi itseäsi Charlien ja Nickin kuvaan - täydelliseen romanssiin, yritä huomata mitä suodatat pois. Molemmat hahmot - etenkin Charlie - kokevat kiusaamista ja itsensä epäilyä. (Kirjojen lukijat tietävät että Charliella on jopa synkempiä aikoja edessään.) Huomaa myös jos suodatat pois jotain positiivista omasta kokemuksestasi: hyvä ystävä, kannustava opettaja, tervetulleeksi toivottava urheilu- tai harrastusryhmä. Pohjimmiltaan Heartstopper on "fantasia-fiktiota". Älä käytä tuota fantasiaa mittarina, jolla arvostelet todellisuuttasi.
Alice Osemanin sarjakuvakirjat 1-4: 5. ja viim. pitäisi ilmestyä ensi vuonna.
Lainaan seuraavaksi Facebook-ryhmän jäsenen kirjoitusta, luonnollisesti täysin anonyymisti:
Aviomieheni ja minä katsoimme Heartstopperia juuri sen jälkeen kun sen suosio räjähti Netflixillä. Olimme liimattuja ruutuun, haltioissamme. Ja minä itkin useita kertoja melkein jokaisen jakson aikana. Katsoimme koko sarjan yhdessä illassa. Siitä tuli elämää muuttava ilta.
Seuraavana päivänä tunsin oloni onnelliseksi ja tavallaan surkeaksi samalla kertaa, enkä oikein tiennyt miksi. Ajattelin: Mitä on tekeillä? Aviomieheni sanoi, "minusta on tuntunut täsmälleen samalta siitä asti kun katsoimme sen." Sitten aloin lukea muiden ihmisten kokemuksista. Reaktioiden myrsky sosiaalisessa mediassa kertoi minulle etten ollut ainoa. Monet ihmiset LGBTQI+ yhteisössä [Huom: tähän lisäisin itse, että monet heteronaiset ovat kertoneet samaa! - Marko] - nuoresta vanhaan, kaikkialta maailmasta - olivat sarjan koskettamia yhtä paljon kuin minä. He tunnistivat itsensä siinä yhtä paljon, ja tunsivat myös tarvetta jakaa näitä tunteita toistensa kanssa. Palapelin palaset osuivat kohdalleen yhä enemmän. Minulla oli "kunnon täysi gay-kriisi", kuten yksi hahmoista sarjassa niin osuvasti sanoo. Sarja antoi minulle jotain tuttua ja parantavaa; jotain jota en tiennyt tarvitsevani.
Tulin ulos kaapista 13 vuotta sitten. Olin 28. Sarja toi esiin kaikki tunteet ja kokemukset lapsuudestani "ulostulooni" asti ensimmäistä kertaa elämässäni. Tunteet, joista olin tuskin tietoinen, asiat menneisyydestä, joita saatoin tuskin muistaa. Miksi minulla oli näitä tunteita? Olen onnellinen, enkö olekin? Minulla oli rakastava kasvatus, eikö ollutkin? Miksi sitten minulla on näitä tunteita reaktiona hyvän mielen sarjaan, joka sai minut hymyilemään jatkuvasti? En ymmärtänyt.
Kunnes oivalsin mitä se oli.
En koskaan ennen ollut nähnyt sarjaa, jossa oli eri LGTBQI+ hahmoja, joka oli niin optimistinen, sydäntälämmittävä, söpö ja puhdas. Ilman murhetta, aggressiota, huumeita, seksiä, sairauksia tai kliseitä. Ja niin monivivahteista ja aitoa. Kyllä, se on kasvutarina teini-ikäisistä, mutta ennen kaikkea se vain näyttää kamppailuja ja löytöjä siitä kuka olet ja kehen ihastut. Sarja joka normalisoi olla LGBTQI+. Todellakin ensimmäistä kertaa sarja kuvasi minun tunteitani ulostulooni asti niin realistisesti ja osuvasti. Alusta loppuun jokainen yksityiskohta on paikkansapitävä. Käsikirjoitus, sanavalinnat ja kohtaukset, hengähdystauot, näyttelijöiden katseet ja tunteet. Jopa musiikki. Ei-LGBTQI+ henkilö ei ehkä huomaa näitä asioita, mutta monet LGBTQI+ ihmiset tunnistavat itsensä näissä yksityiskohdissa. Ulostuleminen ei ole yksi kyynelten täyttämä hetki. On kokonainen historia joka johtaa siihen. Ja juuri sen näet heijastuneena niin kauniisti sarjassa ja hahmojen tunteissa.
3/6 Alice Osemanin romaaneista, joissa Nick ja Charlie esiintyvät
En saa Heartstopperia mielestäni. Se herättää minussa kysymyksiä. Mitä jos, siihen aikaan kun olin yhä kaapissa, olisin tuntenut toisen LGBTQI+ henkilön? Mitä jos olisin nähnyt esimerkkejä, kuten yksi päähahmoista näki tanssilattialla? Mitä jos olisi ollut edes yksi maininta LGBTQI+ hahmosta kirjoissa, koulumateriaalissa, tai televisiossa siihen aikaan? Mitä jos minulla olisi ollut silloin opettaja kuten sarjassa? Mitä jos siitä ei olisi puhuttu niin negatiivisesti silloin, jos puhuttiin lainkaan? Mitä jos olisi ollut auttava käsi, jos minulla olisi ollut enemmän itseluottamusta silloin? Mitä jos, kun minulla oli melkein rohkeutta tulla ulos kaapista 21 vuoden kieppeillä, ei olisi tehty hyvää tarkoittavia huomautuksia "tyttöystävästä", eikä olisi kerrottu typeriä homovitsejä? Sellaiset kommentit, joita ei yleensä tarkoitettu loukkaaviksi, työnsivät minut takaisin kaappiin vuosiksi. Ei ympärilläni olevien ihmisten reaktioiden pelosta, vaan pelosta että elämäni muuttuisi, enkä tiennyt miltä se elämä näyttäisi. Tuo viimeinen kohta palasi mieleeni täydellisesti tunteiden suhteen nähtyäni melkein suoran ilmaisun tästä yhdessä kohtauksessa.
Toinen asia jonka tunnistan sarjassa, on pelko että ihmiset voisivat ajatella että minä olen "se". Kuten hienoinen paniikki yhdellä hahmolla kun joku sanoo että "jokin on erilailla." Ja kohtaukset missä hahmot kehottavat toisia henkilöitä olemaan kertomatta kenellekään. Että he haluavat olla itse se joka kertoo. Kontrollin menettämisen pelko omasta tarinastasi. Josta minulla itselläni oli huonoja kokemuksia. Et todellakaan ole kenellekään selitystä velkaa, ja identiteettisi tai suuntautumisesi ei ole kenenkään muun asia. Mutta jos haluat kertoa ihmisille, on sinusta kiinni kertoa ihmisille, jotka ovat tärkeitä sinulle, silloin kun olet valmis. Koska se on sinun tarinasi ja sinun elämäsi. Tämä prosessi on ratkaiseva kenelle tahansa, joka on kaapissa, ja se auttaa itsensä hyväksymisen ja prosessoimisen kanssa. Identiteetti-kamppailusi on myös kauniisti kuvattu ja sitä tuetaan iskevällä ja kauniilla laululla, "Why am I like this?" Se on jotain jota melkein jokainen LGBTQI+ henkilö on ajatellut joskus, ja laulu vie sinut takaisin tuohon aikaan.
Paljastamatta liikaa: Jossain kohtaa sarjassa yhdellä hahmoista on tunteellinen keskustelu äitinsä kanssa. Tuo hetki herätti eniten tunteita minussa. Tapa jolla se esitettiin, oli niin puhdas, herkkä, realistinen, kauniisti kuvattu ja äärimmäisen hyvin näytelty. Tämä kohtaus koskettaa monia ihmisiä yhteisössä, ja tuo eniten muistoja mieleen. Hyviä ja huonoja. Minun tapauksessani hyviä. Valtava helpotus ettei tarvitse kantaa suurta salaisuuttasi enää, ettei tarvitse näytellä tuota toista roolia enää, se on suunnaton vapautus. Ja minä tunsin sen jälleen. Heartstopper - ja tämä kohtaus muitten joukossa - auttoi minua ulostuloni prosessoinnin ja ratkaisun kanssa, jota en tiennyt tarvitsevani.
En syytä ketään enkä kadu "myöhäistä" ulostuloani, koska en voi kääntää aikaa, ja se on tehnyt minusta sen joka olen tänä päivänä. Jälkikäteistarkastelussa olisin tehnyt sen toisin, jos minulla olisi ollut rohkeutta ja jos olisin tiennyt mitä tiedän nyt.
On surullista että täytyi kestää vuoteen 2022 asti miljoonille ihmisille ympäri maailman, todella tunnistaa itsensä sarjassa (tai elokuvassa) ensimmäistä kertaa. Heidän identiteettinsä, suuntautumisensa, tarinansa, tunteensa ja kamppailunsa esitettynä kauniilla, rakastavalla, vilpittömällä ja positiivisella tavalla. Niin monilla ihmisillä on nyt tapa prosessoida tunteitaan teinivuosiltaan, tai sen yli. Mutta ennen kaikkea, minussa ja muussa yhteisössä on tunne ylpeydestä ja ilosta että mahtava Netflix rohkeni tehdä tämän sellaisella rakkaudella ja huomiolla yksityiskohtiin ja realismiin. Lahjakkaat näyttelijät olivat hyvin moninaisia, ja tuotantotiimi oli täynnä LGBTQI+ ihmisiä. Voit nähdä ja tuntea sen. Luulen että LGBTQI+ ihmiset ovat paremmin ymmärrettyjä tällaisen sarjan avulla. Mutta mikä tärkeintä, olen erityisen onnellinen että tämä epäilemättä tulee auttamaan tämän päivän LGBTQI+ nuoria löytämään itsensä ja olemaan oma itsensä. Että he voivat nähdä että heidän on sallittua olla mitä ovat, että heidän on sallittua rakastaa ketä haluavat, ja kuinka onnellinen voit olla. Tämä sarja tulee todella vaikuttamaan suuresti moniin elämiin. Itse asiassa, se tekee sen jo.
Monet ihmiset, jotka eivät tunnista itseään "normista", ovat luoneet itselleen suojakerroksen. He tuntevat etteivät ole tulleet nähdyksi ja kuulluksi tuon normin kautta, yhteiskunnan paineiden, odotusten ja reaktioiden kautta. Ja mikä pahempaa, he ovat hyväksyneet etteivät tule aina nähdyksi ja kuulluksi. Representaatio on pääasia, jota itsensä "erilaisiksi" tuntevat ihmiset tarvitsevat. Yhteiskunnassa, televisiossa, elokuvissa, koulussa, kirjoissa, ihmisissä ympärilläsi ja työssä. Ei väliä kuinka pieniä tai hienovaraisia sanat, kuvat, reaktiot ovat, niillä on väliä. Ei ole koskaan liian myöhäistä oivaltaa tämä ja tehdä sille jotain. On tärkeää normalisoida LGBTQI+ ihmisten onnellisuus, murtaa esteet ja stigmat, ja luoda yhteiskunta jossa ihmiset ovat hyväksyvämpiä toisiaan kohtaan.
Heartstopper on sarja teini-ikäisistä, mutta se ei ole vain teini-ikäisiä varten. Se on lämmin halaus ja pakko nähdä jokaiselle, minkä ikäiselle tahansa, missä ammatissa tahansa, mistä tahansa koulusta, ja mitä tahansa identiteettiä tai suuntautumista. Ja ihmisille joilla on lapsia: Katsokaa se heidän kanssaan! Sillä on enemmän merkitystä kuin saatatte ajatella. [Huom: lisään tähän, että juuri näin monet ovat Facebook-ryhmässä kertoneet tehneensä! Suvaitsevaisuus on jotain mikä opitaan, aivan kuten suvaitsemattomuuskin. Ikäraja on tarkoituksella 7+, ja varmasti siinä se aiotaan pitää myös tulevilla kausilla! - Marko]
Heartstopper Episode 1 Reaction! - "Meet": amer. heteromies reagoi; etsi seuraavat osat hänen kanavaltaan. (Valitsin tarkoituksella heteromiehiä monista vaihtoehdoista! Sanomattakin on selvää, että he ovat hyvin ennakkoluulottomia ja avarakatseisia - toivottavasti eivät poikkeuksia.)
Tämä on ensimmäinen postaus laatuaan tässä jo pitkäikäisessä blogissani: Kirjoitan tämän nimittäin kokonaan itse, en käännä valmista tekstiä englannista tai lainaa suoraan jostain kirjasta. Tämä siksi, että aiheeltaan kirjoitus tuntuu sopivan parhaiten juuri tähän blogiin kaikista viidestä blogistani, vaikka se ei sinänsä käsittele henkisyyttä, paitsi ehkä vähän sitäkin sivuten - mutta siinä suhteessa se ei ole suinkaan ainutlaatuinen aiempien julkaisujen joukossa. Toisaalta hyvä syy valita tämä blogi on se yksinkertainen tosiasia jonka mainitsen esipuheessa yllä: tähän blogiin on nykyään vaikeinta keksiä uutta julkaistavaa (ja siitä johtuu se miksi niin harvoin täällä mitään julkaisen, vaikka missään tapauksessa en ole hylännyt tätä blogia!). Ehkä tämä on alku jollekin uudelle..?
Vapun alla päätin yhtäkkiä avata tilin Netflixissä. Koskaan aiemmin en ole moista harkinnutkaan, olen vuosikausia tyytynyt Elisa Viihteeseen, jota olen käyttänyt lähinnä tv-ohjelmien tallentamiseen (ja harvoin niitäkään ehtinyt katsella). Päätökseeni johti yksi ainoa uutuussarja, jonka halusin ehdottomasti nähdä: brittiläinen Heartstopper, joka perustuu Alice Osemanin websarjakuvaan, josta on julkaistu myös sarjakuvaromaani neljässä osassa (ensimmäinen ilmestyy suomeksi kesäkuun tietämillä; pähkäilen parhaillaan, odotanko sitä ja tuen sillä tavoin niiden julkaisua suomeksi... ja joutuisin odottamaan seuraavia osia ties kuinka kauan... niin, kyllä: aion hankkia myös ne; siitä tunnistanee tosifanin. Websarjakuvaa olen lukenut jo kauan sitten ennen kuin siitä mitään puhuttiin, ihan sattumalta sen löytäneenä). Tv-sarjaa on suitsutettu kovasti, ja se on sen ansainnut!
Olin katsonut monia pätkiä etukäteen YouTubesta, ja jo ne saivat hyvälle mielelle. Minulle on aika tyypillistä, että saatan joskus innostua tavattomasti jostain populaarikulttuurin ilmiöstä; siinäkin suhteessa pidän itseäni nuorekkaan energisenä, vaikka olen jo 52 v. En ole jämähtynyt menneeseen, seuraan aikaani niin musiikin kuin kaiken muunkin suhteen. Enkä sittenkään liian herkästi mene mukaan ihan kaikkeen mitä ajassa liikkuu, vaan kyllä siinä täytyy olla jotain erityistä joka vetoaa minuun.
Heartstopper on hyvin herkkä ja söpö tarina, joka ei kuitenkaan vältä käsittelemästä todellisia ongelmiakaan (esim. homofobiaa). Usein tv-sarjoja saattaa katsoa sillä silmällä että siinä on hyvännäköisiä näyttelijöitä, mutta nyt ei ole kyse siitä, vaikka pääparivaljakko Nick ja Charlie (tv-sarjassa Kit Connor ja Joe Locke, molemmat vasta 18 v.) edustavatkin sellaisia vastakohtia, jotka usein minua viehättävät, eli Charlie on selvästi hennompi, "nörttimäisempi" poika urheilullisemman Nickin rinnalla. Ei niin että pitäisin kumpaakaan puoleensavetävänä - tai että en pitäisi; he vain sopivat rooleihinsa erinomaisesti ja heidän keskinäinen kemiansa on täydellistä!
Tavallaan Heartstopper on minulle melkein "uskonnollinen kokemus" siinä mielessä, että tuntuu kuin se olisi puhdistanut mieleni: näen taas ruusunpunaisten linssien läpi, romantiikkaa pikemmin kuin himoa. Tämä tuli juuri oikeaan aikaan, tarvitsin tällaista.
Nyt en todellakaan sano että seksissä olisi sinänsä mitään pahaa, mutta kyllähän me elämme yliseksualisoidussa kulttuurissa, sitä ei voi kiistää! Tässä sarjassa pidellään kädestä, halaillaan ja pussataan, ei muuta. Niin kaunista ja viatonta. Kyllä minä muistelisin, että nuorena fantasiani olivat melko romanttisia - pornoa ei siihen aikaan nähnyt helposti, eikä varsinkaan homopornoa! Koskaan en ole persoonaltani ollut kykenevä satunnaisiin panoihin vaihtuvien vieraiden miesten kanssa, se on raskasta ja tympeää touhua. Ja sittenkään en sisällytä tähänkään mitään tuomiota niille jotka niin tekevät. Omalla oudolla tavallani melkein kadehdin heitä, mutta ehkä minun luonteeni on kuitenkin suojannut minua tarpeettomilta kokemuksilta - ja onhan niitä siitä huolimatta jonkin verran ollut... "Moraalia" tähän on turha sotkea. En vastusta myöskään pornoa, kunhan se ei ole hyväksikäyttävää eikä siitä tule addiktio (tässä blogissa on aiemmin julkaistu kirjoitukset, "porno voi olla hyväksi sinulle", sekä "kristitty ja porno"). Buddhalaisuudessa vältetään äärimmäisyyksiä ja suositaan keskitietä, joka tässä tapauksessa kulkee jossain irstailun ja puritanismin välissä.
Mutta maailmamme tarvitsee kauniita tarinoita, meidän tarvitsee uskoa rakkauteen. Nuorena olin hyvin naiivi monella tapaa, erityisesti ihmisten suhteen; elämällä on taipumus tehdä sinut kyynisemmäksi... mutta kun tällaisia tunteellisia sarjoja katsoo, on hyvä muistaa että minäkin olen elänyt tuon, kokenut tämän ja tuntenut noin. On hyvä saada muistutus siitä miltä tuntuu olla vastarakastunut - vaikka eihän siitä ole minun kohdallani kuin kuusi vuotta - niin ettei pidä toista itsestäänselvyytenä. Tunne on sama, olit sitten teini tai keski-ikäinen. 👬💕
Lisäys 3.5.2022: Kirjoitin että Heartstopper on minulle "melkein uskonnollinen kokemus", ja tunne on vain vahvistunut edelleen: olen jo muutaman päivän ollut kuin hurmiossa. Jotain se pisti liikkeelle sisimmässäni. En ole pystynyt katsomaan nettipornoa, se ei tunnu oikealta. Olen aloittanut uuden Heartstopper-katselukierroksen, ja tilasin kaikki Alice Osemanin Heartstopper-sarjakuvat (eli en halunnut odottaa niitä suomeksi). Lisäksi selvisi, että hän on kirjoittanut siitä myös kirjoja, joten uppoutuminen tähän maailmaan on vasta alullaan! Katselin netistä jopa julisteita aiheesta.
Facebookin Heartstopper Netflix-ryhmässä monet minunkin ikäiseni kertovat miten paljon sarja heille merkitsee, ja miten voimakkaita tunteita se on herättänyt. En ole siis ainut laatuani.
Ei tarvitse lukea henkistä kirjallisuutta saadakseen syvällistä ravintoa sielulleen: joskus fiktio toimii aivan yhtä hyvin, ehkä jopa paremmin. Mikä olisi henkisempää - ja samalla kertaa hyvin fyysistä - inhimillisessä kokemuksessa kuin Rakkaus. Henki ja aine eivät ole erillään, vastakkain.
Kun rakastuin 2016, kirjoitin että "rakkaus on uskontoni"; niin kaikenkattavaa se oli. Tulin sysätyksi itsekeskeiseltä kiertoradaltani ja keskipisteekseni tuli joku toinen. Mystikoille se voi olla jumala, mutta eikö se ole sama asia pienemmässä mittakaavassa?
Alkuhuuma ei kestä, vaikka toki rakastan yhä, mutta sitä tunnetta kaipaa...
Tu'er Shen (kiinaksi 兔兒神 jäniksenpoika-henki) tai Tu Shen(kiinaksi 兔神 jänisjumala) on kiinalainen jumaluus, joka hallitsee rakkautta ja seksiä homoseksuaalien välillä. Hänen kannattajansa viittaavat häneen nimellä Ta Yeh(kiinaksi 大爺 mestari). Tämä jumaluus voidaan nähdä vaihtoehtona Yu Laolle, heteroseksuaalisten suhteiden avioliittovälittäjä-jumalalle. Myöhäisessä keisarillisessa Kiinassa slangitermi homoseksuaaleille oli "jänikset" ja jäniksistä tuli homoerotiikan symboli, josta syystä viitataan jänisjumalaan, vaikka itse asiassa hänellä ei ole mitään tekemistä jänisten kanssa eikä häntä pitäisi sekoittaa Tu'er Yen kanssa, jänikseen kuussa. Syynä miksi nämä eläimet liitettiin homoseksuaalisiin miehiin, saattoi olla se että jäniksiä kiinalaisessa kulttuurissa pidetään sukupuoleltaan epäselvinä. Jumala ei ole kovin hyvin tunnettu eikä yleisesti palvottu, mutta perustuu historialliseen hahmoon.
Yuan Mein Qing-dynastian aikaan kirjoittaman Mistä Mestari ei keskustele-teoksen mukaan Tu'er Shen oli mies nimeltään Hu Tianbao (胡天保), joka rakastui erittäin komeaan Fujianin maakunnan keisarilliseen tarkastajaan. Eräänä päivänä hänet saatiin kiinni tirkistelemästä tarkastajaa kylpyhuoneen seinän läpi, jolloin hän tunnusti kiintymyksensä toiseen mieheen. Keisarillinen tarkastaja tuomitutti Hu Tianbaon kuolemaan lyömällä. Kuukausi kuolemansa jälkeen hän ilmestyi unessa miehelle kotikylästään, väittäen että koska hänen rikoksensa oli rakkaus, tuonpuoleisen virkailijat päättivät oikaista epäoikeudenmukaisuuden nimittämällä hänet homoseksuaalisen kiintymyksen jumalaksi ja suojelijaksi.
Unensa jälkeen mies pystytti Hu Tianbaolle pyhäkön, josta tuli hyvin suosittu Fujianissa, siinä määrin että myöhäisempänä Qing-dynastian aikana hallinto tähtäsi Hu Tianbaon kultin hävittämiseen.
1600-luvun kansantarinan mukaan "Fujianin maakunnan tapojen mukaan on hyväksyttävää miehelle ja pojalle muodostaa side ja puhua toisilleen kuin veljille. Kuullessaan kyläläisen kertovan unesta, toiset kyläläiset pyrkivät lahjoittamaan rahaa temppelin pystyttämiseen. He pysyivät vaiti tästä salaisesta lupauksesta, jonka he nopeasti ja innokkaasti täyttivät. Toiset kerjäsivät saada tietää heidän syynsä temppelin rakentamiseen, mutta eivät saaneet selville. He kaikki menivät sinne rukoilemaan."
Kuva lyhytelokuvasta "Kiss of the Rabbit God"
Ymmärrys että kyläläisten täytyy pitää syy temppelille salassa, saattaa viitata paineeseen keskeisiltä kiinalaisilta viranomaisilta hylätä käytäntö. Kiinalaiset ovat laajasti unohtaneet Hu Tianbaon historian. Vaikka jotkut tarinan aspektit saattavat olla sepitettä, Hu Tianbaon kultin olemassaolo Fujianissa 1700-luvulla on hyvin dokumentoitu virallisissa Qing-arkistoissa. Myöhemmät viralliset arkistot antavat ymmärtää että lahko oli aktiivinen 1800-luvulla, mutta pääasiallinen todistusaineisto tulee keisarillisilta viranomaisilta, jotka yrittivät tukahduttaa käytännön, sen tähden on mahdotonta selvittää kuinka jumala nähtiin sen kannattajien näkökulmasta.
Vaikka jotkut temppelit suositusti kunnioittivat Tu'er Sheniä, jotkut taolaiset koulukunnat ovat saattaneet pitää homoseksuaalisuutta seksuaalisena väärinkäytöksenä läpi historian, luultavasti katsoen että se on avioliiton ulkopuolella. Kuitenkaan monet taolaiset kirjoitukset eivät mainitse mitään samansukupuolisia suhteita vastaan, enimmäkseen pitäytyen neutraaliuteen.
Tarina saattaa olla yritys mytologisoida miesten avioliittojen järjestelmä Fujianissa, josta todistaa tutkija-byrokraatti Shen Defu ja 1600-luvun kirjoittaja Li Yu. Vanhempi mies liitossa esittää maskuliinista roolia, qixiong, eli vanhempana adoptio-veljenä, maksaen "morsiamen hinnan" nuoremman miehen perheelle - sanottiin että neitsyet saivat korkeamman hinnan - josta tuli qidi, eli "nuorempi adoptio-veli". Li Yu kuvasi seremoniaa: "He eivät jätä väliin kolmea kupillista teetä tai kuutta häärituaalia - se on aivan kuin kunnon avioliitto muodollisine häineen." Qidi muutti sitten qixiongin talouteen, missä hän olisi täysin riippuvainen hänestä, qixiongin vanhemmat kohtelivat häntä vävypoikana, ja mahdollisesti hän jopa auttaisi kasvattamaan qixiongin adoptoimia lapsia. Nämä avioliitot saattoivat kestää niin kauan kuin 20 vuotta, kunnes molempien miesten odotettiin naivan naiset lisääntymistä varten.
Temppelin alttari
2006 taolainen pappi nimeltä Lu Wei-ming perusti temppelin Tu'er Shenille Taiwanissa. Karkeasti 9000 homopyhiinvaeltajaa vierailee temppelissä joka vuosi rukoillen löytävänsä sopivan kumppanin. Temppeli suorittaa myös rakkausseremonian homopareille maailman ainoassa uskonnollisessa pyhäkössä homoseksuaaleille. Temppeli on ainoa olemassaoleva pyhäkkö tälle jumaluudelle.
Pappina Lu kuuli usein valituksia homoseksuaaleilta taolaisuuden kannattajilta, että ei ollut jumalaa vastaamaan heidän rukouksiinsa. Uskoen erään tehtävistään olevan valtavirran yhteiskunnasta vieraantuneiden ihmisten tarpeista huolehtimisen, hän ryhtyi elvyttämään unohtunutta jumaluutta.
Jänisjumala mielletään ystävällisenä jumaluutena, Lu sanoo, joka on halukas avustamaan seuraajiaan elämän joka aspektissa. "Hu Tianbao on melko nöyrä johtuen sekä tavasta jolla hän kuoli, että jotakuinkin vähättelevästä jäniksen tittelistä. Joten jos haluat uskoa häneen, hän on paljon kiitollisempi ja työskentelee kovemmin kuin muut jumaluudet", Lu sanoo.
On olemassa useita palvontametodeja pyydettäessä ja saataessa vastauksia tältä jumalalliselta olennolta, mutta vilpittömyys merkitsee eniten. Tästä syystä seuraajien pitäisi puhutella jumalaa nimellä Ta Yeh, mestari, pikemmin kuin Jänisjumala. He voivat kirjoittaa nimensä, osoitteensa, syntymäpäivänsä ja rukouksensa paperirahan palalle, ja polttaa sen varmistaakseen viestin lähettämisen taivaaseen.
Toisessa palvonnan muodossa, henkilökohtaisia esineitä voidaan tuoda alttarin eteen Ta Yehin siunausta varten. Jotkut seuraajat uskovat että siunatut ihonhoito-tuotteet ovat vaikuttavampia ja lisäävät romanssin mahdollisuutta. Seuraajat voivat myös ottaa fu-paperiamuletteja temppelistä, asettaa ne tyynyn alle ja rukoilla jumaluutta ennen nukkumaan menoa täyttämään heidän toiveensa. Lun mukaan rukous on tarkoitettu kannustamaan mietiskelyä.
Se on lahkon hengellinen puoli, mutta Lu on myös huolissaan homoseksuaalien asemasta yhteiskunnassa, ja se on suuri syy temppelin perustamiselle. "Uskonnot sekä lännessä että idässä ovat pitkään työntäneet homoseksuaalisen yhteisön marginaaliin", hän sanoo, "mutta sallimus on suotuisa, ja rakkaus annetaan kaikille ihmisille tasavertaisina." Hän lisää niin ikään että temppeli ei ole pelkästään homomiehille, vaan myös lesboille.
Seuraava ote on Vapaa-ajattelija lehdessä nro 2/2019 julkaistusta lyhennetystä ja yksinkertaistetusta käännöksestä Ibn Warraqin klassikkoteoksen Why I Am Not a Muslim (Prometheus Books 1995) luvusta 15... Violetti teksti myös lainausten keskellä on omia kommenttejani.
Allah
Vaikka monet Koraanin suurat (7.80, 81) pitävät homoseksuaalisuutta rangaistavana, niin esimerkiksi suurat 56.17 ja 76.19 ovat varsin monitulkintaisia sen suhteen minkälaisia nuorien miesten tarjoamia iloja paratiisissa on tarjolla. Haditheissa puolestaan linja on varsin selkeä: rangaistus on kuolema. Toiset koulukunnat kannattavat kivittämistä, toiset taas 100 ruoskaniskua. Muhammed piti homoseksuaalien teloittamista suotavana. Varhaisten kalifien aikana homoseksuaalisuudesta rankaistiin kivittämällä, roviolla tai minareeteista alas heittämällä. Kuitenkin useammat abbasidikalifit olivat homoseksuaaleja, sekä esimerkiksi kuuluisa ristiretkeläisten kukistaja Saladin.
Todellisuus on eronnut roisisti pyhistä teksteistä. 1800-luvulla monet eurooppalaiset matkasivat Pohjois-Afrikkaan etsimään homoseksuaalisia nautintoja jotka heidän omassa yhteiskunnassaan olivat tabuja. Compton Mackenzien klassikkoromaanissa Thin Ice, joka on eräs suuria kuvauksia homoseksuaalisesta rakkaudesta, kuvaillaan yksityiskohtaisesti romanssia ja seksiä Marokossa, ja eräs romaanihenkilöistä kertoo ettei kukaan islamilaisissa maissa tätä paheksu "Tangerin ja Khaibarsolan välillä" [korjattu suomentajan tekstiä: hän kirjoitti englantilaisittain "Khyberin sola"!]. Suurmogulien valtakunnan Intiaan perustanut ruhtinas Babur (1483-1530) kertoo muistelmissaan kauniisti ja intohimoisesti suhteestaan nuoreen mieheen, johon hän törmäsi valloitusretkellään basaarissa. Myös Sir Richard Burton kirjoitti homoseksuaalisuuden olleen erittäin yleistä Khaibarsolassa ja Afganistanin kaupungeissa (hänen esseensä vuodelta 1886, "Poikarakkaus", on suomennettu: Nastamuumio 2019). Vuonna 1936 brittiläinen etnografi Cline havaitsi, että homoseksuaalisuus oli yleistä ja varsin avointa; miesten avioliittoja juhlittiin näyttävästi ja myötäjäiset saattoivat olla 15 kertaa suuremmat kuin heteroavioliitoissa.
Miesten välinen rakkaus on ollut yleinen osa islamilaisia yhteiskuntia. Hammamit tai turkkilaiset saunat ovat eroottisine mosaiikkeineen, maalauksineen ja veistoksineen olleet yleisiä tapaamispaikkoja homoseksuaaleille. Myös miesten harjoittama prostituutio on ollut yleistä. Jälleen kerran, kuten viinin kohdalla, kauniita ja varsin eroottisia homoseksuaalisuuden ylistyksiä löytyy suurimpien arabirunoilijoiden, kuten Abu Nuwasin, teksteistä.
Myöskään naisten välinen rakkaus ei ole ollut vierasta, mikä käy ilmi samaisen Abu Nuwasin runoista. Sosiologisten, psykologisten ja biologisten selitysten määrästä huolimatta on selvää, että homoseksuaalisuutta suvaittiin suuressa määrin verrattuna kristittyyn länteen.
Seuraava lainaus on Jukka O. Miettisen toimittamasta kirjasta Miesten kesken (Otava 1993), joka on miesten homoseksuaalista kokemista kuvaavaa maailmankirjallisuutta esittelevä kirjallisuusantologia...
Islam peri paljon kulttuurinsa perusteista antiikin maailmalta - kukoistihan islam aluksi juuri kreikkalaisen ja roomalaisen kulttuurin entisillä laitamailla. Islamilainen kulttuuri taltioi huomattavan määrän antiikin filosofian, tieteiden ja kirjallisuuden perinteitä, jotka myöhemmin katosivat kristitystä Euroopasta kokonaan. Myös islamin piirissä pidettiin normaalina seksuaalisuuden muotona antiikille niin tyypillistä biseksuaalisuutta, joka sisällyttää itseensä luonnollisesti myös miesten, usein miesten ja nuorukaisten välisen erotiikan. Uusplatoninen perinne eli vahvana saaden omia muotojaan islamilaisella maaperällä, ja kreikkalaisten filosofien tapaan myös islamin suufilaiset mystikkorunoilijat lauloivat rakkaudesta kauniisiin nuorukaisiin.
Jätä huolet Kohtalon huomaan,
niin on parempi.
Nauti hetkestä, jona sinua lähestyy
kuukasvoinen poika säteilevän kauniina,
älä muistuta murheista, älä!
Mikä on mennyttä ja kadonnut
ei murehtimalla palaa.
Juo aamumalja viinitarhan neitoa,
kun sitä tarjoaa soma gasellin vasa
hymyillen ja paljastaen hohtavan hammasrivin:
salama välkehtii,
viini kimmeltää.
Olen valmis antamaan henkeni
tuon hoikan, kapeauumaisen karitsan vuoksi.
Kauneus on häneen juotettu, juovuttanut hänet.
Siitä lähtien, kun hän kääntyi pois
on sydämeni ollut sirpaleina.
(Ibn Zuhr, Espanjan arabialainen runoilija, k. 1200, suom. Jaakko Hämeen-Anttila)
Rakkausrunot ovat tuottaneet päänvaivaa myöhemmille sukupolville niin idässä kuin lännessä. Miesten väliseen rakkauteen kielteisesti suhtautuvat ovat tulkinneet runot luonteeltaan vain symbolisiksi, homoseksuaalisuuden puolestapuhujat taas tulkitsevat ne mielellään todellisiksi rakkausrunoiksi. Kummallakin näkökulmalla on oikeutuksensa. Suufilaisessa käsitteistössä poika samaistetaan shahidiin, eräänlaiseen näkijään, joka itse asiassa on ihmisen läpikotaisin tunteva jumala. Rakkauden leikki, shahid bhas, tulee näin ollen ihmisen korkeimpien pyrkimysten synonyymiksi. On myös puhtaasti kielellinen syy miksi rakastettu kuvataan usein nuorukaiseksi. Jos rakkauden objektiksi kuvattaisiin nainen, muuttuisi koko runon kirjallinen ilmaisu yksioikoisen fyysiseroottiseksi.
Rakkausrunoudella oli siis usein vahvasti symbolinen merkityksensä - viinimalja tuli tarkoittamaan pyhää ekstaasia, ja rakastetun, usein nimenomaan pojan syleily yhtymistä Jumalaan. Maallinen rakkaus tuli jumalallisen rakkauden vertauskuvaksi, ulkoinen kauneus sisäisen kauneuden synonyymiksi. Toisaalta poikarakkaus oli erittäin yleistä suufien kuten muidenkin muslimien keskuudessa, ja niin monet runot voidaan tulkita myös enemmän tai vähemmän todellisiksi, eroottisiksi rakkausrunoiksi. Abu Nuwas, myöhemmässä kirjallisuudessa eräänlaisena homoseksuaalina veijarina esiintyvä 700-luvun merkittävä runoilija, ylisti nuorukaisten ihanuutta varsin konkreettisesti, samoin 1100-luvun irakilainen suufirunoilija Fakhur-u-Din al-Iragi. Goethe vertasi persialaisturkkilaisen 1200-luvulla eläneen suufilahkon perustajan Jalal al-Din al-Rumin ja hänen elämäänsä ratkaisevasti vaikuttaneen kiertelevän suufin rakkautta Sokrateen ja Platonin suhteeseen. Vuosisatojen saatossa kielikuvat hampaiden helmirivistöistä, silmien salamista ja poskien hehkeistä ruusuista muuttuivat runouden vakiokliseiksi.
Esimerkiksi 1300-luvun persialaisen runoilijan Hãfizin kohdalla keskustelua on käyty jo vuosisatoja, onko hänen runonsa tulkittava symbolisiksi vai ei. Kysymys lienee tässä yhdentekevä, sillä selviö on että miesten välinen rakkaus on ollut täysin normaali yleisseksuaalisuuden osa-alue islamilaisessa maailmassa. Siitä kertovat tähän antologiaan valitut Ahmad al-Tifashin nimissä kulkevat tarinat, muut veijaritarinat, monet Tuhannen ja yhden yön tarinat sekä 800-luvun tutkielma, joka esittelee erilaisia ihmistyyppejä erottavia psykologisia erityispiirteitä. Sen kirjoittaja Qusta ibn Luqa toteaa joidenkin miesten olevan kiinnostuneita naisista, joidenkin miehistä ja joidenkin molemmista. Siirtomaakausi muutti islamilaisuuden realistista ja avointakin suhdetta miesten väliseen rakkauteen. Länsimaisen arvo- ja ajatusmaailman vaikutuksesta se muuttui kielletyksi ja salattavaksi - ja suhtautuminen siihen räikeän kaksinaismoralistikseksi.
Sitten Robert Aldrichin toimittamasta kirjasta Rakkaus samaan sukupuoleen - homoseksuaalisuuden historia (Multikustannus 2006), jossa on pitkä luku, "homoseksuaalisuus Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa"; tässä vain otteita siitä...
Koraani
Pyhä sana, joka on saatu ilman inhimillistä välittäjää ja kirjoitettu (mektub) pyhiin islamilaisiin teksteihin, on muslimeille suunnattoman arvokas. Se tuomisee homoseksuaalisuuden useissa kohdissa, ja jokainen niistä liittyy kahteen pääteemaan. Ensimmäinen teema on sama tarina Lootista sekä Sodoman ja Gomorran tuhosta, joka kerrotaan Vanhassa testamentissa. Toinen teema ovat uskovan ihmisen seksielämää säätelevät määräykset. Niissä ilmaistaan, mikä on sallittua ja mikä on luvatonta haureutta (zinã). Kaikissa näissä tapauksissa miesten homoseksuaalisuus (samoin kuin naisten homoseksuaalisuus, joka mainitaan vain kerran, suurassa 33.30; itse en kyseisen kohdan suomennoksessa näe mitään asiaan viittaavaa) katsotaan alhaiseksi teoksi (al-fahisha), josta tulee rangaista ankarasti. Tämä tuomio toistetaan kahdessa kuuluisassa katkelmassa: "Rangaiskaa molempia niistä, jotka tekevät huorin, mutta jos he katuvat ja parantavat tapansa, jättäkää heidät rauhaan. Jumala on laupias, armollinen." (suura 4:16) ja "Yhdyttekö te kaikkiin miehenpuoliin maailmassa mutta hylkäätte ne, jotka Jumala on luonut teille puolisoiksi? Te olette syntisiä." (suura 26:165-166).
Yhtä ankaria ovat islamin muut pyhät tekstit, esimerkiksi hadith, joka sisältää profeetan lausumiksi oletettuja sanontoja. Siinä väitetään, että "aina kun mies nousee toisen miehen päälle, Jumalan valtaistuin horjuu" ja että ihmiset, jotka aktiivisesti tai passiivisesti syyllistyvät Lootin kansan tekemään syntiin, pitää kivittää kuoliaaksi.
Koraanin tiukka linja johtuu monien eksegeettien mielestä tilanteesta, jossa Koraani kirjoitettiin - profeetta taisteli aikansa yhteiskuntaa vastaan, jossa homoseksuaaliset aktit olivat ennen kaikkea tapa käyttää hyväksi heikkoja, kuten lapsia, orjia ja vihollisia. Eräässä uskottavalta vaikuttavassa selityksessä kiinnitetään huomiota siihen, että Mekassa kirjoitetut säkeet olivat lyhyempiä ja tiukkasanaisempia kuin myöhemmin Medinassa kirjoitetut, koska silloin Muhammedista oli jo tullut aivan uuden yhteiskunnan kiistaton johtaja. [...]
Moskeija
Abu Nuwas ylistää lyyrisessä, joskin moniselitteisessä ghazalissaan rakkautta efebejä (ghulãm amrad) ja varsinkin viisitoistavuotiaita nuorukaisia (khumãsi) kohtaan - joskaan nuorempia tai edes hieman vanhempia poikia ei ole syytä ylenkatsoa, vaikka heille olisi jo alkanut kasvaa parta (muaddir). Abu Nuwasin runoissa verrataan poikia siroihin gaselleihin, fauneihin tai pikkukileihin. Hänen käsityksensä ihanteellisesta nuorukaisesta vastaavat hänen aikansa yleisiä mielikuvia: notkea ja hoikka vartalo, sileä iho, kapeat lanteet, kiinteät pakarat, kuun lailla loistavat kasvot, ambralla raidoitetut hiukset, raukeat silmät, punertavat posket, helmiäishohteiset huulet, kirkas ääni ja myskintuoksuiset suudelmat. Dramaattisin Abu Nuwasin teoksissa kuvattu tilanne on persialaisen juomanlaskijan vietteleminen irstailun täyttämän kapakkaillan aikana. Myös hovipojat, orjat tai nuoret miesprostituoidut, jotka viettivät yönsä moskeijoissa, kelpaavat: nuo tavallisesti kristityt tai zarathustralaiset pojat on helppo suostutella kultakolikoilla tai lahjoilla. Säkeissä kuvataan polttavaa intohimoa; toisinaan rakastettu on myöntyväinen, mutta toisinaan hän halveksuu tai paheksuu runoilijan pyrkimyksiä. Abu Nuwas kirjoitti ghazalien lisäksi melankolisempia runoja (kun hän ei päässyt kauniin nuorukaisen suosioon) sekä ironisia, rivoja ja suorasukaisia säkeitä (mujun).
Monesti hyvin korkeatasoinen homoeroottinen kirjallisuus kukoisti aikana, jolloin homoseksuaalisuudella oli merkittävä osa islamilaisessa kulttuurissa. Tämä johtuu osittain siitä, että islam ei erottele henkeä ja ruumista yhtä selkeästi kuin kristinusko, vaan pitää seksuaalista nautintoa suuressa arvossa.
Persialainen Muhammad Ibn Dãwud (868-909) kirjoitti kuusitoistavuotiaana Kukan kirjan (Kitab al-zahara) - kokoelman, jossa tarkastellaan lyyristen rakkausrunojen stereotyyppejä ja varataan paljon tilaa homoeroottisille säkeille. Myös andalusialaisen Ibn Quzmãnin (n. 1080-1160) runoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Hänen 149 zajaliaan kertovat aistillisesta rakkaudesta poikia kohtaan tahallisen kansanomaiseen ja erotiikan täyttämään tyyliin. Myös arabialais-sisilialainen runous, jota edustaa ennen kaikkea Ibn Hamdis (n. 1053-1133), käsittelee tätä teemaa hyvin kauniisti ja taitavasti.
Homoseksuaalisuus oli vielä yleisempi aihe kertomakirjallisuudessa, erityisesti runsaissa didaktisissa teoksissa, joiden aiheena olivat rakastelun (bãh) käytännölliset näkökohdat. [...]
Vaikka tämä arabiankielisen kirjallisuuden ainutlaatuinen kausi saavutti huippunsa 1100-luvulla, homoseksuaalisuusteema oli myöhemminkin hyvin yleinen. [...]
Arabiankielinen runous saavutti huippunsa persialaisessa kirjallisuudessa, jonka klassinen kausi alkoi mongolien hyökkäyksestä 1200-luvun alussa ja päättyi 200 vuotta myöhemmin. Sen merkittävimpiin teoksiin kuuluvat suufilaiset tekstit. Suufilaisuus oli islamin mystinen suuntaus, joka ei askeettisista taipumuksistaan huolimatta kieltänyt fyysistä rakkautta. Suufilaiset tuovat mieleen Platonin teoriat, kun he ylistävät rakkautta absoluuttiseen kauneuteen. Tällainen rakkaus yhdistyy lopulta rakkauteen Jumalaa kohtaan ja toimii aistien maailman ylevöittävänä sublimaation muotona. Vaikka rakastettu on aina epämääräinen hahmo, hänet voidaan tunnistaa nuorukaiseksi (shahid eli jumalallisen kauneuden "todistaja"). Hän ja viini tekevät tuskallisesta elämästä sittenkin elämisen arvoisen. [...]
Homoseksuaalisuus on vaikuttanut huomattavasti vähemmän islamilaiseen taiteeseen. Homoeroottiset kohtaukset ovat erittäin harvinaisia etenkin sen takia, että oikeaoppinen islam paheksuu ihmisten kuvien tekemistä. Aihetta sivutaan miniatyyrimaalauksissa, joita tehtiin varsinkin kahdella ajanjaksolla: Persiassa safavidien dynastian (1502-1722) aikana ja Turkissa 1500- ja 1800-lukujen välillä. [...]
Kohtaus Pasolinin elokuvasta "Tuhat ja yksi yötä"
Perushavainto on se, että sodomia (liwat, Lootin nimestä johdettu termi) on ankarasti kielletty (harãm) jokaisessa islamilaisessa valtiossa. Sen tuomisevat kaikki auktoriteetit: Koraani, hadith, sunna (oikeaa käyttäytymistä koskevat perinteiset säännöt), fiqh (oikeustiede) ja shari'a (laki). Homoseksuaalisuus siis rikkoo kolmea säännöstöä: itse luontoa, Koraania ja lakia, jonka mukaan se on rikos. Näistä syistä homoseksuaalisuus on arabien alitajunnassa perversio (sciudud). Käytännöllisemmin katsoen se voi olla avioliiton rikkova ja viime kädessä vallitsevaa järjestystä rappeuttava voima. Pyhien tekstien mukaan sukupuoliyhdyntä (wat) on sallittu ainoastaan avioliitossa (nikãh). Seksuaalisuus voi toteutua vain jäykkien, halun ja seksuaalivietin hallintaan pyrkivien sosiaalisten ja uskonnollisten sääntöjen alaisuudessa. Tiettyjä (myös kristinuskossa tunnettuja) periaatteita on kunnioitettava: neitsyyttä, seksiä vain vastakkaisten sukupuolten välillä ja vain avioliitossa sekä yhdyntää ensisijaisesti lisääntymistarkoituksessa.
Islamilainen kulttuuri on miesvaltainen ja hyvin hierarkkinen. Sukupuolet elävät erillisissä maailmoissa ja ovat keskenään tekemisissä vain tietyissä harvoissa tilanteissa. Kaikki perustuu kahteen vastakkaiseen mutta toisiaan täydentävään napaan: mieheen (dhakar) ja naiseen (ountha). Tulkinnanvaraa ei sallita: kaikkien merkkien on oltava yksiselitteisiä ihmisen sukupuolen ulkoisista tuntomerkeistä alkaen (siksi parta ja viikset ovat yleisiä). Tämä on oleellista, koska dhakarin käsitteestä saa alkunsa mies (ragiul). Kaikki muut olennot, jotka eivät ole miehiä, ovat miehen alaisia: naiset, jalkavaimot, pojat, orjat, palvelijat, eunukit, transvestiitit, hermafrodiitit (khunta) ja jopa vääräuskoiset (kafir). Toimintaan alempiarvoisten kumppanien kanssa ei aina liity rakkautta tai tunteita, koska lähtökohtana on emotionaalinen irrallisuus.
Tässä mielessä homoseksuaalisuus toimii miehisyyden narsististen arvojen tukipylväänä. Teoriassa islaminuskoisella miehellä ei ole minkäänlaisia identiteettiongelmia, kun hän harjoittaa seksiä miehen, naisen tai nuorukaisen kanssa - kunhan hän omaksuu miehelle kuuluvan aktiivisen roolin. Fyysisellä tasolla tämä merkitsee penetraatiota, ratkaisevaa suoritusta, jonka ympärille arabialainen eroottisuus kiteytyy. Penetraatiota seuraa ejakulaatio, ja sen saavuttamisnopeutta pidetään viriiliyden (muruwa) merkkinä. Homoseksuaalien keskuudessa harjoitetaan yleisesti myös interfemoraalista seksiä ja masturbointia (kaffat). Fellaatiota (mess el zobe) sen sijaan ei yleensä arvosteta, lähinnä siksi, että sukupuolielimiä pidetään "likaisina". Kehon eritteiden koskettaminen - niihin kuuluvat tietenkin sperma (mani) ja kuukautisveri - tekee ihmisestä epäpuhtaan (janãba), joten puhdistava kylpy (ghusl) on välttämätön kaikenlaisten seksiaktien jälkeen.
Ihminen voi tuntea olevansa homoseksuaali, vaikka arabikulttuurista puuttuu "homoseksuaalisen identiteetin" käsite. Länsimainen jako hetero- ja homoseksuaaleihin on vain korvautunut jaolla aktiivisiin ja passiivisiin, ja tämä perustuu pelkästään yhdynnän aikana omaksuttuun rooliin.
Meneminen vuoteeseen samaan sukupuoleen kuuluvan kanssa ei merkitse sitä, että ihminen on homoseksuaali, vaan että hän harjoittaa homoseksiä. Vain aktilla on merkitystä, joskin sen täytyy tapahtua salassa; sosiaalinen näkyvyys (tai sen puuttuminen) on äärimmäisen tärkeä. Homoseksuaalisuutta ilmaistaan siis tekoina, koska sen kaikki ulkoiset ilmenemismuodot ovat kiellettyjä. On paradoksaalista, että aihetta ympäröivä vaikenemisen muuri korostaa kehonkielen ja vihjailevien katseiden merkitystä ja voimistaa halua huomattavasti. Tästä tilanteesta syntyy mitä viettelevin erotiikan muoto - aivan erilainen kuin länsimaissa, joissa erotiikka on toisinaan julkeaa, toisinaan liiallisen hienostuneesti peiteltyä. Ei ole epätavallista nähdä kahden miehen kävelevän kadulla käsikkäin kaikessa rauhassa tai kohdata Tunisiassa nuoria miehiä, joilla on voimakkaasti hajustettuja jasmiineja korviensa takana miehekkyyden merkkinä. Kumpikaan näistä ei ole välttämättä homoseksuaalisuuden merkki. [...]
Voidaan jopa väittää, että tilanne on eräissä muslimiyhteisöissä melkein samanlainen kuin antiikin Kreikassa seksuaalisesti aktiivisen miehen (erastes) ja passiivisen nuorukaisen (eromenos) välillä. (Antiikin aikoina tällainen suhde merkitsi tavallaan aikuistumisrituaalia ja korvaamattomien arvojen siirtämistä.) Lähellä asuvat ystävät käyttävät nuoria poikia säännönmukaisesti hyväkseen, kunnes ahdistelu lakkaa suunnilleen 16 tai 17 vuoden iässä. Tällainen käyttäytyminen ei kuitenkaan pääty aikuistumiseen; vartuttuaan nuoret miehet jatkavat suhteita nuorempien miesten kanssa. Jos kumppanit toimivat hienotunteisesti ja vanhempi mies ottaa aktiivisen roolin (luti tai louat), yhteiskunta suvaitsee tällaisia suhteita, varsinkin kun ne tapahtuvat heteroseksuaalisen avioliiton kulissien takana.
Kohtaus elokuvasta "Hamam"
Lopuksi Scott Siraj al-Haqq Kugle: Homosexuality in Islam; Critical Reflection on Gay, Lesbian, and Transgender Muslims. (Oneworld Publications 2010). Tämä poikkeaa edellisistä sikäli, että se on uskovan muslimin kirjoittama, joka on myös itse homo. Hän on amerikkalais-syntyinen käännynnäinen (tietenkin) ja riippumaton Islamin tutkija. Kirja kuuluu ainakin Tampereen pääkirjaston valikoimaan, ja olen ollut siitä tietoinen vuosia; mielenkiintoista huomata, että ainut kappale on ollut suunnilleen aina hyllyssä - se ei näytä liikkuvan lainkaan. Huomionarvoista on ainakin se, että kertomus Sodomasta on Koraanissa samanlainen kuin Vanhassa testamentissa, ja myös perinteinen kristillinen tulkinta on ollut sama kuin perinteinen islamin tulkinta - onhan homoja joskus jopa nimitetty "sodomiiteiksi". Mutta myös kirjoittajan esittämä uusi tulkinta on samansuuntainen kuin vastaava VT:n tulkinta, ja se nousee selvästi itse tekstistä - ei tarvitse kaukaa hakea. Kirjassa mainitaan myös positiivisia Koraanin säkeitä, jotka ottavat huomioon seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin moninaisuuden, tai niin kirjoittaja ainakin tulkitsee, mutta valitettavasti Koraanin suomennos kadottaa tyystin nuo merkitykset, joten ne ovat käyttökelvottomia tässä yhteydessä. Kirja on aivan liian laaja jotta voisin tässä antaa siitä kattavan yhteenvedon, joten kiinnostuneita suosittelen lukemaan sen itse.
Monissa muslimiyhteisöissä, klassiselta kaudelta nykyaikaisiin kansakuntiin, eräänlainen "käytöksellinen biseksuaalisuus" on laajalle levinnyt. Yhteiskunnissa jotka erotetaan sukupuolen mukaan, kuten monissa muslimiyhteisöissä, pääsyä vastakkaista sukupuolta olevien kumppanien luo rajoitetaan ja avioliitto on kallis, joten samansukupuoliset teot saattavat olla yleisiä. Sellaista käytöksellistä biseksuaalisuutta - jossa mies voi löytää seksuaalisen helpotuksen toisen miehen kanssa, samalla silti haluten täyttymystä naisen kanssa - ei ohjaa identiteetti ja sisäinen taipumus, vaan pikemminkin estetyt seksuaaliset halut jotka löytävät helpotuksen keinoilla, joita tekijä pitää miellyttävinä mutta vähemmän ihanteellisina. Patriarkaalisessa ympäristössä, missä homoseksuaalinen identiteetti ankarasti sensuroidaan, samat miehet jotka käyttäytyvät biseksuaalisin tavoin, saattavat myös tuomita samaa sukupuolta olevat kumppaninsa, esittää homofobisia kannanottoja, tai osallistua väkivaltaan niitä vastaan jotka nähdään homoseksuaaleina. Sellaiset käytökselliset biseksuaalit eivät näe itseään homoseksuaalisina, vaikka osallistuvat "tilanteellisen homoseksuaalisuuden" tekoihin. Sellaisissa ympäristöissä miesten kesken perustava kategorinen ero vedetään partnerin välille, joka ottaa penetroivan roolin yhdynnässä (joka näkee itsensä yksinkertaisesti "aktiivisena" miehenä, jota ei voi moittia) ja partnerin, joka ottaa penetroitavan roolin (joka nähdään "passiivisena" ja sen tähden ei todellisena miehenä - naisellisena tai sairaana tai syntisenä). Sellainen käytöksellinen biseksuaali haluaa sukupuoliyhdyntää naisten kanssa ja saattaa mennä naimisiin ja lisääntyä, vaikka hän tyydyttää halunsa samansukupuolisessa yhdynnässä ennen avioliittoa tai avioliiton aikana. Kun tällainen käytöksellinen biseksuaalisuus on yleistä (joko siksi että yhdyntää naisten kanssa rajoitetaan tai koska aktiiviset miehet odottavat nautintoa keneltä tahansa joka sallii itsensä tulla penetroiduksi), se hämärtää "taipumuksellista homoseksuaalisuutta", missä mies seksuaalisesti haluaa toista miestä, tai nainen haluaa toista naista, johtuen sisäisestä taipumuksesta. [...]
Mohamed Qasim Mussavir 1627:
Persian Shaahi Abbas ja hovipoika
Vapautuksen teologia on selkeä tapa "puhua Jumalasta". Vapautuksen teologia työskentelee uskonnollisten traditioiden sisältä käsin vastustaakseen noiden traditoiden puolesta puhuvan patriarkaalisen ja papillisen eliitin pyrkimystä valtaan. Vapautuksen teologia yrittää palauttaa sorrettujen rohkeuden, luottavaisena että ne jotka kärsivät, todella ymmärtävät Jumalan sanoman, ja vastustaessaan sellaista epäoikeudenmukaisuutta ruumiillistavat Jumalan tahtoa tässä maailmassa. Ovatpa he ammattiteologeja tai yhteisöaktivisteja, muslimit jotka ovat suuntautuneet kohti vapautuksen teologiaa, pyrkivät palauttamaan osattomien äänen ja antamaan heidän puhua omien kokemustensa totuuden, sillä heidän kokemuksensa epäoikeudenmukaisuudesta pitäisi ohjata yhteisön ymmärrystä sen uskonnollisista sitoumuksista ja moraalisista velvoitteista. Homo-, lesbo- ja transsukupuoliset muslimiaktivistit ovat ottaneet vastaan tämän haasteen. [...] Farid Esackin kirja nimeltä Qur'an, Liberation and Pluralism tuo esiin vapautuksen teologian uskonnolliset periaatteet Islamissa selkeästi ja syvällisesti. Se on vaadittavaa lukemistoa lesbo- ja homomuslimi-aktivistien keskuudessa. Esackin teos syntetisoi progressiivisen islamilaisen ajattelun intohimoisen poliittisen aktivismin kanssa. Esack ei väittänyt ainoastaan että Islamin olennainen päämäärä on uskovien vapauttaminen kaikista sorron muodoista, vaan myös että jatkuva ja alati uudistuva pyrkimys kohti oikeudenmukaisuutta tulee vapauttamaan Koraanin aiemmasta tulkinnasta, joka käytti kirjoitusta oikeuttamaan erilaisia sorron muotoja. Hänen käsityksensä mukaan Koraani on sekä vapauttava että vapautuksen tarpeessa. Täyttääkseen sen lupauksen vapautuksesta, muslimien täytyy ensin vapauttaa Koraani osittaisista, rajoittuneista ja turmeltuneista tulkinnoista, jotka varjelevat epäoikeudenmukaisuutta. [...]
Koraani puhuu hienovaraisin tavoin seksuaalisesta halusta muidenlaisten halujen joukossa, mutta sisältääkö se viittauksia seksuaalisesta suuntautumisesta? Sen kieli puhuttelee erityisesti heteroseksuaalisia ihmisiä. Tämä ei ole yllätys, koska he muodostavat suuren enemmistön missä tahansa yhteiskunnassa, mukaan lukien profeetta Muhammedin välitön ympäristö Arabiassa. Yhdessä merkityksessä heteroseksuaaliset suhteet ovat hyvin tärkeitä yhteiskunnalle kokonaisuutena, koska lisääntyminen, lasten kasvatus ja sukujuuret ovat seurausta heteroseksuaalisista suhteista. Tämä on erityisen totta pienelle uhatulle yhteisölle, kuten varhaiselle muslimiyhteisölle. Tästä syystä Koraani suoranaisesti käsittelee heteroseksuaalista uskottomuutta yhdessä laillisuuden ja perimisen kanssa. Sitä vastoin Koraani ei selvästi ja yksiselitteisesti käsittele homoseksuaaleja muslimiyhteisössä, koska Koraanissa ei ole termiä joka vastaa "homoseksuaalia" tai "homoseksuaalisuutta." Tämä on totta siitä tosiasiasta huolimatta että monet klassiset muslimijuristit samaistavat Koraanin kertomuksen Lootin kamppailusta heimonsa (qawm lut) kanssa homoseksuaalista seksiä käsitteleväksi, tai tarkemmin miesten välistä anaaliyhdyntää. Profeetta Lootin heimo tarkoittaa Sodoman ja Gomorran kansaa, kuten kuvataan Toorassa. Kaikki muslimitulkitsijat tuomitsevat sen kuinka Lootin heimon miehet torjuivat Lootin auktoriteetin heitä kohtaan koettamalla riistää häneltä oikeuden levittää vieraanvaraisuutta ja suojelusta muukalaisille, siinä määrin että vaativat käyttää miespuolisia muukalaisia pakottaviin samansukupuolisiin seksiakteihin. Kuitenkin jotkut klassiset tulkitsijat jotka olivat juristeja, lukivat kirjoitettuun tekstiin johtopäätöksen että Loot lähetettiin ensisijaisesti kieltämään anaaliseksi miesten välillä, joka oli Lootin heimon perustava teko, joka muodosti heidän uskottomuutensa. Nämä juristitulkitsijat loivat lakitermin liwat, pikakirjoituksena "Lootin kansan teolle", tarkoittaen anaaliyhdyntää, ja se vastaa suomenkielistä termiä "sodomia". Luomalla uuden termin - liwat - klassisen kauden juristitulkitsijat valoivat sementtiin Lootin heimon läheisen assosiaation miesten anaaliyhdyntään. Vastaava termi, luti, luotiin tarkoittamaan sodomiittia eli henkilöä joka suorittaa sellaisen aktin. Kuitenkaan kumpaakaan termiä ei löydy itse Koraanista, johtaen seksuaalisesti sensitiiviset tulkitsijat kyseenalaistamaan kuinka juristit ovat lukeneet kirjalliseen tekstiin termejä ja käsitteitä, jotka eivät kirjaimellisesti ole siellä.
Homo-, transsukupuoliset ja lesbomuslimit torjuvat tämän kummallisen keskittymisen samansukupuolisiin akteihin ja syyttävät että keskittyminen ainoastaan tähän itse asiassa vääristää kertomuksen lukemista. Kertomus on todellisuudessa uskottomuudesta ja siitä kuinka Lootin heimo juonitteli keinoja torjua hänen profeetallisuutensa ja hänen julkisen asemansa heidän yhteisössään. Samansukupuoliset aktit olivat ainoastaan yksi tekojen joukossa, jotka muodostivat heidän uskottomuutensa - murhasta ja ryöstöstä (kuten mainitaan Koraanissa, 29.29) muihin inhottaviin tekoihin heidän kokouksissaan (joiden kommentaattorit väittivät sisältävän julkisen alastomuuden, uhkapelin, ja epäjumalien palvonnan). Ehdottamalla tätä tulkintaa, homo- ja lesbomuslimit eivät ole "torjumassa" koko tafsirin klassista traditiota, kuten jotkut vastustajat ovat syyttäneet. Pikemminkin he uudistavat traditiota ruokkimalla väittelyä, jonka avulla traditio alunperin rakennettiin. Tafsir-kirjallisuuden sisällä on varmuudella moninaisia virtauksia ja ristiriitoja. Homo- ja lesbomuslimit esimerkiksi rakentavat Andalusian kuuluisan juristin ja oppineen, Ibn Hazmin, tulkinnan varaan. Hän väitti että Lootin heimo tuhottiin heidän uskottoman asenteensa (kufr) ja heidän luokseen lähetetyn profeetan väkivaltaisen torjunnan vuoksi, ja että tämä torjunta ilmeni koko joukossa heidän rikollisia tekojaan, joista ainoastaan jotkut olivat seksuaalisia luonteeltaan. [...]
Hinkua tuomita homoseksuaalisuus muslimien keskuudessa vahvistivat heitä ympäröivät juutalaiset ja kristilliset traditiot. Varhaiset muslimitulkitsijat turvautuivat juutalaisiin ja kristillisiin lähteisiin ymmärtääkseen Lootin kertomusta, lähteisiin, jotka jo olivat kyllästetyt homofobian ja misogynian kulttuurilla. Turvautumalla varhaisempiin muiden Lähi-Idän uskonnollisten yhteisöjen tulkintoihin, varhaiset muslimit loivat kulttuurillisen ennakkoluulon jatkuvuuden, joka vaikutti heidän tulkintaansa ja vesitti abrogaation teorian (oikeustieteessä lain tai asetuksen kumoaminen: ts. uusi ilmoitus kumoaa vanhemman). Heidän tulkintansa Lootin kertomuksesta miesten väliset seksiaktit tuomitsevana luotti enemmän kulttuurillisiin oletuksiin kuin Koraanin sanojen läheiseen ja tarkkaavaiseen lukemiseen. [...]
Nuori arabi vanhassa postikortissa
Voidaanko homo-, lesbo- ja transsukupuolisia aktivisteja moittia siitä että he tuntevat olonsa turhautuneiksi käsitellessään hadithia? Heidän perheensä ja yhteisönsä lainaavat näitä kertomuksia vastustaakseen heitä, ja kieltäytyvät myöntämästä että heidän siteeraamansa hadith saattaa olla luotettavuudeltaan kyseenalainen. Kun lesbo-, homo- ja transsukupuoliset muslimit yrittävät erotella näitä kertomuksia arvioidakseen itse, heitä syytetään oikeaoppisuuden heikentämisestä. Kuitenkin monilla näistä aktivisteista on tarpeeksi perinteistä islamilaista koulutusta jotta he tietävät oikeaoppisuuden olevan vaikeaselkoisempaa kuin perheet ja moskeijan johtajat välittävät myöntää. Oikeaoppisuudella on historia, ja sen historiassa hadithit täyttävät paikan jota on alituisesti kyseenalaistettu.
Sen kysyminen, kuinka voidaan luottaa hadithiin, ei ole retorinen kysymys, vaan pikemminkin kysymys joka jokaisen muslimin pitää kysyä itseltään perustaakseen uskon luotettavalle perustalle. Jotkut nykyaikaiset muslimit tuntevat parhaaksi keskittyä ainoastaan Koraaniin ja johtaa islamilainen uskonnonharjoitus yksin siitä. Koraani on hadith - kertomus - Jumalan puheesta Muhammedille, jonka luotettavuuden takaavat jatkuvat moninkertaiset luotettavien kertojien ketjut (hadith mutawatir) profeetan omasta ajasta nykyaikaan. Useimmilla muilla haditheilla ei ole tätä asemaa ja sen tähden ne synnyttävät spekulatiivisen mielipiteen (zann) pikemminkin kuin ehdottoman varmuuden (qat'). Nämä erotukset ovat keskeisiä islamilaiselle traditiolle, mutta ne jätetään useimmiten huomioimatta nykyaikaisissa väittelyissä. Nykyään ihmiset siteeraavat haditheja keskustelematta hadithin kertomusketjun luotettavuudesta, tai arvioimatta kertomuksen sisällön luotettavuutta määrittääkseen mikä varmuuden taso voidaan laskea kertomuksen välittämän tiedon ansioksi. Monet haastattelemani aktivistit huomauttavat, että haditheja käytetään huolettomasti ja että muslimit usein vahvistavat omia kulttuurillisia olettamuksiaan tai lahkolaisia ennakkoluulojaan hämärillä väitteillä että "täytyy olla viittaus johonkin hadithiin joka mainitsee..." Vain sen mainitseminen, että täytyy olla hadith joka vahvistaa sen mitä haluat sanoa, riittää lopettamaan rationaalisen väittelyn. Hadithit ovat usein pakon välikappale pikemmin kuin taivuttelun; niitä käytetään tavoin jotka lietsovat pelkoon perustuvia reaktioita pikemmin kuin kutsuvat uskoon perustuvaa ajattelua joka on selkeää.
Kun lesbo-, homo- ja transsukupuoliset muslimit kysyvät vaikeita kysymyksiä haditheista ja kuinka islamilaiset auktoriteetit käyttävät niitä, he puhuvat asemasta joka on täysin islamilaisen tradition sisällä. Lesbo-, homo- ja transsukupuolisten muslimiaktivistien kamppailu on erittäin oleellinen kaikille muslimeille, jotka haluavat uudistaa uskon traditiotaan älyllisen selkeyden avulla. [...]
Monille muslimeille hadithit ovat kiinteä osa islamilaista traditiota. Kuitenkin varhaisimmalla ajanjaksolla muslimit harjoittivat uskoaan ilman haditheja. Hadithien kirjoittaminen ylös oli erittäin kiistanalainen teko ensimmäisten muslimisukupolvien keskuudessa. Vei useita vuosisatoja ennen kuin muslimioppineet sallivat kirjoitetuille kertomuksille auktoriteetin. Ottaen huomioon tämän vähittäisen kehityksen ja jatkuvan erimielisyyden, ei todellakaan ole harhaoppia kyseenalaistaa kuinka hadithit merkittiin muistiin jotta arvioitaisiin, uskon ja järjen tasapainolla, kantavatko tietyt kertomukset mitään auktoriteettia liityen tiettyyn aiheeseen.
Aluksi profeetta Muhammed kielsi kirjoittamasta ylös kertomuksia siitä mitä hän sanoi tai teki jokapäiväisessä elämässä. Profeetta erotti sen mitä hän sanoi paljastetulla kielellä (joka liitettiin kehittyvään Koraaniin) siitä mitä hän lausui omina mielipiteinään, ohjeinaan tai päätöksinään. Kuitenkin hänen seuraajansa pitivät hänen päätöksiään tai mielipiteitään Jumalan johdatuksena heille; tässä valossa profeetta kielsi heitä kirjoittamasta ylös mitään mitä hän sanoi tai teki, joka ei ollut yksinomaan Koraania.
Pierre & Gilles: Aziz
Vaikka profeetta Muhammed ehdollisesti salli joidenkin seuraajiensa kirjoittaa ylös hänen sanojaan, jotka eivät olleet osa Koraania, hänen kuolemansa jälkeen sijaishallitsijat olivat arkoja sallimaan suullisen tradition kirjoittamista laiksi. Umar oli skeptinen joidenkin profeetan seuralaisten välittämistä kertomuksista, joiden he väittivät tulevan profeetalta. Profeetan perheen jäsenet, kuten hänen nuorin vaimonsa Aisha, syyttivät muita yhteisössä väärän tiedon levittämisestä Muhammedin nimissä, ja erityisesti poimivat esiin Abu Hurairahin (jonka ansioksi on laskettu 5375 kertomusta, enemmän kuin tuplasti kenenkään muun seuralaisen ansioksi laskettu määrä) valehtelijana. Toinen seuralainen, Abdallah ibn Mas'ud, pesi hadith-kirjan sivuilta musteen, resitoiden Koraanista, "Me aiomme kertoa sinulle erään kertomuksista parhaimpia ilmaisten sen sinulle tällä Koraanilla" (12.3). Nämä esimerkit osoittavat kuinka hadithien julkinen kertominen oli epäilyksenalaista ja niiden ylös kirjoittaminen oli kiisteltyä.
Inspiraatio tämän kirjoituksen kokoamiseen tuli ensimmäisenä lainaamastani Vapaa-ajattelijoiden lehdestä (joka tulee puolisolleni, eikä hänkään ole varsinaisesti ateisti - tuskin tietää itsekään mikä hän on): tämä on tärkeä aihe tänä päivänä, jota vielä en ole käsitellyt tässä blogissa. Olen aikoinaan paljonkin tutkinut (myös) islamia lukemalla kirjoja - puolesta ja vastaan, tutkijoiden ja uskovien, kristittyjen ja muslimien - ja ainakin yrittänyt ymmärtää. Johtopäätökseksi jää, että joskus muinoin nk. kultakaudellaan islamilainen maailma oli monessa suhteessa edellä silloista kristillistä Eurooppaa, mutta nykyään tilanne on kääntynyt toisin päin ja se näyttää väistämättä takapajuiselta; syykin on selvä - uskonto ei enää näyttele niin suurta roolia länsimaissa, ja myös esim. raamattua tutkitaan tieteellisesti ja kriittisesti. Ja toisaalta monet näyttävät olevan samaa mieltä siitä, että nimenomaan länsimainen kolonialismi ja sen myötä "eurooppalaiset kristilliset arvot" ovat myrkyttäneet ennen paljon vapaamman ilmapiirin muslimimaissa. Suufilaisuudesta minulle on syntynyt hyvin positiivinen mielikuva. Tätä kirjoitusta valmistellessani luin myös Jaakko Hämeen-Anttilan kirjan Uusi Islamin Käsikirja (Otava 2017), joka keskittyy nykypäivien tapahtumiin, erityisesti 2000-luvun islamilaisessa maailmassa, taustoittaen tiettyjä meille tuttuja kehityskulkuja. Toisena luin Ilmari Hiidenlehdon (salanimi) Profeetta Muhammedin Haamu(Ilmari Hiidenlehto 2018), joka esittelee lähdekriittisen historiantutkimuksen tuloksia 1800-luvulta nykypäiviin asti; lyhyesti, tämä kirja kyseenalaistaa Islamin oman historiakirjoituksen, joka yleisesti on hyväksytty myös lännessä - jopa Muhammedin historiallisuuden! Kirjoittaja esittää eräiden tekstuaalisten lähteiden valossa että Islam alkoi kristillisenä areiolaisena "harhaoppina" - Muhammed tarkoittaa "ylistetty", eikä ollut alkuaan erisnimi, vaan sillä viitattiin Jeesukseen. Juuri tämä tekee kirjasta erittäin mielenkiintoisen - tällaista kritiikkiä en ole koskaan aiemmin lukenut Islamista (kristinuskosta kyllä), ja se on varsin virkistävää. Islamin piirissä ei vielä ole päästy tasolle, jolla omaa traditiota voitaisiin tarkastella kriittisesti, ja onko se ihme kun aina on joku tappouhkauksia heittämässä!
Magnus Enckellin alttaritaulu Tampereen Tuomiokirkossa: huomaa miespari käsi kädessä!
"Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä."
