Sivut

Blogin teemalaulu: Anthony De'fina - Jesus Loves me

Sananen Markolta

Ennen kuin edes harkitset arvostella, harkitse seuraavaa: Voitto Viron mietteitä uskosta; Brian Robertsonin kirjoituksia, sekä tässä blogissa kirjoituksia esim. tunnisteilla "fundamentalismi" ja "lakihenkisyys".

Kuten
Gandhi sanoi: "Pidän Kristuksestanne. En pidä kristityistänne. He ovat niin erilaisia kuin Kristuksenne."

- Rakas Jeesus, varjele minua seuraajiltasi!

"Kristityt: aina kun sanotte, 'minä puhun vain totuuden rakkaudessa', mitä ihmiset oikeasti kuulevat on: 'Minä olen mulkku.' Joten lakatkaa sanomasta niin. Paitsi jos olette. Siinä tapauksessa jatkakaa... kai." - John Shore

Suvaitsevaisuus on minulle itseisarvo, mutta suvaitsemattomuuden suvaitseminen on älytön vaatimus; minä en ole tekemisissä negatiivisten ihmisten ja suuntausten kanssa! (Ks. myös Wikipedia: Suvaitsevaisuusparadoksi.) En hyväksy ainuttakaan lahkoa, joka ei hyväksy minua, ehdoitta.
Tämä blogi ei ole pyhimyksiä eikä lampaita varten.

Olen pahoillani jos asenteeni tuntuu kärkevältä, mutta minä olen jo kauan sitten saanut tarpeekseni vastustajiemme argumenteista, enkä koe kutsumuksenani yrittää "ymmärtää" tai "keskustella"; heille minulla ei ole mitään sanottavaa.

Niin maailmankatsomukseni kuin ennen kaikkea elämäni ja elämän asenteeni on kokenut valtavia mullistuksia 2015 vuoden lopusta alkaen, josta voit lukea blogissani Resurget Sol Fugiens: Minun tieni.
Tämä blogi alkoi puhtaasti kristilliseltä pohjalta, ja useimmat kirjoitukset käsittelevätkin kristinuskoa: kaikki mahdolliset kysymykset sen pohjalta on varmasti käsitelty! Sitten hylkäsin ensin kristinuskon vakaumuksenani ja laajensin kirjoitusten näkökulmaa - myönnän, että tarkoituksella myös hiukan provokatiiviseen suuntaan; nyt olen kääntynyt buddhalaisuuteen, eikä kristinusko enää kiinnosta minua millään muotoa. Se ei tietenkään tee tyhjäksi tekemääni työtä, jos se voi olla avuksi jollekin.
Sitä paitsi puolisoni kanssa käymme joka tapauksessa Sateenkaarimessuissa, ei se ole pois suljettua.

24.9.19

ISLAM JA HOMOSEKSUAALISUUS

Seuraava ote on Vapaa-ajattelija lehdessä nro 2/2019 julkaistusta lyhennetystä ja yksinkertaistetusta käännöksestä Ibn Warraqin klassikkoteoksen Why I Am Not a Muslim (Prometheus Books 1995) luvusta 15... Violetti teksti myös lainausten keskellä on omia kommenttejani. 

Allah
Vaikka monet Koraanin suurat (7.80, 81) pitävät homoseksuaalisuutta rangaistavana, niin esimerkiksi suurat 56.17 ja 76.19 ovat varsin monitulkintaisia sen suhteen minkälaisia nuorien miesten tarjoamia iloja paratiisissa on tarjolla. Haditheissa puolestaan linja on varsin selkeä: rangaistus on kuolema. Toiset koulukunnat kannattavat kivittämistä, toiset taas 100 ruoskaniskua. Muhammed piti homoseksuaalien teloittamista suotavana. Varhaisten kalifien aikana homoseksuaalisuudesta rankaistiin kivittämällä, roviolla tai minareeteista alas heittämällä. Kuitenkin useammat abbasidikalifit olivat homoseksuaaleja, sekä esimerkiksi kuuluisa ristiretkeläisten kukistaja Saladin
Todellisuus on eronnut roisisti pyhistä teksteistä. 1800-luvulla monet eurooppalaiset matkasivat Pohjois-Afrikkaan etsimään homoseksuaalisia nautintoja jotka heidän omassa yhteiskunnassaan olivat tabuja. Compton Mackenzien klassikkoromaanissa Thin Ice, joka on eräs suuria kuvauksia homoseksuaalisesta rakkaudesta, kuvaillaan yksityiskohtaisesti romanssia ja seksiä Marokossa, ja eräs romaanihenkilöistä kertoo ettei kukaan islamilaisissa maissa tätä paheksu "Tangerin ja Khaibarsolan välillä" [korjattu suomentajan tekstiä: hän kirjoitti englantilaisittain "Khyberin sola"!]. Suurmogulien valtakunnan Intiaan perustanut ruhtinas Babur (1483-1530) kertoo muistelmissaan kauniisti ja intohimoisesti suhteestaan nuoreen mieheen, johon hän törmäsi valloitusretkellään basaarissa. Myös Sir Richard Burton kirjoitti homoseksuaalisuuden olleen erittäin yleistä Khaibarsolassa ja Afganistanin kaupungeissa (hänen esseensä vuodelta 1886, "Poikarakkaus", on suomennettu: Nastamuumio 2019). Vuonna 1936 brittiläinen etnografi Cline havaitsi, että homoseksuaalisuus oli yleistä ja varsin avointa; miesten avioliittoja juhlittiin näyttävästi ja myötäjäiset saattoivat olla 15 kertaa suuremmat kuin heteroavioliitoissa. 
Miesten välinen rakkaus on ollut yleinen osa islamilaisia yhteiskuntia. Hammamit tai turkkilaiset saunat ovat eroottisine mosaiikkeineen, maalauksineen ja veistoksineen olleet yleisiä tapaamispaikkoja homoseksuaaleille. Myös miesten harjoittama prostituutio on ollut yleistä. Jälleen kerran, kuten viinin kohdalla, kauniita ja varsin eroottisia homoseksuaalisuuden ylistyksiä löytyy suurimpien arabirunoilijoiden, kuten Abu Nuwasin, teksteistä. 
Myöskään naisten välinen rakkaus ei ole ollut vierasta, mikä käy ilmi samaisen Abu Nuwasin runoista. Sosiologisten, psykologisten ja biologisten selitysten  määrästä huolimatta on selvää, että homoseksuaalisuutta suvaittiin suuressa määrin verrattuna kristittyyn länteen.

Seuraava lainaus on Jukka O. Miettisen toimittamasta kirjasta Miesten kesken (Otava 1993), joka on miesten homoseksuaalista kokemista kuvaavaa maailmankirjallisuutta esittelevä kirjallisuusantologia...

Islam peri paljon kulttuurinsa perusteista antiikin maailmalta - kukoistihan islam aluksi juuri kreikkalaisen ja roomalaisen kulttuurin entisillä laitamailla. Islamilainen kulttuuri taltioi huomattavan määrän antiikin filosofian, tieteiden ja kirjallisuuden perinteitä, jotka myöhemmin katosivat kristitystä Euroopasta kokonaan. Myös islamin piirissä pidettiin normaalina seksuaalisuuden muotona antiikille niin tyypillistä biseksuaalisuutta, joka sisällyttää itseensä luonnollisesti myös miesten, usein miesten ja nuorukaisten välisen erotiikan. Uusplatoninen perinne eli vahvana saaden omia muotojaan islamilaisella maaperällä, ja kreikkalaisten filosofien tapaan myös islamin suufilaiset mystikkorunoilijat lauloivat rakkaudesta kauniisiin nuorukaisiin.
Jätä huolet Kohtalon huomaan,
niin on parempi.
Nauti hetkestä, jona sinua lähestyy
kuukasvoinen poika säteilevän kauniina,
älä muistuta murheista, älä!
Mikä on mennyttä ja kadonnut
ei murehtimalla palaa.
Juo aamumalja viinitarhan neitoa,
kun sitä tarjoaa soma gasellin vasa
hymyillen ja paljastaen hohtavan hammasrivin:
salama välkehtii,
viini kimmeltää.
Olen valmis antamaan henkeni
tuon hoikan, kapeauumaisen karitsan vuoksi.
Kauneus on häneen juotettu, juovuttanut hänet.
Siitä lähtien, kun hän kääntyi pois
on sydämeni ollut sirpaleina.
(Ibn Zuhr, Espanjan arabialainen runoilija, k. 1200, suom. Jaakko Hämeen-Anttila)
Rakkausrunot ovat tuottaneet päänvaivaa myöhemmille sukupolville niin idässä kuin lännessä. Miesten väliseen rakkauteen kielteisesti suhtautuvat ovat tulkinneet runot luonteeltaan vain symbolisiksi, homoseksuaalisuuden puolestapuhujat taas tulkitsevat ne mielellään todellisiksi rakkausrunoiksi. Kummallakin näkökulmalla on oikeutuksensa.
Suufilaisessa käsitteistössä poika samaistetaan shahidiin, eräänlaiseen näkijään, joka itse asiassa on ihmisen läpikotaisin tunteva jumala. Rakkauden leikki, shahid bhas, tulee näin ollen ihmisen korkeimpien pyrkimysten synonyymiksi. On myös puhtaasti kielellinen syy miksi rakastettu kuvataan usein nuorukaiseksi. Jos rakkauden objektiksi kuvattaisiin nainen, muuttuisi koko runon kirjallinen ilmaisu yksioikoisen fyysiseroottiseksi.
Rakkausrunoudella oli siis usein vahvasti symbolinen merkityksensä - viinimalja tuli tarkoittamaan pyhää ekstaasia, ja rakastetun, usein nimenomaan pojan syleily yhtymistä Jumalaan. Maallinen rakkaus tuli jumalallisen rakkauden vertauskuvaksi, ulkoinen kauneus sisäisen kauneuden synonyymiksi. Toisaalta poikarakkaus oli erittäin yleistä suufien kuten muidenkin muslimien keskuudessa, ja niin monet runot voidaan tulkita myös enemmän tai vähemmän todellisiksi, eroottisiksi rakkausrunoiksi. Abu Nuwas, myöhemmässä kirjallisuudessa eräänlaisena homoseksuaalina veijarina esiintyvä 700-luvun merkittävä runoilija, ylisti nuorukaisten ihanuutta varsin konkreettisesti, samoin 1100-luvun irakilainen suufirunoilija Fakhur-u-Din al-Iragi. Goethe vertasi persialaisturkkilaisen 1200-luvulla eläneen suufilahkon perustajan Jalal al-Din al-Rumin ja hänen elämäänsä ratkaisevasti vaikuttaneen kiertelevän suufin rakkautta Sokrateen ja Platonin suhteeseen. Vuosisatojen saatossa kielikuvat hampaiden helmirivistöistä, silmien salamista ja poskien hehkeistä ruusuista muuttuivat runouden vakiokliseiksi.
Esimerkiksi 1300-luvun persialaisen runoilijan Hãfizin kohdalla keskustelua on käyty jo vuosisatoja, onko hänen runonsa tulkittava symbolisiksi vai ei. Kysymys lienee tässä yhdentekevä, sillä selviö on että miesten välinen rakkaus on ollut täysin normaali yleisseksuaalisuuden osa-alue islamilaisessa maailmassa. Siitä kertovat tähän antologiaan valitut Ahmad al-Tifashin nimissä kulkevat tarinat, muut veijaritarinat, monet Tuhannen ja yhden yön tarinat sekä 800-luvun tutkielma, joka esittelee erilaisia ihmistyyppejä erottavia psykologisia erityispiirteitä. Sen kirjoittaja Qusta ibn Luqa toteaa joidenkin miesten olevan kiinnostuneita naisista, joidenkin miehistä ja joidenkin molemmista. Siirtomaakausi muutti islamilaisuuden realistista ja avointakin suhdetta miesten väliseen rakkauteen. Länsimaisen arvo- ja ajatusmaailman vaikutuksesta se muuttui kielletyksi ja salattavaksi - ja suhtautuminen siihen räikeän kaksinaismoralistikseksi.

Sitten Robert Aldrichin toimittamasta kirjasta Rakkaus samaan sukupuoleen - homoseksuaalisuuden historia (Multikustannus 2006), jossa on pitkä luku, "homoseksuaalisuus Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa"; tässä vain otteita siitä...

Koraani
Pyhä sana, joka on saatu ilman inhimillistä välittäjää ja kirjoitettu (mektub) pyhiin islamilaisiin teksteihin, on muslimeille suunnattoman arvokas. Se tuomisee homoseksuaalisuuden useissa kohdissa, ja jokainen niistä liittyy kahteen pääteemaan. Ensimmäinen teema on sama tarina Lootista sekä Sodoman ja Gomorran tuhosta, joka kerrotaan Vanhassa testamentissa. Toinen teema ovat uskovan ihmisen seksielämää säätelevät määräykset. Niissä ilmaistaan, mikä on sallittua ja mikä on luvatonta haureutta (zinã). Kaikissa näissä tapauksissa miesten homoseksuaalisuus (samoin kuin naisten homoseksuaalisuus, joka mainitaan vain kerran, suurassa 33.30; itse en kyseisen kohdan suomennoksessa näe mitään asiaan viittaavaa) katsotaan alhaiseksi teoksi (al-fahisha), josta tulee rangaista ankarasti. Tämä tuomio toistetaan kahdessa kuuluisassa katkelmassa: "Rangaiskaa molempia niistä, jotka tekevät huorin, mutta jos he katuvat ja parantavat tapansa, jättäkää heidät rauhaan. Jumala on laupias, armollinen." (suura 4:16) ja "Yhdyttekö te kaikkiin miehenpuoliin maailmassa mutta hylkäätte ne, jotka Jumala on luonut teille puolisoiksi? Te olette syntisiä." (suura 26:165-166).
Yhtä ankaria ovat islamin muut pyhät tekstit, esimerkiksi hadith, joka sisältää profeetan lausumiksi oletettuja sanontoja. Siinä väitetään, että "aina kun mies nousee toisen miehen päälle, Jumalan valtaistuin horjuu" ja että ihmiset, jotka aktiivisesti tai passiivisesti syyllistyvät Lootin kansan tekemään syntiin, pitää kivittää kuoliaaksi.
Koraanin tiukka linja johtuu monien eksegeettien mielestä tilanteesta, jossa Koraani kirjoitettiin - profeetta taisteli aikansa yhteiskuntaa vastaan, jossa homoseksuaaliset aktit olivat ennen kaikkea tapa käyttää hyväksi heikkoja, kuten lapsia, orjia ja vihollisia. Eräässä uskottavalta vaikuttavassa selityksessä kiinnitetään huomiota siihen, että Mekassa kirjoitetut säkeet olivat lyhyempiä ja tiukkasanaisempia kuin myöhemmin Medinassa kirjoitetut, koska silloin Muhammedista oli jo tullut aivan uuden yhteiskunnan kiistaton johtaja. [...]

Moskeija
Abu Nuwas ylistää lyyrisessä, joskin moniselitteisessä ghazalissaan rakkautta efebejä (ghulãm amrad) ja varsinkin viisitoistavuotiaita nuorukaisia (khumãsi) kohtaan - joskaan nuorempia tai edes hieman vanhempia poikia ei ole syytä ylenkatsoa, vaikka heille olisi jo alkanut kasvaa parta (muaddir). Abu Nuwasin runoissa verrataan poikia siroihin gaselleihin, fauneihin tai pikkukileihin. Hänen käsityksensä ihanteellisesta nuorukaisesta vastaavat hänen aikansa yleisiä mielikuvia: notkea ja hoikka vartalo, sileä iho, kapeat lanteet, kiinteät pakarat, kuun lailla loistavat kasvot, ambralla raidoitetut hiukset, raukeat silmät, punertavat posket, helmiäishohteiset huulet, kirkas ääni ja myskintuoksuiset suudelmat. Dramaattisin Abu Nuwasin teoksissa kuvattu tilanne on persialaisen juomanlaskijan vietteleminen irstailun täyttämän kapakkaillan aikana. Myös hovipojat, orjat tai nuoret miesprostituoidut, jotka viettivät yönsä moskeijoissa, kelpaavat: nuo tavallisesti kristityt tai zarathustralaiset pojat on helppo suostutella kultakolikoilla tai lahjoilla. Säkeissä kuvataan polttavaa intohimoa; toisinaan rakastettu on myöntyväinen, mutta toisinaan hän halveksuu tai paheksuu runoilijan pyrkimyksiä. Abu Nuwas kirjoitti ghazalien lisäksi melankolisempia runoja (kun hän ei päässyt kauniin nuorukaisen suosioon) sekä ironisia, rivoja ja suorasukaisia säkeitä (mujun).
Monesti hyvin korkeatasoinen homoeroottinen kirjallisuus kukoisti aikana, jolloin homoseksuaalisuudella oli merkittävä osa islamilaisessa kulttuurissa. Tämä johtuu osittain siitä, että islam ei erottele henkeä ja ruumista yhtä selkeästi kuin kristinusko, vaan pitää seksuaalista nautintoa suuressa arvossa.
Persialainen Muhammad Ibn Dãwud (868-909) kirjoitti kuusitoistavuotiaana Kukan kirjan (Kitab al-zahara) - kokoelman, jossa tarkastellaan lyyristen rakkausrunojen stereotyyppejä ja varataan paljon tilaa homoeroottisille säkeille. Myös andalusialaisen Ibn Quzmãnin (n. 1080-1160) runoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Hänen 149 zajaliaan kertovat aistillisesta rakkaudesta poikia kohtaan tahallisen kansanomaiseen ja erotiikan täyttämään tyyliin. Myös arabialais-sisilialainen runous, jota edustaa ennen kaikkea Ibn Hamdis (n. 1053-1133), käsittelee tätä teemaa hyvin kauniisti ja taitavasti.
Homoseksuaalisuus oli vielä yleisempi aihe kertomakirjallisuudessa, erityisesti runsaissa didaktisissa teoksissa, joiden aiheena olivat rakastelun (bãh) käytännölliset näkökohdat. [...]
Vaikka tämä arabiankielisen kirjallisuuden ainutlaatuinen kausi saavutti huippunsa 1100-luvulla, homoseksuaalisuusteema oli myöhemminkin hyvin yleinen. [...]
Arabiankielinen runous saavutti huippunsa persialaisessa kirjallisuudessa, jonka klassinen kausi alkoi mongolien hyökkäyksestä 1200-luvun alussa ja päättyi 200 vuotta myöhemmin. Sen merkittävimpiin teoksiin kuuluvat suufilaiset tekstit. Suufilaisuus oli islamin mystinen suuntaus, joka ei askeettisista taipumuksistaan huolimatta kieltänyt fyysistä rakkautta. Suufilaiset tuovat mieleen Platonin teoriat, kun he ylistävät rakkautta absoluuttiseen kauneuteen. Tällainen rakkaus yhdistyy lopulta rakkauteen Jumalaa kohtaan ja toimii aistien maailman ylevöittävänä sublimaation muotona. Vaikka rakastettu on aina epämääräinen hahmo, hänet voidaan tunnistaa nuorukaiseksi (shahid eli jumalallisen kauneuden "todistaja"). Hän ja viini tekevät tuskallisesta elämästä sittenkin elämisen arvoisen. [...]
Homoseksuaalisuus on vaikuttanut huomattavasti vähemmän islamilaiseen taiteeseen. Homoeroottiset kohtaukset ovat erittäin harvinaisia etenkin sen takia, että oikeaoppinen islam paheksuu ihmisten kuvien tekemistä. Aihetta sivutaan miniatyyrimaalauksissa, joita tehtiin varsinkin kahdella ajanjaksolla: Persiassa safavidien dynastian (1502-1722) aikana ja Turkissa 1500- ja 1800-lukujen välillä. [...]
Kohtaus Pasolinin elokuvasta "Tuhat ja yksi yötä"

Perushavainto on se, että sodomia (liwat, Lootin nimestä johdettu termi) on ankarasti kielletty (harãm) jokaisessa islamilaisessa valtiossa. Sen tuomisevat kaikki auktoriteetit: Koraani, hadith, sunna (oikeaa käyttäytymistä koskevat perinteiset säännöt), fiqh (oikeustiede) ja shari'a (laki). Homoseksuaalisuus siis rikkoo kolmea säännöstöä: itse luontoa, Koraania ja lakia, jonka mukaan se on rikos. Näistä syistä homoseksuaalisuus on arabien alitajunnassa perversio (sciudud). Käytännöllisemmin katsoen se voi olla avioliiton rikkova ja viime kädessä vallitsevaa järjestystä rappeuttava voima. Pyhien tekstien mukaan sukupuoliyhdyntä (wat) on sallittu ainoastaan avioliitossa (nikãh). Seksuaalisuus voi toteutua vain jäykkien, halun ja seksuaalivietin hallintaan pyrkivien sosiaalisten ja uskonnollisten sääntöjen alaisuudessa. Tiettyjä (myös kristinuskossa tunnettuja) periaatteita on kunnioitettava: neitsyyttä, seksiä vain vastakkaisten sukupuolten välillä ja vain avioliitossa sekä yhdyntää ensisijaisesti lisääntymistarkoituksessa.
Islamilainen kulttuuri on miesvaltainen ja hyvin hierarkkinen. Sukupuolet elävät erillisissä maailmoissa ja ovat keskenään tekemisissä vain tietyissä harvoissa tilanteissa. Kaikki perustuu kahteen vastakkaiseen mutta toisiaan täydentävään napaan: mieheen (dhakar) ja naiseen (ountha). Tulkinnanvaraa ei sallita: kaikkien merkkien on oltava yksiselitteisiä ihmisen sukupuolen ulkoisista tuntomerkeistä alkaen (siksi parta ja viikset ovat yleisiä). Tämä on oleellista, koska dhakarin käsitteestä saa alkunsa mies (ragiul). Kaikki muut olennot, jotka eivät ole miehiä, ovat miehen alaisia: naiset, jalkavaimot, pojat, orjat, palvelijat, eunukit, transvestiitit, hermafrodiitit (khunta) ja jopa vääräuskoiset (kafir). Toimintaan alempiarvoisten kumppanien kanssa ei aina liity rakkautta tai tunteita, koska lähtökohtana on emotionaalinen irrallisuus.
Tässä mielessä homoseksuaalisuus toimii miehisyyden narsististen arvojen tukipylväänä. Teoriassa islaminuskoisella miehellä ei ole minkäänlaisia identiteettiongelmia, kun hän harjoittaa seksiä miehen, naisen tai nuorukaisen kanssa - kunhan hän omaksuu miehelle kuuluvan aktiivisen roolin. Fyysisellä tasolla tämä merkitsee penetraatiota, ratkaisevaa suoritusta, jonka ympärille arabialainen eroottisuus kiteytyy. Penetraatiota seuraa ejakulaatio, ja sen saavuttamisnopeutta pidetään viriiliyden (muruwa) merkkinä. Homoseksuaalien keskuudessa harjoitetaan yleisesti myös interfemoraalista seksiä ja masturbointia (kaffat). Fellaatiota (mess el zobe) sen sijaan ei yleensä arvosteta, lähinnä siksi, että sukupuolielimiä pidetään "likaisina". Kehon eritteiden koskettaminen - niihin kuuluvat tietenkin sperma (mani) ja kuukautisveri - tekee ihmisestä epäpuhtaan (janãba), joten puhdistava kylpy (ghusl) on välttämätön kaikenlaisten seksiaktien jälkeen.
Ihminen voi tuntea olevansa homoseksuaali, vaikka arabikulttuurista puuttuu "homoseksuaalisen identiteetin" käsite. Länsimainen jako hetero- ja homoseksuaaleihin on vain korvautunut jaolla aktiivisiin ja passiivisiin, ja tämä perustuu pelkästään yhdynnän aikana omaksuttuun rooliin.
Meneminen vuoteeseen samaan sukupuoleen kuuluvan kanssa ei merkitse sitä, että ihminen on homoseksuaali, vaan että hän harjoittaa homoseksiä. Vain aktilla on merkitystä, joskin sen täytyy tapahtua salassa; sosiaalinen näkyvyys (tai sen puuttuminen) on äärimmäisen tärkeä. Homoseksuaalisuutta ilmaistaan siis tekoina, koska sen kaikki ulkoiset ilmenemismuodot ovat kiellettyjä. On paradoksaalista, että aihetta ympäröivä vaikenemisen muuri korostaa kehonkielen ja vihjailevien katseiden merkitystä ja voimistaa halua huomattavasti. Tästä tilanteesta syntyy mitä viettelevin erotiikan muoto - aivan erilainen kuin länsimaissa, joissa erotiikka on toisinaan julkeaa, toisinaan liiallisen hienostuneesti peiteltyä. Ei ole epätavallista nähdä kahden miehen kävelevän kadulla käsikkäin kaikessa rauhassa tai kohdata Tunisiassa nuoria miehiä, joilla on voimakkaasti hajustettuja jasmiineja korviensa takana miehekkyyden merkkinä. Kumpikaan näistä ei ole välttämättä homoseksuaalisuuden merkki. [...]
Voidaan jopa väittää, että tilanne on eräissä muslimiyhteisöissä melkein samanlainen kuin antiikin Kreikassa seksuaalisesti aktiivisen miehen (erastes) ja passiivisen nuorukaisen (eromenos) välillä. (Antiikin aikoina tällainen suhde merkitsi tavallaan aikuistumisrituaalia ja korvaamattomien arvojen siirtämistä.) Lähellä asuvat ystävät käyttävät nuoria poikia säännönmukaisesti hyväkseen, kunnes ahdistelu lakkaa suunnilleen 16 tai 17 vuoden iässä. Tällainen käyttäytyminen ei kuitenkaan pääty aikuistumiseen; vartuttuaan nuoret miehet jatkavat suhteita nuorempien miesten kanssa. Jos kumppanit toimivat hienotunteisesti ja vanhempi mies ottaa aktiivisen roolin (luti tai louat), yhteiskunta suvaitsee tällaisia suhteita, varsinkin kun ne tapahtuvat heteroseksuaalisen avioliiton kulissien takana.
Kohtaus elokuvasta "Hamam"

Lopuksi Scott Siraj al-Haqq Kugle: Homosexuality in Islam; Critical Reflection on Gay, Lesbian, and Transgender Muslims. (Oneworld Publications 2010). Tämä poikkeaa edellisistä sikäli, että se on uskovan muslimin kirjoittama, joka on myös itse homo. Hän on amerikkalais-syntyinen käännynnäinen (tietenkin) ja riippumaton Islamin tutkija. Kirja kuuluu ainakin Tampereen pääkirjaston valikoimaan, ja olen ollut siitä tietoinen vuosia; mielenkiintoista huomata, että ainut kappale on ollut suunnilleen aina hyllyssä - se ei näytä liikkuvan lainkaan. 
Huomionarvoista on ainakin se, että kertomus Sodomasta on Koraanissa samanlainen kuin Vanhassa testamentissa, ja myös perinteinen kristillinen tulkinta on ollut sama kuin perinteinen islamin tulkinta - onhan homoja joskus jopa nimitetty "sodomiiteiksi". Mutta myös kirjoittajan esittämä uusi tulkinta on samansuuntainen kuin vastaava VT:n tulkinta, ja se nousee selvästi itse tekstistä - ei tarvitse kaukaa hakea. 
Kirjassa mainitaan myös positiivisia Koraanin säkeitä, jotka ottavat huomioon seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin moninaisuuden, tai niin kirjoittaja ainakin tulkitsee, mutta valitettavasti Koraanin suomennos kadottaa tyystin nuo merkitykset, joten ne ovat käyttökelvottomia tässä yhteydessä. 
Kirja on aivan liian laaja jotta voisin tässä antaa siitä kattavan yhteenvedon, joten kiinnostuneita suosittelen lukemaan sen itse. 

Monissa muslimiyhteisöissä, klassiselta kaudelta nykyaikaisiin kansakuntiin, eräänlainen "käytöksellinen biseksuaalisuus" on laajalle levinnyt. Yhteiskunnissa jotka erotetaan sukupuolen mukaan, kuten monissa muslimiyhteisöissä, pääsyä vastakkaista sukupuolta olevien kumppanien luo rajoitetaan ja avioliitto on kallis, joten samansukupuoliset teot saattavat olla yleisiä. Sellaista käytöksellistä biseksuaalisuutta - jossa mies voi löytää seksuaalisen helpotuksen toisen miehen kanssa, samalla silti haluten täyttymystä naisen kanssa - ei ohjaa identiteetti ja sisäinen taipumus, vaan pikemminkin estetyt seksuaaliset halut jotka löytävät helpotuksen keinoilla, joita tekijä pitää miellyttävinä mutta vähemmän ihanteellisina. Patriarkaalisessa ympäristössä, missä homoseksuaalinen identiteetti ankarasti sensuroidaan, samat miehet jotka käyttäytyvät biseksuaalisin tavoin, saattavat myös tuomita samaa sukupuolta olevat kumppaninsa, esittää homofobisia kannanottoja, tai osallistua väkivaltaan niitä vastaan jotka nähdään homoseksuaaleina. Sellaiset käytökselliset biseksuaalit eivät näe itseään homoseksuaalisina, vaikka osallistuvat "tilanteellisen homoseksuaalisuuden" tekoihin. Sellaisissa ympäristöissä miesten kesken perustava kategorinen ero vedetään partnerin välille, joka ottaa penetroivan roolin yhdynnässä (joka näkee itsensä yksinkertaisesti "aktiivisena" miehenä, jota ei voi moittia) ja partnerin, joka ottaa penetroitavan roolin (joka nähdään "passiivisena" ja sen tähden ei todellisena miehenä - naisellisena tai sairaana tai syntisenä). Sellainen käytöksellinen biseksuaali haluaa sukupuoliyhdyntää naisten kanssa ja saattaa mennä naimisiin ja lisääntyä, vaikka hän tyydyttää halunsa samansukupuolisessa yhdynnässä ennen avioliittoa tai avioliiton aikana. Kun tällainen käytöksellinen biseksuaalisuus on yleistä (joko siksi että yhdyntää naisten kanssa rajoitetaan tai koska aktiiviset miehet odottavat nautintoa keneltä tahansa joka sallii itsensä tulla penetroiduksi), se hämärtää "taipumuksellista homoseksuaalisuutta", missä mies seksuaalisesti haluaa toista miestä, tai nainen haluaa toista naista, johtuen sisäisestä taipumuksesta. [...]
Mohamed Qasim Mussavir 1627:
Persian Shaahi Abbas ja hovipoika

Vapautuksen teologia on selkeä tapa "puhua Jumalasta". Vapautuksen teologia työskentelee uskonnollisten traditioiden sisältä käsin vastustaakseen noiden traditoiden puolesta puhuvan patriarkaalisen ja papillisen eliitin pyrkimystä valtaan. Vapautuksen teologia yrittää palauttaa sorrettujen rohkeuden, luottavaisena että ne jotka kärsivät, todella ymmärtävät Jumalan sanoman, ja vastustaessaan sellaista epäoikeudenmukaisuutta ruumiillistavat Jumalan tahtoa tässä maailmassa. Ovatpa he ammattiteologeja tai yhteisöaktivisteja, muslimit jotka ovat suuntautuneet kohti vapautuksen teologiaa, pyrkivät palauttamaan osattomien äänen ja antamaan heidän puhua omien kokemustensa totuuden, sillä heidän kokemuksensa epäoikeudenmukaisuudesta pitäisi ohjata yhteisön ymmärrystä sen uskonnollisista sitoumuksista ja moraalisista velvoitteista. Homo-, lesbo- ja transsukupuoliset muslimiaktivistit ovat ottaneet vastaan tämän haasteen. [...]
Farid Esackin kirja nimeltä Qur'an, Liberation and Pluralism tuo esiin vapautuksen teologian uskonnolliset periaatteet Islamissa selkeästi ja syvällisesti. Se on vaadittavaa lukemistoa lesbo- ja homomuslimi-aktivistien keskuudessa. Esackin teos syntetisoi progressiivisen islamilaisen ajattelun intohimoisen poliittisen aktivismin kanssa. Esack ei väittänyt ainoastaan että Islamin olennainen päämäärä on uskovien vapauttaminen kaikista sorron muodoista, vaan myös että jatkuva ja alati uudistuva pyrkimys kohti oikeudenmukaisuutta tulee vapauttamaan Koraanin aiemmasta tulkinnasta, joka käytti kirjoitusta oikeuttamaan erilaisia sorron muotoja. Hänen käsityksensä mukaan Koraani on sekä vapauttava että vapautuksen tarpeessa. Täyttääkseen sen lupauksen vapautuksesta, muslimien täytyy ensin vapauttaa Koraani osittaisista, rajoittuneista ja turmeltuneista tulkinnoista, jotka varjelevat epäoikeudenmukaisuutta. [...]

Koraani puhuu hienovaraisin tavoin seksuaalisesta halusta muidenlaisten halujen joukossa, mutta sisältääkö se viittauksia seksuaalisesta suuntautumisesta? Sen kieli puhuttelee erityisesti heteroseksuaalisia ihmisiä. Tämä ei ole yllätys, koska he muodostavat suuren enemmistön missä tahansa yhteiskunnassa, mukaan lukien profeetta Muhammedin välitön ympäristö Arabiassa. Yhdessä merkityksessä heteroseksuaaliset suhteet ovat hyvin tärkeitä yhteiskunnalle kokonaisuutena, koska lisääntyminen, lasten kasvatus ja sukujuuret ovat seurausta heteroseksuaalisista suhteista. Tämä on erityisen totta pienelle uhatulle yhteisölle, kuten varhaiselle muslimiyhteisölle. Tästä syystä Koraani suoranaisesti käsittelee heteroseksuaalista uskottomuutta yhdessä laillisuuden ja perimisen kanssa. Sitä vastoin Koraani ei selvästi ja yksiselitteisesti käsittele homoseksuaaleja muslimiyhteisössä, koska Koraanissa ei ole termiä joka vastaa "homoseksuaalia" tai "homoseksuaalisuutta." Tämä on totta siitä tosiasiasta huolimatta että monet klassiset muslimijuristit samaistavat Koraanin kertomuksen Lootin kamppailusta heimonsa (qawm lut) kanssa homoseksuaalista seksiä käsitteleväksi, tai tarkemmin miesten välistä anaaliyhdyntää. Profeetta Lootin heimo tarkoittaa Sodoman ja Gomorran kansaa, kuten kuvataan Toorassa. Kaikki muslimitulkitsijat tuomitsevat sen kuinka Lootin heimon miehet torjuivat Lootin auktoriteetin heitä kohtaan koettamalla riistää häneltä oikeuden levittää vieraanvaraisuutta ja suojelusta muukalaisille, siinä määrin että vaativat käyttää miespuolisia muukalaisia pakottaviin samansukupuolisiin seksiakteihin. Kuitenkin jotkut klassiset tulkitsijat jotka olivat juristeja, lukivat kirjoitettuun tekstiin johtopäätöksen että Loot lähetettiin ensisijaisesti kieltämään anaaliseksi miesten välillä, joka oli Lootin heimon perustava teko, joka muodosti heidän uskottomuutensa. Nämä juristitulkitsijat loivat lakitermin liwat, pikakirjoituksena "Lootin kansan teolle", tarkoittaen anaaliyhdyntää, ja se vastaa suomenkielistä termiä "sodomia". Luomalla uuden termin - liwat - klassisen kauden juristitulkitsijat valoivat sementtiin Lootin heimon läheisen assosiaation miesten anaaliyhdyntään. Vastaava termi, luti, luotiin tarkoittamaan sodomiittia eli henkilöä joka suorittaa sellaisen aktin. Kuitenkaan kumpaakaan termiä ei löydy itse Koraanista, johtaen seksuaalisesti sensitiiviset tulkitsijat kyseenalaistamaan kuinka juristit ovat lukeneet kirjalliseen tekstiin termejä ja käsitteitä, jotka eivät kirjaimellisesti ole siellä.
Homo-, transsukupuoliset ja lesbomuslimit torjuvat tämän kummallisen keskittymisen samansukupuolisiin akteihin ja syyttävät että keskittyminen ainoastaan tähän itse asiassa vääristää kertomuksen lukemista. Kertomus on todellisuudessa uskottomuudesta ja siitä kuinka Lootin heimo juonitteli keinoja torjua hänen profeetallisuutensa ja hänen julkisen asemansa heidän yhteisössään. Samansukupuoliset aktit olivat ainoastaan yksi tekojen joukossa, jotka muodostivat heidän uskottomuutensa - murhasta ja ryöstöstä (kuten mainitaan Koraanissa, 29.29) muihin inhottaviin tekoihin heidän kokouksissaan (joiden kommentaattorit väittivät sisältävän julkisen alastomuuden, uhkapelin, ja epäjumalien palvonnan). Ehdottamalla tätä tulkintaa, homo- ja lesbomuslimit eivät ole "torjumassa" koko tafsirin klassista traditiota, kuten jotkut vastustajat ovat syyttäneet. Pikemminkin he uudistavat traditiota ruokkimalla väittelyä, jonka avulla traditio alunperin rakennettiin.
Tafsir-kirjallisuuden sisällä on varmuudella moninaisia virtauksia ja ristiriitoja. Homo- ja lesbomuslimit esimerkiksi rakentavat Andalusian kuuluisan juristin ja oppineen, Ibn Hazmin,  tulkinnan varaan. Hän väitti että Lootin heimo tuhottiin heidän uskottoman asenteensa (kufr) ja heidän luokseen lähetetyn profeetan väkivaltaisen torjunnan vuoksi, ja että tämä torjunta ilmeni koko joukossa heidän rikollisia tekojaan, joista ainoastaan jotkut olivat seksuaalisia luonteeltaan. [...]
Hinkua tuomita homoseksuaalisuus muslimien keskuudessa vahvistivat heitä ympäröivät juutalaiset ja kristilliset traditiot. Varhaiset muslimitulkitsijat turvautuivat juutalaisiin ja kristillisiin lähteisiin ymmärtääkseen Lootin kertomusta, lähteisiin, jotka jo olivat kyllästetyt homofobian ja misogynian kulttuurilla. Turvautumalla varhaisempiin muiden Lähi-Idän uskonnollisten yhteisöjen tulkintoihin, varhaiset muslimit loivat kulttuurillisen ennakkoluulon jatkuvuuden, joka vaikutti heidän tulkintaansa ja vesitti abrogaation teorian (oikeustieteessä lain tai asetuksen kumoaminen: ts. uusi ilmoitus kumoaa vanhemman). Heidän tulkintansa Lootin kertomuksesta miesten väliset seksiaktit tuomitsevana luotti enemmän kulttuurillisiin oletuksiin kuin Koraanin sanojen läheiseen ja tarkkaavaiseen lukemiseen. [...]
Nuori arabi vanhassa postikortissa

Voidaanko homo-, lesbo- ja transsukupuolisia aktivisteja moittia siitä että he tuntevat olonsa turhautuneiksi käsitellessään hadithia? Heidän perheensä ja yhteisönsä lainaavat näitä kertomuksia vastustaakseen heitä, ja kieltäytyvät myöntämästä että heidän siteeraamansa hadith saattaa olla luotettavuudeltaan kyseenalainen. Kun lesbo-, homo- ja transsukupuoliset muslimit yrittävät erotella näitä kertomuksia arvioidakseen itse, heitä syytetään oikeaoppisuuden heikentämisestä. Kuitenkin monilla näistä aktivisteista on tarpeeksi perinteistä islamilaista koulutusta jotta he tietävät oikeaoppisuuden olevan vaikeaselkoisempaa kuin perheet ja moskeijan johtajat välittävät myöntää. Oikeaoppisuudella on historia, ja sen historiassa hadithit täyttävät paikan jota on alituisesti kyseenalaistettu.
Sen kysyminen, kuinka voidaan luottaa hadithiin, ei ole retorinen kysymys, vaan pikemminkin kysymys joka jokaisen muslimin pitää kysyä itseltään perustaakseen uskon luotettavalle perustalle. Jotkut nykyaikaiset muslimit tuntevat parhaaksi keskittyä ainoastaan Koraaniin ja johtaa islamilainen uskonnonharjoitus yksin siitä. Koraani on hadith - kertomus - Jumalan puheesta Muhammedille, jonka luotettavuuden takaavat jatkuvat moninkertaiset luotettavien kertojien ketjut (hadith mutawatir) profeetan omasta ajasta nykyaikaan. Useimmilla muilla haditheilla ei ole tätä asemaa ja sen tähden ne synnyttävät spekulatiivisen mielipiteen (zann) pikemminkin kuin ehdottoman varmuuden (qat'). Nämä erotukset ovat keskeisiä islamilaiselle traditiolle, mutta ne jätetään useimmiten huomioimatta nykyaikaisissa väittelyissä. Nykyään ihmiset siteeraavat haditheja keskustelematta hadithin kertomusketjun luotettavuudesta, tai arvioimatta kertomuksen sisällön luotettavuutta määrittääkseen mikä varmuuden taso voidaan laskea kertomuksen välittämän tiedon ansioksi. Monet haastattelemani aktivistit huomauttavat, että haditheja käytetään huolettomasti ja että muslimit usein vahvistavat omia kulttuurillisia olettamuksiaan tai lahkolaisia ennakkoluulojaan hämärillä väitteillä että "täytyy olla viittaus johonkin hadithiin joka mainitsee..." Vain sen mainitseminen, että täytyy olla hadith joka vahvistaa sen mitä haluat sanoa, riittää lopettamaan rationaalisen väittelyn. Hadithit ovat usein pakon välikappale pikemmin kuin taivuttelun; niitä käytetään tavoin jotka lietsovat pelkoon perustuvia reaktioita pikemmin kuin kutsuvat uskoon perustuvaa ajattelua joka on selkeää.
Kun lesbo-, homo- ja transsukupuoliset muslimit kysyvät vaikeita kysymyksiä haditheista ja kuinka islamilaiset auktoriteetit käyttävät niitä, he puhuvat asemasta joka on täysin islamilaisen tradition sisällä. Lesbo-, homo- ja transsukupuolisten muslimiaktivistien kamppailu on erittäin oleellinen kaikille muslimeille, jotka haluavat uudistaa uskon traditiotaan älyllisen selkeyden avulla. [...]
Monille muslimeille hadithit ovat kiinteä osa islamilaista traditiota. Kuitenkin varhaisimmalla ajanjaksolla muslimit harjoittivat uskoaan ilman haditheja. Hadithien kirjoittaminen ylös oli erittäin kiistanalainen teko ensimmäisten muslimisukupolvien keskuudessa. Vei useita vuosisatoja ennen kuin muslimioppineet sallivat kirjoitetuille kertomuksille auktoriteetin. Ottaen huomioon tämän vähittäisen kehityksen ja jatkuvan erimielisyyden, ei todellakaan ole harhaoppia kyseenalaistaa kuinka hadithit merkittiin muistiin jotta arvioitaisiin, uskon ja järjen tasapainolla, kantavatko tietyt kertomukset mitään auktoriteettia liityen tiettyyn aiheeseen.
Aluksi profeetta Muhammed kielsi kirjoittamasta ylös kertomuksia siitä mitä hän sanoi tai teki jokapäiväisessä elämässä. Profeetta erotti sen mitä hän sanoi paljastetulla kielellä (joka liitettiin kehittyvään Koraaniin) siitä mitä hän lausui omina mielipiteinään, ohjeinaan tai päätöksinään. Kuitenkin hänen seuraajansa pitivät hänen päätöksiään tai mielipiteitään Jumalan johdatuksena heille; tässä valossa profeetta kielsi heitä kirjoittamasta ylös mitään mitä hän sanoi tai teki, joka ei ollut yksinomaan Koraania.
Pierre & Gilles: Aziz
Vaikka profeetta Muhammed ehdollisesti salli joidenkin seuraajiensa kirjoittaa ylös hänen sanojaan, jotka eivät olleet osa Koraania, hänen kuolemansa jälkeen sijaishallitsijat olivat arkoja sallimaan suullisen tradition kirjoittamista laiksi. Umar oli skeptinen joidenkin profeetan seuralaisten välittämistä kertomuksista, joiden he väittivät tulevan profeetalta. Profeetan perheen jäsenet, kuten hänen nuorin vaimonsa Aisha, syyttivät muita yhteisössä väärän tiedon levittämisestä Muhammedin nimissä, ja erityisesti poimivat esiin Abu Hurairahin (jonka ansioksi on laskettu 5375 kertomusta, enemmän kuin tuplasti kenenkään muun seuralaisen ansioksi laskettu määrä) valehtelijana. Toinen seuralainen, Abdallah ibn Mas'ud, pesi hadith-kirjan sivuilta musteen, resitoiden Koraanista, "Me aiomme kertoa sinulle erään kertomuksista parhaimpia ilmaisten sen sinulle tällä Koraanilla" (12.3). Nämä esimerkit osoittavat kuinka hadithien julkinen kertominen oli epäilyksenalaista ja niiden ylös kirjoittaminen oli kiisteltyä.


Inspiraatio tämän kirjoituksen kokoamiseen tuli ensimmäisenä lainaamastani Vapaa-ajattelijoiden lehdestä (joka tulee puolisolleni, eikä hänkään ole varsinaisesti ateisti - tuskin tietää itsekään mikä hän on): tämä on tärkeä aihe tänä päivänä, jota vielä en ole käsitellyt tässä blogissa. 
Olen aikoinaan paljonkin tutkinut (myös) islamia lukemalla kirjoja - puolesta ja vastaan, tutkijoiden ja uskovien, kristittyjen ja muslimien - ja ainakin yrittänyt ymmärtää. Johtopäätökseksi jää, että joskus muinoin nk. kultakaudellaan islamilainen maailma oli monessa suhteessa edellä silloista kristillistä Eurooppaa, mutta nykyään tilanne on kääntynyt toisin päin ja se näyttää väistämättä takapajuiselta; syykin on selvä - uskonto ei enää näyttele niin suurta roolia länsimaissa, ja myös esim. raamattua tutkitaan tieteellisesti ja kriittisesti. Ja toisaalta monet näyttävät olevan samaa mieltä siitä, että nimenomaan länsimainen kolonialismi ja sen myötä "eurooppalaiset kristilliset arvot" ovat myrkyttäneet ennen paljon vapaamman ilmapiirin muslimimaissa.
Suufilaisuudesta minulle on syntynyt hyvin positiivinen mielikuva. 

Tätä kirjoitusta valmistellessani luin myös Jaakko Hämeen-Anttilan kirjan Uusi Islamin Käsikirja (Otava 2017), joka keskittyy nykypäivien tapahtumiin, erityisesti 2000-luvun islamilaisessa maailmassa, taustoittaen tiettyjä meille tuttuja kehityskulkuja.  
Toisena luin Ilmari Hiidenlehdon (salanimi) Profeetta Muhammedin Haamu (Ilmari Hiidenlehto 2018), joka esittelee lähdekriittisen historiantutkimuksen tuloksia 1800-luvulta nykypäiviin asti; lyhyesti, tämä kirja kyseenalaistaa Islamin oman historiakirjoituksen, joka yleisesti on hyväksytty myös lännessä - jopa Muhammedin historiallisuuden! Kirjoittaja esittää eräiden tekstuaalisten lähteiden valossa että Islam alkoi kristillisenä areiolaisena "harhaoppina" - Muhammed tarkoittaa "ylistetty", eikä ollut alkuaan erisnimi, vaan sillä viitattiin Jeesukseen. Juuri tämä tekee kirjasta erittäin mielenkiintoisen - tällaista kritiikkiä en ole koskaan aiemmin lukenut Islamista (kristinuskosta kyllä), ja se on varsin virkistävää. Islamin piirissä ei vielä ole päästy tasolle, jolla omaa traditiota voitaisiin tarkastella kriittisesti, ja onko se ihme kun aina on joku tappouhkauksia heittämässä! 

Katso myös vanhalle nettisivulleni kokoamani kirjoitus, Islam ja suufilaisuus, joka sivuaa myös homoseksuaalisuutta. 

Ulkomaisia nettisivuja:

Imaan - The UK's Leading LGBTQ Muslim Charity

Irshad Manji

Muslims for Progressive Values

Queer Muslims

Suufirunoutta laulettuna:



27.7.18

BUDDHALAISUUS JA HLBTQ-IHMISET


Olen koonnut ja kääntänyt tämän kirjoituksen koska huhtikuussa 2018 koin - todellakin: koin - kääntymyksen buddhalaisuuteen, tarkemmin sanottuna Nichiren buddhalaisuuteen, joka on hyvin omaleimainen, japanilaisperäinen suuntaus. Tarkemmin niin kääntymyskokemuksestani kuin Nichiren buddhalaisuuden harjoituksesta ja opillisista erityispiirteistä voit lukea toisessa blogissani. Tämä kirjoitus käsittelee enemmänkin buddhalaisuutta yleisesti, ja on syytä huomata että esim. mainituista viidestä ohjeesta Nichiren buddhalaisuudella on täysin poikkeava näkemys.

17.5.2019 lisätty ajankohtainen uutinen artikkelin aiheeseen liittyen.

Buddhalaisuus on kenties jopa vielä monimuotoisempaa kuin kristinusko. Itse asiassa erot koulukuntien kesken voivat olla niin valtavia, että jotkut tutkijat pitävät niitä eri uskontoina. Buddhalaisuus muodostuu monista uskon ja harjoituksen järjestelmistä, eli mitä me kutsumme traditioiksi. Nämä traditiot ovat kehittyneet eri aikoina ja eri maissa, ja jossain määrin eristyksissä toisistaan. Kukin on kehittänyt tunnusomaisia piirteitä, jotka satunnaisesta havainnoijasta saattavat näyttää suurilta eroilta. Kuitenkin nämä erot ovat usein vain kulttuurillisia päällysteitä, ja toisissa tapauksissa ne ovat eroja vain painotuksessa tai lähestymistavassa. Kaikkia traditioita tosiasiassa tukee sama yhteisen uskon ja harjoituksen keskeinen ydin.
Buddhalaisuudessa on kolme päähaaraa: Theravada, vanhin buddhalaisuuden muoto, joka painottaa luostarielämää; Mahayana, myöhäisempi muoto, joka pitää sisällään mm. Puhtaan Maan, Zenin, Nichirenin, ym. koulukuntia; Vajrayana, ainutlaatuinen muoto, joka syntyi Intiassa ja Tiibetissä, ja jota johtaa Dalai Lama. 
Kuten muissakin uskonnoissa, buddhalaisuuden sisällä on erilaisia mielipiteitä homoseksuaalisuudesta.

Dalai Lama


Lehdistökonferenssissa 1997 Dalai Lama totesi että yleensä buddhalaisesta näkökulmasta lesbo- ja homoseksiä pidetään seksuaalisena väärinkäytöksenä, mutta hän ei johda tätä näkemystä Gautama Buddhan puheista, vaan 1400-luvun tiibetiläiseltä oppineelta nimeltä Tsongkhapa. Tässä lyhyt luonnos Tsongkhapan keskiaikaisesta ajattelusta:
  • Hän kieltää seksin kahden miehen välillä, mutta ei kahden naisen välillä.
  • Hän kieltää masturbaation, oraali- ja anaaliseksin.
  • Hän ei salli kenellekään seksiä päivänvalon aikaan, mutta sallii miehille viisi orgasmia yöllä.
  • Hän sallii miesten maksaa seksistä prostituoiduille.
  • Hän antoi täyden listan mitä ruumiinaukkoja ja elimiä saa ja ei saa käytää, ja jopa mihin aikaan ja missä paikassa ihmiset voivat harrastaa seksiä.
Dalai Lama on viisas ja hyväntahtoinen henkilö, mutta hän on myös hyvin traditionaalinen tiibetiläinen monin tavoin, ja traditionaalisella tiibetiläisellä kulttuurilla – kuten monilla kulttuureilla – on hyvin vääristyneitä ja sekavia käsityksiä homoseksuaalisuudesta.
Vastoin yleistä käsitystä Dalai Lama ei puhu kaikkien buddhalaisten puolesta. Tiibetin buddhalaisen hallitsevan Gelug-lahkon johtajana hän puhuu yhden siivun puolesta maailman buddhalaisesta väestöstä.
Dalai Laman on myös kerrottu sanoneen, että hänellä oli vaikeuksia kuvitella homoseksuaalisen seksin mekaniikkaa, sanoen että luonto on järjestänyt miehen ja naisen elimet ”sellaisella tavalla että on hyvin sopivaa... saman sukupuoliset elimet eivät voi pärjätä hyvin.” Mutta hän jätti täpärästi tuomitsemasta homoseksuaalisia suhteita kokonaan, sanoen että jos kaksi ihmistä yksimielisesti aloittavat suhteen joka ei ole seksuaalisesti hyväksikäyttävä, ”sitten en tiedä. Vaikea sanoa...”

Hänen kommenttiensa jälkeen monet Gay-ryhmät kritisoivat Dalai Lamaa. Yhdessä Dharman edistämisen kanssa Dalai Laman päätarkoitus lännessä kiertämiselle on voittaa tukea tiibetiläisten vapauskamppailulle, ja tässä tarkoituksessa hän on hyvin halukas olemaan vieraannuttamatta ketään. Niin pian kuin hän tajusi mitä oli tehnyt, hän kutsui koolle homo- ja lesboedustajien tapaamisen, jonka aikana hän ilmaisi ”halunsa harkita mahdollisuutta että jotkin opit saattavat olla spesifisiä tiettyyn kulttuurilliseen ja historialliseen yhteyteen.”
Dawa Tsering, Tiibetin ministeriön edustaja, julkaisi sopivan poliittisesti korrektin ja turvallisen lausunnon: ”Hänen pyhyytensä vastustaa väkivaltaa ja syrjintää perustuen seksuaaliseen suuntautumiseen. Hän kannustaa kunnioitusta, suvaitsevaisuutta, myötätuntoa ja ihmisoikeuksien täyttä tunnustamista kaikille.”

Vaikka on muutamia toisinajattelijoita, enemmistö länsimaisista buddhalaisista opettajista ja oppineista on yhtä mieltä siitä että homoseksuaalisuus sellaisenaan ei ole epämoraalista. Tämän kannan kriitikot voisivat huomauttaa että länsimaisiin buddhalaisiin vaikuttaa enemmän modernit liberaalit arvot kuin autenttinen buddhalaisuus, ja että perinteisillä aasialaisilla buddhalaisilla on hyvin erilainen asenne homoseksuaaleja kohtaan.
Mutta monet aasialaiset buddhalaiset johtajat ovat samaa mieltä läntisten kollegoidensa kanssa. K. Sri Dhammananda (Sri Lanka/Malesia, 1919-2006) sanoi, ”En ymmärrä mistä kaikki metakka. Kysymys on siitä oletko hyvä, ei henkilön sukupuolesta jonka kanssa makaat.”

Buddhan etiikka


Buddha kyseenalaisti monet yhteiskunnassaan olemassaolevat olettamukset, mukaan lukien moraaliset, ja yritti kehittää etiikkaa joka perustuu järkeen ja myötätuntoon, pikemmin kuin traditiooon, taikauskoon ja tabuihin. Tunnetussa Kalama Suttassa hän sanoo että ilmestys (anussana), traditio (parampara), kirjoitusten auktoriteetti (pitakasampada), ja henkilön oma mielipide (ditthinijjhanakkhanti) ovat riittämätön keino määritellä oikeaa ja väärää. Kyseenalaistettuaan konventionaalisen moraalin perustan, Buddha ehdottaa kolmea perustetta moraalisten arvioiden tekemiselle. Ensimmäistä voitaisiin kutsua universaalisuus-periaatteeksi – toimia muita kohtaan kuten haluaisimme heidän toimivan meitä kohtaan.
Bahitika Suttassa Anandalta kysytään kuinka tehdä ero ylistettävän ja moitittavan käyttäytymisen välillä. Hän vastaa että mitä tahansa käytöstä joka ei aiheuta vahinkoa (ja arvatenkin joka auttaa) itselle tai muille, voidaan kutsua ylistettäväksi. Sen tähden oikean ja väärän määrittelemiseksi täytyy katsoa teon tosiasiallisiin ja mahdollisiin seurauksiin suhteessa toimijaan ja niihin joihin teko vaikuttaa.
Kolmas tapa määritellä oikea ja väärä on se mitä voitaisiin kutsua instrumentaaliseksi periaatteeksi. Eli käyttäytymistä voidaan pitää oikeana tai vääränä sen mukaan auttaako se vai eikö auta saavuttamaan päämäärämme. Buddhalaisuuden perimmäinen päämäärä on Nirvana, mielen rauhan ja puhtauden tila, ja mikä tahansa joka johtaa siihen suuntaan, on hyvää.
Tätä utilitaristista asennetta etiikkaan korostaa tosiasia että Buddha käytti termiä kusala tarkoittamaan ”taitavaa” tai ”sopivaa” tai sen vastakohtaa, akusala, käyttäytymistä arvioidessaan paljon useammin kuin hän käyttää termejä punna, ”hyvä”, tai papa, ”paha”.
Toinen asia joka on tärkeä arvioitaessa käyttäytymistä, on aikomus (cetacean). Jos tekoa motivoivat hyvät aikomukset (perustuen anteliaisuuteen, rakkauteen ja ymmärrykseen), sitä voidaan pitää taitavana. Eettisen käyttäytymisen arvioiminen buddhalaisuudessa vaatii enemmän kuin käskyjen seuraamista kuuliaisesti; se vaatii että kehitämme sympatiaa toisia kohtaan, että olemme tietoisia ajatuksistamme, puheestamme ja teoistamme, ja että olemme selkeitä päämääristämme ja pyrkimyksistämme.

Seksuaalinen väärinkäytös 


Gautama Buddha lausui että yksi viidestä ohjeesta joita maallikon tulisi seurata, on pidättäytyä seksuaalisesta väärinkäytöksestä. Tietenkin hän sanoi Vinayassa, joka on säännöt munkeille ja nunnille, että heidän täytyy tehdä selibaatti-lupaus, mutta sellaista sääntöä ei tehty maallikoille.
Gautama Buddha opetti viisi ohjetta ohjatakseen meidät pois aiheuttamasta harmia itsellemme ja muille. Tässä pitäisi huomata että ohjeet eivät ole käskyjä, ne ovat ehdotuksia, jotka antavat suuntaviivoja, oikeastaan lupauksia jotka teemme itsellemme; niihin ei ryhdytä jumaluuden rangaistuksen pelosta, vaan omaksi hyödyksemme ja kaikkien muiden elävien olentojen hyvinvoinnin tähden. Sen tulkitseminen mitä on seksuaalinen väärinkäytös on yksilöllinen päätös, eikä minkään keskeisen auktoriteetin ratkaisun alainen.
Buddha puhui ohjeista kolmella eri tasolla: ensimmäinen taso on älyllinen ymmärtäminen; toisella tasolla on enemmän tekemistä ohjeiden ruumiillistumisen kanssa, niin että siitä tulee harjoituksemme ilmaisu; viimein Buddha puhuu näistä ohjeista itsemme erityispiirteinä, jotka tietyssä pisteessä olemme sisäistäneet.
On sanottu että Zen-harjoituksella on kaksi osaa: istuminen ja nouseminen. Istumista on kun oletettavasti selkiytämme, tyynnytämme ja valaisemme mielemme, ja seisomista on kun tämän selkeän, tyynen ja valaistuneen mielen kanssa siirrymme maailmaan. Ruumiillistamme istumisharjoitustamme; liikkumisestamme läpi maailman tulee istumisharjoituksemme ilmaisua.

Gautama Buddha halusi meidän pohtivan tekojamme ja katsoa tuottavatko ne harmia vai ovatko ne hyödyllisiä. Tässä yhteydessä jos haluamme tietää onko teko seksuaalinen väärinkäytös vai ei, meidän pitäisi kysyä itseltämme seuraavat kysymykset:
Aiheuttaako teko vahinkoa vai tuottaako se iloa?
Motivoiko tekoa rakkaus ja ymmärrys?
Pitäisitkö siitä jos joku tekisi sen sinulle?
Onko siihen molemminpuolinen suostumus?

Seksuaalisen väärinkäytöksen on perinteisesti tulkittu sisältävän sellaiset teot kuten pakottaminen seksiin, seksuaalinen ahdistelu, lasten hyväksikäyttö ja uskottomuus. Koska homoseksuaalisuutta ei selvästi mainita missään Buddhan sanoissa, jotka on tallennettu Palikaanoniin (Tripitaka), useimmat tulkitsijat ovat käsittäneet sen merkitsevän että homoseksuaalisuutta pitäisi arvioida samalla tavalla kuin heteroseksuaalisuutta, yllä olevien periaatteiden mukaisesti.
Buddhalaisesta perspektiivistä on vaarallinen yleistys sanoa että homoseksuaalisuus sinänsä on moraalitonta tai väärin. Jotta voisi esittää jotain merkityksellistä siitä, se vaatisi perehtymistä alla oleviin motiiveihin, siihen liittyvään käyttäytymiseen, niiden vaikutukseen jne., ja tämä eroaisi yksilöstä toiseen. Se ei ole seksuaalisen halun kohde joka määrittää onko seksuaalinen teko taitava vai ei, vaan pikemminkin siihen sisältyvien tunteiden ja aikomusten laatu.

Avioliitto


On myös huomion arvoista, että buddhalaisuus ei perinteisesti aseta suurta arvoa lisääntymiselle, kuten monet länsimaiset uskonnot. Buddhalaisesta näkökulmasta naimisissa olemista ja lasten saamista pidetään yleisesti positiivisena, mutta ei pakollisena (joskin sosiaaliset normit eri buddhalaisissa maissa usein vaihtelevat). Buddhalaisuudella on perinteisesti ollut hyvin vähän sanottavaa avioliitosta koska sitä pidetään maallisena asiana, ei uskonnollisena. Sen takia et myöskään koskaan näe buddhalaisia häitä, paitsi nykyaikana lännessä.

Ensimmäiset tunnetut samaa sukupuolta olevien buddhalaiset häät toteutuivat varhain 1970-luvulla San Franciscon Buddhalaisessa Kirkossa, joka on perustettu 1899 ja on vanhin yhä toimiva temppeli Yhdysvaltain mannermaalla; se on myös osa vanhinta buddhalaista organisaatiota Hawaijin ulkopuolella – Buddhist Churches of America (BCA), osa Puhtaan Maan buddhalaisuuden Shin-traditiota. Miespari seurakunnassa pyysi pastori Koshin Oguita vihkimään heidät, ja hän suostui auliisti. Seremonia pidettiin pääsalissa ja se oli identtinen muiden temppelissä suoritettujen avioliittoon vihkimisten kanssa, paitsi että sukupuoleen perustuvat pronominit pudotettiin pois. Historiaa tehtiin ilman fanfaareja. Pian myös muut BCA-temppelit suorittivat samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiä. Myös monet muut buddhalaiset ryhmät ovat alkaneet suorittaa avioliittoon vihkimisiä samaa sukupuolta oleville pareille. On merkkejä siitä että tasa-arvoinen avioliitto on saavuttamassa hyväksyntää myös osissa buddhalaista Aasiaa: Taiwanissa pidettiin ensimmäiset buddhalaiset häät naisparille 2012. [Lisäys: 17.5.2019 uutisoitiin, että Taiwanista tuli ensimmäinen Aasian maa, joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliiton!]

Perinteisissä buddhalaisissa kulttuureissa ihmiset menevät naimisiin muilla tavoilla. Thaimaassa munkit voivat tulla antamaan siunauksen ennen tai jälkeen, mutta sitä ei edellytetä. Japanissa ihmiset menevät naimisiin Shinto-pyhäköissä, tai aivan viime aikoina kristillisten kirkkojen jäljitelmissä (koska he rakastavat niin paljon länsimaista kulttuuria). Buddha antoi usein avioliitto-neuvoja maallikoille, mutta suurin osa niistä on maalaisjärkeä: ole lempeä, uskollinen ja rakastava puolisoasi kohtaan, ja työskentele kovasti avioliiton ja lasten hyödyksi.

Sukupuoli


Muinainen intialainen kirjallisuus sisältää lukuisia myyttejä ihmisistä, jotka spontaanisti muuttivat sukupuolta, yleensä tuntiessaan halua tai joskus pelkästä ihailusta jotakuta heidän kanssaan samaa sukupuolta olevaa kohtaan. Useita sellaisia tarinoita löytyy myös buddhalaisista lähteistä. Transsukupuolisuuden olemassaolo otetaan itsestään selvyytenä buddhalaisessa kirjallisuudessa ilman moraalista tuomitsemista.
Buddhalainen oppi uudelleen syntymästä voisi auttaa selittämään sitä. Henkilö saattaa uudelleen syntyä, sanokaamme, naisena lukuisissa perättäisissä elämissä, joiden aikana feminiiniset asenteet, halut, piirteet ja taipumukset tulevat vahvasti painetuksi mieleen. Tämä määrittäisi että henkilö jatkuvasti uudelleen syntyy naisen ruumiiseen, tai että hänen tietoisuutensa muokkaa uuden sikiön naisen muotoon – mitkä tekijät sitten ovatkin vastuussa sukupuolen fyysisistä ominaisuuksista. Sitten joko karmisista, geneettisistä tai muista syistä, henkilö saattaa tulla uudelleen syntyneeksi miehen ruumiiseen, säilyttäen entisellään kaikki pitkään vakiinnutetut naiselliset psykologiset piirteet. Jos tämä tai jokin sen kaltainen on syynä transsukupuolisuuteen, se tarkoittaisi että tämä tila on luonnollinen. Buddha sanoi että piirteet tai taipumukset (vāsasā)jotka ovat kehittyneet perättäisissä elämissä, saattavat hyvin ilmentää itseään nykyisessä elämässä, eikä niiden tarvitse olla sisäinen moraalinen vika.
Jos olen syntynyt lukemattomia kertoja lukemattomissa ruumiissa, se merkitsee että todellinen sukupuoleni on oikeasti tuolla puolen tyypillistä rajoittavaa näkemystä joko/tai, mies/nainen.

On lukemattomia buddhalaisia opetuksia jotka muistuttavat meitä siitä että meidän itsemme ei ole pysyvä; se on virtaava ja väliaikainen skandhojen – ruumiin, aistimuksen, ymmärryksen, tahdon ja tietoisuuden prosessi. Hetkestä hetkeen, aina muuttuen, ne muodostavat ja uudelleen muodostavat sen kuka me olemme, mitä me kutsumme ”itseksemme”. Jos integroimme tämän ymmärryksen, silloin itse-ymmärryksemme – kuinka ajattelemme itsestämme ja identiteetistämme – ei vangitse meitä vaan vapauttaa meidät. Tämä on niin tärkeää näinä aikoina kun kiinteät seksuaali-, sukupuoli- ja rotukategoriat haastetaan.

Vimalakirti Sutrassa on aiheesta ihmeellinen opetus. Tapahtumapaikka on Vimalakirtin sairashuone, joka on ihmeellisesti laajentunut majoittamaan lukuisia olentoja (jopa meidät!). Manjusri ja Vimalakirti ovat keskustelleet itsen luonteesta – kuinka se on väliaikainen ja siltä puuttuu kiinteys – kuitenkin se antaa ja saa myötätuntoa. Jumalatar ilmestyy ja väittelee Shariputran kanssa kielen ja identiteetin luonteesta. Tietyssä pisteessä Shariputra tulee kiihtyneeksi jumalattaren taitavuudesta väittelyssä, ja epäsuorasti vaatien itselleen miehistä etuoikeuttaan, sanoo ärsyyntyneenä: ”Miksi et vaihda pois tästä naisruumiista?”
Jumalatar vastaa: ”Viimeiset kaksitoista vuotta olen yrittänyt ottaa ylleni naisen muodon, mutta lopulta ilman menestystä. Mitä vaihdettavaa tässä on? Jos taikuri loihtisi esiin aavenaisen, olisiko järkevää kysyä häneltä miksi hän ei vaihtanut pois naisruumiistaan?"
”Ei”, Shariputra sanoo, ”aaveilla ei ole kiinteää muotoa, joten mitä vaihdettavaa siinä olisi?”
Jumalatar vastaa: ”Kaikki asiat ovat juuri samanlaisia – niillä ei ole pysyvää muotoa. Joten miksi kysyä miksen vaihda pois naismuodostani?”
Sitten jumalatar käyttää yliluonnollisia voimiaan muuttaakseen Shariputran itsensä kaltaiseksi jumalattareksi, kun taas hän ottaa Shariputran muodon. Sitten hän kysyy, ”miksi et vaihda pois tästä naisruumiista?”
Shariputra, nyt jumalattaren muodossa, sanoo: ”En tiedä miksi olen yhtäkkiä muuttunut ja ottanut tämän naisruumiin!”
Jumalatar vastaa: ”Shariputra, jos voit vaihtaa pois tästä naisruumiista, sitten kaikki naiset voivat vaihtaa samalla tavalla. Shariputra, joka ei ole nainen, ilmenee naisen ruumiissa. Ja sama on totta kaikille naisille – vaikka he ilmenevät naisten ruumiissa, he eivät ole 'naisia'. Sen tähden Buddha opettaa että kaikki ilmiöt eivät ole sen paremmin miehisiä kuin naisellisiakaan.”

Buddhalaisuus opettaa että harjaantumaton mieli jakaa todellisuuden yhteyden erillisiin yksikköihin, kuten henkilö, paikka tai asia, ja antaa niille ”oman-olemuksen” (svabhava). Tämän vaikutus on todellisuuden perustavanlaatuisen avoimuuden sulkeminen, muutoksen kieltäminen, ja mikä tärkeintä, se tukkii oven vapauteen olettamalla että samsaran kärsimys on kohtalon tai jonkin muun ulkopuolisen voiman langettamaa, jota emme hallitse. Kun nämä oletetut olemukset alistetaan tarkastelulle ja oivallukselle, niiden huomataan olevan illusorisia ja shunyataa (tyhjyyttä, tai kuten voitaisiin kääntää, läpikuultavia), eli luontaisen olemassaolon puutteen henkilöissä, paikoissa tai asioissa nähdään olevan tosiasia. Miesten ja naisten identifikaatio miehisinä tai naisellisina olemukseltaan tunnistetaan harjaantumattoman mielen toimintana.

Käytäntö Theravada-buddhalaisissa maissa


Buddhalaiset pyhät tekstit sisältävät hyvin paljon esimerkkejä rakastavista suhteista naimattomien miesten välillä, joilla jotkut uskovat olevan homoeroottinen pohjavire. Seksuaalista kontaktia ei mainita näissä tapauksissa.
Muinaisen intialaisen ymmärryksen mukaan homoseksuaaleja pidettiin yksinkertaisesti ”kolmantena luontona” (tritiya prakti), pikemmin kuin perverssinä, poikkeavana tai sairaana. Varhaisen intialaisen buddhalaisuuden Jataka-tarinat ilmaisevat melko positiivista asennetta saman sukupuolista läheisyyttä kohtaan, ylistäessään Buddhan rakastavaa suhdetta oppilaansa Anandan kanssa.

Kaikesta huolimatta käytännössä Theravada buddhalaiset maat eivät ole kovin avoimia homoseksuaalisuuden harjoittamiselle. Tällä on paljon tekemistä kulttuurillisten normien kanssa, yhtä lailla kuin käsityksen karmasta, joka säilyy vahvana sellaisissa maissa kuin Thaimaa.
Tästä näkökulmasta henkilön ominaisuudet ja olosuhteet ovat tulosta menneistä synneistä tai hyvistä teoista. Homoseksuaalisuus ja muut vaihtoehtoiset seksuaalisuuden muodot nähdään usein karmisina rangaistuksina heteroseksuaalisesta väärinkäytöksestä menneessä elämässä. Nämä karmiset selitykset kuvaavat homoseksuaalisuutta synnynnäisenä tilana, jota ei voi muuttaa, ja siihen on liitetty kutsu myötätuntoon ja ymmärrykseen ei-homoseksuaaliselta kansalta. Hiljattaisemmat Thai-buddhalaiset selitykset (myöhäiseltä 1980-luvulta) ovat kuvanneet homoseksuaalisuutta ”luonnollisen” (hetero)seksuaalisen käyttäytymisen tietoisena rikkomisena, tuloksena seksuaalisten impulssien eettisen kontrollin puutteesta.
Nämä kannat edustavat kahta laajaa aatekoulukuntaa homoseksuaalisuudesta, jotka ovat ajankohtaisia nykyisten Thai-buddhalaisten kirjoittajien kesken, yksi hyväksyvä, toinen ei-hyväksyvä.
Theravada-buddhalaisilla mailla kuten Sri Lankalla ja Burmalla ei ollut laillisia säädöksiä homoseksuaalisuutta vastaan suostuvaisten aikuisten välillä ennen siirtomaa-aikaa jolloin britit ottivat ne käyttöön. Thaimaalla, jolla ei ole siirtomaa-menneisyyttä, ei ole ollut sellaisia lakeja.

Buddhalaisuus vs. kristinusko


Yleisin kristittyjen ja muslimien vastaväite homoseksuaalisuudelle on, että se on luonnotonta ja ”luonnon järjestyksen vastaista”. Homoseksuaalista käyttäytymistä on havaittu lähes jokaisessa tunnetussa eläinlajissa.
Toiseksi voidaan väittää, että vaikka seksin biologinen tarkoitus on lisääntyminen, suurin osa seksuaalisesta aktiviteetista tänä päivänä ei ole lisääntymistarkoituksessa, vaan harrastusta ja emotionaalista täyttymystä varten, ja myös tämä on oikeutettu tarkoitus seksille. On hyvin luonnollista homoseksuaalille, että homoseksuaalisuus tarjoaa hänelle fyysistä ja emotionaalista täyttymystä. Hänelle heteroseksuaalinen käyttäytyminen on luonnotonta.
Vaikka myöntäisimme että homoseksuaalisuus on ”luonnon järjestyksen vastaista”, meidän täytyisi myöntää että niin on monen muunkin tyyppinen inhimillinen käyttäytyminen, mukaan lukien jotkut uskonnolliset käyttäytymistavat. Roomalaiskatolinen kirkko on pitkään ihannoinut selibaattia, joka – niin voitaisiin väittää – on yhtälailla luonnotonta.

Toinen kristillinen vastaväite homoseksuaalisuudelle on, että se tuomitaan Raamatussa – argumentti joka on merkityksellinen niille, jotka hyväksyvät sen että Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa, mutta joka on merkityksetön enemmistölle, joka ei hyväksy tätä.
Kristinusko kasvoi juutalaisuudesta ja on paljon velkaa sille ja sen profeettojen traditiolle, jotka ankarasti ja julkisesti tuomitsivat mitä he pitivät moraalisena holtittomuutena tai epäoikeudenmukaisuutena. Jeesukseen vaikutti hyvin paljon tämä traditio. Parhaimmillaan tämä on antanut lännelle sen korkea-asteisen sosiaalisen omantunnon. Pahimmillaan se on merkinnyt, että niitä jotka eivät sopeutuneet tai kyenneet sopeutumaan kristillisiin standardeihin, on julmasti paljastettu ja vainottu.

Buddhalaisen munkin rooli on aina ollut hyvin erilainen kristitystä vastineestaan. Hänen tehtävänsä on ollut opettaa Dharmaa ja toimia hiljaisena esimerkkinä siitä kuinka sitä pitäisi elää. Tämä, yhdessä buddhalaisuuden rationaalisen lähestymistavan kera suhteessa etiikkaan ja korkealla arvolla jonka se aina on antanut suvaitsevaisuudelle, on merkinnyt että homoseksuaaleja buddhalaisissa yhteiskunnissa on kohdeltu hyvin eri tavoin kuin lännessä.
Maissa kuten Kiina, Korea ja Japani, missä buddhalaisuuteen vaikutti syvästi Kungfutselaisuus, on ollut ajanjaksoja jolloin homoseksuaalisuutta on katsottu paheksuvasti ja jopa tuomittu lailla, mutta yleisesti asenne on ollut suvaitsevainen.
Matteo Ricci, jesuiitta-lähestyssaarnaaja, joka eli Kiinassa 27 vuotta alkaen vuodesta 1583, ilmaisi kauhuaan avoimesta ja suvaitsevaisesta asenteesta jolla kiinalaiset suhtautuivat homoseksuaalisuuteen, ja luonnollisesti näki tämän todisteena kiinalaisen yhteiskunnan degeneraatiosta.
Koreassa hwarangin (kukkapojan) ihanne liitettiin usein homoseksuaalisuuteen etenkin Yi-dynastian aikana.
Japanissa kokonainen kirjallisuusgenre (novelleja, runoja, tarinoita) rakkaudesta samuraiden ja jopa buddhalaisten munkkien ja temppelipoikien välillä kehittyi myöhäisenä keskiaikana.
1300-luvun tarinassa japanilainen buddhalainen munkki, joka on intohimoinen bodhisattva Kannonin palvoja, palkitaan bodhisattvan toimesta uskostaan nuorella miesrakastajalla, joka on itse Kannonin ilmentymä.

Buddhalaisuus uskontona


Mitä tahansa uskontoa voidaan väärinkäyttää. Ei yksikään tietty uskonto ole ”hyvä”. Kaikilla uskonnoilla on potentiaalia hyödyttää yhteiskuntaa jos niitä harjoitetaan ”hyvin” aikomuksin...
Jotkut ihmiset eivät pääse sisälle Jeesuksen rakkauden sanomaan, jos heidät kyllästettiin syntymästä saakka tuhoisalla kristillisellä dogmalla. Buddhalaisuus antaa heille uuden alun.
Kuka tahansa on vapaa omaksumaan minkä tahansa osan buddhalaisuutta, jonka tuntee toimivaksi itselleen, ja jättämään loput. Kysymys on sinusta ja mielestäsi. Se on oma henkilökohtainen polkusi. Buddhalaisuus on tilastollisesti vähemmistö-uskonto, ja me HLBTQ-ihmiset emme luonnoltamme ole mukautujia jotka ottavat tavakseen seurata laumaa.
Tosiasiallisesti buddhalaisuudessa ei ole kumarrettavaa jumalaa isolla J:llä. Antaumuksesta on paljon puhetta, mutta tällä on enemmän tekemistä omien itse-keskeisten tapojemme kanssa työskentelystä, jotka aiheuttavat meille niin paljon surua elämässämme.
Buddhalaisuus ei varsinaisesti ole uskonto; itseasiassa se on fenomenologinen ja filosofinen järjestelmä joka jäsentää itsemme ja todellisuuden todellista luonnetta; se on käytännöllinen järjestelmä, joka on suunniteltu vapauttamaan meidät omista tavanomaisista harhakäsityksistämme koskien olemassaolon tapaamme. Tämän järjestelmän seuraamisen tulos on sisäisen vapauden tila, joka ylittää kaiken ulkoisen alistamisen tai olosuhteet, joiden normaalisti ajattelisimme pidättelevän meitä. Kun oivallamme itsemme ja ilmiöiden tyhjän luonnon, lakkaamme olemasta kummankaan uhreja.

Kuitenkin buddhalaisuus selvästi täyttää useimmat uskonnon määritelmät. Buddhalaisuus ei kiellä jumalten ja toisten maailmojen olemassaoloa, ja monien buddhalaisten traditioiden hengelliset harjoitukset sisältävät erityisten olentojen, kuten Avalokitesvaran (Kwan Yin Kiinassa, Kannon Japanissa) kunnioittamista ja rukousta. Kuitenkin ytimeltään buddhalaisuus on ei-teistinen uskonto, ja toisin kuin muut maailman uskonnot, se ei ole ilmestysuskonto. Buddha teki selväksi että sen mitä hän opetti, hän oli löytänyt itse omien ponnistelujensa kautta.
Buddhaa itseään kunnioitetaan, ei jumaluutena tai yliluonnollisena olentona, vaan hyvin erityisenlaisena ihmisenä. Hän oli ihminen joka saavutti äärimmäisyyden inhimillisen potentiaalinsa kehityksessä. Buddha opetti että tämä saavutus on jokaisen ihmisen ulottuvilla, ja hän käytti elämänsä opettaen käytännöllistä metodologiaa, jonka seuraaminen mielen puhtaudella ja suurella määrätietoisuudella tekee mahdolliseksi muiden tavoittaa sama päämäärä. Toisin sanoen, hän opetti metodia pikemmin kuin oppia.
Kun hänen opetustensa oikeellisuutta kysyttiin, Buddha ei viitannut jumaluuden korkeampaan auktoriteettiin. Hän selitti että hänen oppinsa perustuvat hänen omaan suoraan henkilökohtaiseen kokemukseensa, ja hän kutsui kaikkia kiinnostuneita kokeilemaan itse oliko hänen opettamansa metodi tehokas.

Buddhalainen polku ei tietenkään ole kaikkia varten. Todellakin, uskonto on silti turn off monille, ei väliä kuinka makea hunajapurkki sateenkaaren päässä voikin olla. Mutta ihmisten uskomusten epäkunnioittava väheksyntä voi johtaa samaan yksisilmäiseen ahdasmielisyyteen joka on sokaissut ne homofoobikot joita vastaan homoyhteisö taistelee.

Lähteet:
















20.1.18

Harhaanjohtajat

Terho Miettisen ja Raija Pellin kirjasta "Harhaanjohtajat - vahvassa uskossa" (Docendo 2017).

Kirjassa käsitellään mm. Markku Koiviston tapausta seuraavasti: 
"Koiviston tarina päättyi nolosti hänen jouduttuaan itse perustamansa järjestön erottamaksi. Nokia Mission johto totesi Koiviston "tekojen ja sanojen olevan ristiriidassa." Esiin tuli tietoja, joiden mukaan Koivisto oli syyllistynyt aviorikokseen yhteisön miespuolisten jäsenten kanssa. Kerrottiin, että useampi mies oli yllättäen jättänyt yhteisön selittämättä asiaa mitenkään. Myöhemmin Koivisto tuomittiin ehdolliseen vankeuteen nuoren miehen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tyypillisesti miehet kunnioittivat Koivistoa hyvin paljon. Näin ollen hän pystyi hyvin voimakkaasti vaikuttamaan heihin, ja jopa käyttämään heitä seksuaalisesti hyväksi." [...]
"Reaktionmuodostus eli vastakohdaksi kääntäminen tarkoittaa tilannetta, jossa ihminen ei voi näyttää muille tai kohdata itse todellisia tunteitaan ja impulssejaan. Hän käyttäytyy täysin päinvastoin kuin hänen tunteensa edellyttäisivät. Erich Fromm (1900-1980), arvostettu psykonanalyyttisen opin kehittäjä, kirjoittaa reaktionmuodostuksen olevan tehokas torjuntakeino: 'Se on kliinisistä havainnoista tuttu keino käsitellä torjuttuja pyrkimyksiä, joiden olemassaolo kielletään kehittämällä niille vastakohtaisia luonteenpiirteitä.' Voidaan ajatella, että Koiviston suhteen kyse oli reaktionmuodostuksesta. Saarnaaja oli ehkä kieltänyt homo- tai biseksuaalisen suuntautumisensa myös itseltään."

"Eräs oleellinen kysymys Koiviston tapauksessa on, johtiko surullisiin tapahtumiin ja rikoksiin uskonyhteisön kielteinen ja torjuva suhtautuminen homoseksuaalisuuteen. Karismaattiset liikkeet, helluntailaisuus, useat kirkon herätysliikkeet ja vanhoillislestadiolaisuus tuomitsevat homoseksuaalisten taipumusten toteuttamisen synniksi. Ihmisen seksuaalisuus nähdään monissa uskonnollisissa ryhmissä hyvin ahtaasti ja mustavalkoisesti. Näin seksuaalisuudessa ei sallita monimuotoisuutta. Homoseksuaalisuutta ei pidetä normaalina, vaikka kyseessä ei ole harvinainen ilmiö. Sen yleisyydestä esitetään vaihtelevia arvioita. Tutkimusten mukaan ensisijaisesti homoseksuaaleja on noin neljä prosenttia aikuisista miehistä ja pysyvästi homoseksuaaleja on noin prosentti väestöstä. Joidenkin lähteiden mukaan jopa 8-10 prosenttia naisista ja miehistä tuntee vetoa pääasiassa omaan sukupuoleensa. Väistämättä homoseksuaaleja on mukana myös uskonnollisissa ryhmissä. Usein opetetaan, että homoseksuaalinen vahvauskoinen saa olla seurakunnassa, kunhan ei toteuta taipumustaan. Homon tulisi elää selibaatissa tullakseen hyväksytyksi. Miksi näin? Kyse on siitä, että henkilön persoonallinen ominaisuus, tässä tapauksessa siis homoseksuaalisuus, ei saa tulla näkyväksi. Pääpaino ei ole homoseksuaalisuudessa, vaan siinä, että kyseessä on henkilön oma, tässä tapauksessa valtavirrasta poikkeava henkilökohtainen ominaisuus. Näkyväksi ei saa tulla myöskään alkoholinkäyttö, tupakointi, huumeiden käyttö eikä heteroiden välinen avoliitto. Tämän vuoksi helluntailaisessa uskonkäsityksessä niin sanotut julkisynnit ovat saaneet suhteettoman suuren roolin.
Jos vahvauskoisten seurakunnassa olisi näkyvästi homoseksuaaleja henkilöitä, se muistuttaisi alitajuisesti seurakunnan muita jäseniä siitä, että he eivät kenties elä omien tarpeidensa ja tunteidensa mukaisesti. Yksilöllisyys ja persoonallisuus eivät saa tulla ilmi, jotta kaikki jäsenet eivät innostuisi toteuttamaan henkilökohtaisia unelmiaan ja toiveitaan. 
On tavallista, että vahvauskoisissa yhteisöissä homoseksuaalien edellytetään eheytyvän. Eheytyminen tarkoittaaq seksuaalisen suuntautumisen muuttumista. Prosessi samastuu aiemmin tarkasteltuun oman minän kadottamiseen ja oman persoonan tuhoutumiseen. Seksuaalinen suuntautuminen on kuitenkin hyvin syvällä ihmisen persoonassa.
Homoseksuaaleille on suunnattu erityisiä eheytymiskursseja ja -leirejä. On ilmeistä, että seksuaalisen suuntautumisen muuttaminen on hyvin hankalaa. Kun homoseksuaalinen henkilö ei lukuisista kursseista, seminaareista, rukouksista ja kättenpäällepanemisista huolimatta eheydy heteroseksuaaliksi, seurauksena on syyllisyyttä ja kokemus siitä, että homoseksuaali ei kelpaa Jumalalle. 
Panja kertoo nuorempana ajatelleensa, että homoudessa ei ole mitään väärää. Helluntaiseurakunnassa kehotettiin kuitenkin tekemään parannusta. Mistä ihmeestä pitäisi parannusta tehdä, Panja ihmetteli. Myöhemmin lähes kaikki hänen ihmiskontaktinsa olivat helluntaiseurakunnasta. Paine eheytymiseen kasvoi. Panjalle sanottiin, että hän voi olla seurakunnassa, kunhan elää selibaatissa. Tämä herätti Panjassa pelkoa: jotta hänet olisi hyväksytty seurakuntaan, hänen olisi siis pidättäydyttävä seksuaalisesta kanssakäymisestä ehkä koko loppuelämänsä ajan. Hän päätti kuitenkin kokeilla eheytymistä ja parannuksen tekoa. Panja osallistui eheytyäkseen Kritoryhmään ja Elävät Vedet-kurssille. Hänestä ajettiin homoseksuaalisuuden riivaajaa ulos. Panja kertoo, että hän vietti noin kahden vuoden aikana paljon aikaa polvillaan rukouksessa. Hän halusi itse eheytyä ja vetosi Jumalan lupauksiin. Jumalahan oli luvannut parantaa.
Helsingin Saalem-seurakunnassa Panja todisti parantuneensa. Hän halusi olla 'Herran väkevä soturi profeetallisessa tehtävässä', kuten hänelle oli luvattu. Todistaessaan sukupuolisen suuntautuneisuutensa muuttuneen ihmeen kautta Panja kuitenkin sisimmässään tiesi valehtelevansa. Hän toivoi, että todistaminen vaikuttaisi parantumiseen.
Kun kaivattua sukupuolisen suuntautumisen muutosta ei tapahtunut, Panja masentui ja hautoi itsetuhoisia ajatuksia. Hän valitsi kuitenkin elämän ja päätti elää totuudessa ja sovussa itsensä kanssa. Panjaa harmittaa Saalemissa pidetty todistuspuheenvuoro. Hän pohtii, ettei hänellä taida olla mitään keinoja korjata valheellista todistusta.
Yhdysvalloissa homoseksuaalien eheyttämisliike Exodus International pyysi vuonna 2012 anteeksi yrityksiään muuttaa ihmisen seksuaalista suuntautumista. Johto myönsi, että kaikki tämän kaltaiset yritykset olivat tuhoon tuomittuja: niistä 99,9 prosenttia oli epäonnistunut. Eheyttämisyritykset olivat johtaneet itsemurhiin, mielenterveysongelmiin, uskonnollisen vakaumuksen menettämiseen ja syrjäytymiseen. Järjestö lopetti toimintansa 37 vuoden toiminnan jälkeen.
Vuonna 2010 eheytysjärjestö NARTH:in (National Association for Research & Therapy of Homosexuality) hallituksen jäsen ja tieteellinen neuvonantaja George Rekers jäi kiinni vuokrattuaan seuralaisen homoseksuaaleille tarkoitetusta treffipalvelusta. Seuralainen kysyi varsin oleellisen kysymyksen: 'Miksi hän (Rekers) hyökkää niin innokkaasti homoseksuaalisuutta vastaan, kun hän on itse homo?' 
Vahvauskoiset yhteisöt puolustavat kielteistä suhtautumista homoseksuaalisuuteen Raamatun ohjeilla. Raamattu on heidän mukaansa kokonaan täysin totta tänäkin päivänä. Raamatun ohjeiden mukaan voisimme siis pitää orjia, kunhan ne eivät ole omasta maasta, eli ulkomaiset orjat kelpaisivat meille: 'Orjanne ja orjattarenne teidän tulee ostaa muilta, ympärillänne asuvilta kansoilta' (3.Moos.25:44). Uuden testamentin jae vahvistaa sanomaa: 'Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana' (1.Kor.7:21)."

Heti tämän jälkeen kirjassa kerrotaan Patrick Tiaisesta, jonka edesottamukset eivät ilmeisesti kirjan kirjoittamisen aikaan vielä olleet tulleet julki. Seksuaalisuutta sivutaan kirjassa muutenkin laajasti, koska monet karismaattiset suuntaukset kokevat sen niin ongelmalliseksi. Aihepiiriin liittyen suosittelen myös seuraavia kirjoja: 



Eheytysliikkeistä katso myös tässä blogissa julkaistu käännösteksti, "Ex-gay"-illuusio

Tiedän lahkoon kuulumisesta jotain myös omakohtaisesta kokemuksesta, katso blogin esittelytekstissä yllä annettu linkki, "Minun tieni".

28.3.14

"WARRENIN MALJA"

Tämä hopeinen juomamalja, nyt ilman kahvojaan, ajoittuu luultavasti myöhäiselle keisari Augustuksen hallitusajalle (hallitsi 27 eaa. - 14 jaa.). Yhdellä puolella parrakas mies harrastaa seksiä parrattoman nuorukaisen kanssa, ja toisella puolella parraton nuorukainen harrastaa seksiä nuoremman miehen kanssa. Tällaiset kohtaukset nuoresta miehestä teini-ikäisen kanssa (luultavasti neljäntoista ja kuudentoista vuoden välillä) ovat nyt erittäin polemiikkia herättäviä, mutta roomalaisessa yhteiskunnassa ikäero oli osa sitä mikä teki suhteesta hyväksyttävän, ja nuoruutta tietysti arvostetaan korkealle monissa kulttuureissa. 
Roomalaisten mielestä miehen piti olla dominoiva, sekä sosiaalisesti että seksuaalisesti, ja niin kauan kuin hän oli dominoiva, hän säilytti oikean maskuliinisen roolin ja aseman, mutta todellisuus on ollut paljon moninaisempi; on olemassa jopa todisteita miesten välisistä avioliitoista. Toinen poika, luultavasti itse orja, katsoo sisään ovelta ja tarkkailee aistillista ja hellää kohtausta, aivan kuten mekin. Tämän ylellisen juomamaljan on todennäköisesti teettänyt kreikkalaisen yhteisön varakas jäsen kenties jossain itäisen Välimeren suuressa kaupungissa. 
Maljan sanotaan löytyneen Bittiristä, lähellä Jerusalemia, ja sen osti amerikkalainen taiteenkeräilijä Edward Perry Warren (1860-1928), joka eli ystävänsä (ja luultavasti rakastajansa) John Marshallin (1862-1928) kanssa Sussexin Lewesissä, missä hän koetti luoda uudelleen klassisen elämäntyylin. Hän viittasi maljaan "Pyhänä Graalina" ja arvosti sen suorasukaista kuvausta halusta samaan sukupuoleen. 1999 sen hankki British Museum, joka ei ollut ostanut sitä aiemmin 1950-luvulla kun "homoseksuaalisuus" oli vielä laitonta Britanniassa. Se on ollut esillä julkisesti siitä saakka. 

Teksti: R.B. Parkinson: A Little Gay History; Desire and Diversity Across the World. The British Museum Press 2013. Kuvat netistä. Maljan korkeus on 11 cm, läpimitta 11 cm.


9.1.14

ORTODOKSINEN KALENTERI


Ortodoksinen kalenteri (Orthodox Calendar) on seinäkalenterien ja videoiden otsikko, jotka julkaistiin ensi kerran vuonna 2012, sisältäen alaston- ja puolialaston kuvia Ortodoksisen Kirkon jäsenistä. Kalenteri on entisen kommunistisen alueen itäeurooppalaisista ortodokseista muodostuvan ryhmän hengentuote. Ensisijainen tavoite oli osoittaa että kaikki ortodoksiuskovat eivät sovi lehdistön kuvaamaan taantumukselliseen, ahdasmieliseen stereotyyppiin, vaan ovat pikemminkin tavallisia ihmisiä intohimoineen, mieltymyksineen, kiinnostuksineen ja haluineen. Samalla kertaa kalenteri ottaa ironisen näkökulman itse Ortodoksiseen Kirkkoon, joka viime vuosina on sotkeutunut korruptioskandaaleihin, taiteilijoiden tukahduttamiseen, homoseksi-salailuun, törkeään käyttäytymiseen ja homofobiaan. 

Kuviensa avulla kalenterin luova tiimi pyrkii vastustamaan suurinta osaa Ortodoksisen Kirkon johdon negatiivisista ja vanhanaikaisista vaikutuksista. Tunnustaen että muutos ei ehkä tule nopeasti viralliseen Ortodoksisen Kirkon kantaan, OC (Orthodox Calendar) kuitenkin uskoo että ainakin se voi rohkaista ihmisiä (uskovia tai ei) pohtimaan ja ymmärtämään että heidän puheensa/ajatuksensa eivät enää sovi nykyaikaiseen yhteiskuntaan. 

Rohkeilla väreillä, homoeroottisella pohjavireellä ja lempeällä ironisella huumorilla OC:n taiteellinen työ vertautuu David LaChapellen ja Pierre & Gillesin klassikoihin. 

Kuvaussessiot ja osajako tapahtuivat etupäässä Itä-Euroopan ortodoksisella alueella. Osajakokutsu on ollut avoin yleisölle online tiedotuksen kautta promoottorin nettisivulla.

Vastaanotto:

Julkistettuna syyskuussa 2012, ensimmäinen Ortodoksisen Kalenterin painos sai menestystä ja positiivisen vastaanoton ympäri maailmaa, ja erityisesti sen jälkeen kun läntinen lehdistö käsitteli sitä. Luovan työn yhteisöt ja homoyhteisöt, kuten myös naiset, ovat olleet erityisen kannustavia ja suurimpien ostajien joukossa. 

Huolimatta panettelijoiden useista yrityksistä saada kalenteri ja videot kielletyiksi online videokanavilla (kuten YouTube) ja sosiaalisessa mediassa (kuten Facebook), niiden online läsnäolo kasvaa ja on saanut osakseen maailmanlaajuisen kiinnostuksen. 

Patriarkaattien reaktio on vaihdellut maasta toiseen. Jotkut ovat kutsuneet terroristeiksi, jotkut eivät ole vaivautuneet reagoimaan. Mahtavin reaktio oli Kreikan Patriarkaatilta, joka julisti että "he eivät hyväksy, mutta ymmärtävät että vähemmistöt ja luovat ihmiset voivat arvostaa sitä." 

Tiimi:

Tiimi muodostuu kuudesta nuoresta lahjakkuudesta, jotka tunnustavat pääasiassa ortodoksista uskoa.

Tuotteet ja lisensointi:

Tuotteista ja jakelusta vastaava yhtiö harjoittaa vähittäismyyntiä suoraan nettisivultaan, Amazonissa, ja ueiden itsenäisten vähittäismyyjien kautta eri maissa. 

Alusta saakka he ovat myyneet maailmanlaajuisesti.

Vastauksena kuluttajien vaatimuksiin, he päättivät tuottaa kynttilöitä, kondomeja, ja rajallisia painoksia vedoksia kaikista taiteellisista kuvistaan (saatavana 4 koossa ja ammattimaisen laboratorion painamana). "Making-of" DVD on myös saatavissa. 

Kiitos Gay Mystics Blogin, josta sain ensi tiedon tästä hienosta projektista. Siitä kirjoittaa myös Daily Mail, ja The Huffington Post. Ylläoleva teksti on käännetty suoraan kalenterin omalta nettisivulta. Yksittäinen kalenteri maksaa 16,99 euroa + toimituskulut; maksu hoituu kätevästi PayPalin avulla. Kaikki kuvat löytyvät sivulta!



Klikkaamalla banneria pääset kyseiselle sivulle:

Klikkaamalla banneria pääset kyseiselle sivulle:
(Katso mm. "HLBT-asiaa")

Magnus Enckellin alttaritaulu Tampereen Tuomiokirkossa: huomaa miespari käsi kädessä!
"Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä."
Joh. 15:18-19