Minulla on jatkuva rakkaussuhde Raamattuun. Raamattu liikuttaa ja muokkaa minua. Sen levollisessa sylissä, häiritsevissä kysymyksissä, ja haastavissa kliimakseissa kohtaan Jumalan. Sen kertomukset kuiskivat minulle omasta elämästäni homomiehenä: identiteetin mysteereistä, vallan dynamiikasta, käytkeytymisestä, näkyvyydestä. Raamatulla on auktoriteettia minulle, koska se antaa minulle elämän.
(Kirjoitan erityisyydessäni länsimaalaisena, valkoisena, homona miespuolisena kristittynä. Olen onnellinen jos kommenttini puhuttelevat muita ihmisiä. Mutta minä puhun vain omasta puolestani.)
Minua yhä häiritsee kun pakollisen heteroseksuaalisuuden puolustajat syyttävät minua siitä, etten usko Raamattuun. Mutta olen huomannut - kuten ovat rodulliset ja taloudelliset vähemmistöt ja feministit ennen minua - että ne joilla on valta, aina yrittävät pakottaa tulkintansa niille joilla ei ole valtaa. Joten minimoin kahakat todistusteksteistä. Sen sijaan suuntaan energiani kohti elämän löytämistä pyhissä sanoissa.
Minulle elämää ravitseva Raamatun luku käsittää useita seikkoja tekstien historiallisten ja kirjaimellisten aspektien tutkimisen lisänä. Näiden joukossa ovat: (1) henkilökohtaisesta kokemuksesta vetäminen, (2) sosiaalisen kontekstini valossa lukeminen, (3) vastaaminen tulkinnalliseen yhteyteen, ja (4) avautuminen Pyhälle Hengelle.
Feministi-oppineet, kuten Virginia Ramey Mollenkott, opettivat minua kiinnittämään huomiota omaan kokemukseeni. Ainutlaatuinen elämäntapani virittää minut vallitsevan kulttuurin ylenkatsomalle dynamiikalle. Kun luen Raamattua, kunnioitan ruumiini, mieleni ja henkeni reaktioita. (Tulenko onnelliseksi, jännittyneeksi, surulliseksi, vai tyyneksi lukiessani?) Huomaan samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia sosiaaliseen ja seksuaaliseen tilanteeseeni, mukaillen tekstejä homonäkökulmasta.
Vallitseva kulttuuri määrää norminsa Raamattuun. Yksi ryhmä, joka työskentelee "muuttaakseen" homoseksuaaleja heteroseksuaaleiksi, rohkaisee ihmisiä, joilla on tyydyttämätön viehäty samaan sukupuoleen, vaatimaan Jeesuksen heteroseksuaalisuutta peittämään heidän oman "särkyneen" seksuaalisuutensa. Missään Raamatussa ei sanota että Jeesus oli heteroseksuaali. Tämä ryhmä yksinkertaisesti väittää niin.
Koska tunnen toisen miehen rakastamisen täyttymyksen - pikemmin kuin sosiaalisen syyllisyyden - olen halukas miettimään mitä sellainen organisaatio ei ole halukas. Raamattu ei kerro minulle oliko Jeesus homo vai ei. Mutta, kuten entinen jesuiitta John McNeill osoittaa, Jeesus seurusteli monien naimattomien ihmisten kanssa, sellaisten kuin Maria, Martta ja Lasarus. Ja heidän kulttuurinsa arvosti avioliittoa ja lisääntymistä jopa korkeammalle kuin meidän. Monissa ei-länsimaisissa kulttuureissa miehet ilmaisevat halukkaasti kiintymystä toisiaan kohtaan fyysisesti. Tuo herättää pahennusta homofobisessa lännessä. Homomiehet kokemuksestaan johtavat nyt länsimaista kirkkoa tunnustamalla fyysisen kiintymyksen Jeesuksen ja rakastetun opetuslapsen välillä.
Evankeliumin dynamiikka paljastaa itsensä myös sosiaalisessa tilanteessani. Esimerkiksi kuten Saatana kiusasi Jeesusta, vallitseva kirkko haastaa minut todistamaan, että olen Jumalan lapsi. "Jos olet Jumalan lapsi", minua kehotetaan, "muuta homoluontosi" (kuten kivet leiviksi). "Kutsu Jumalaa antamaan voimaa ylläpitämään päämäärätöntä selibaattia" (kuten temppelin harjalta hyppääminen ilman hyvää syytä). Lopulta, "annamme sinulle rikkauksia, valtaa - jopa pappisvihkimyksen - jos menet polvillesi ja palvot meidän heteroseksuaalisuuttamme lopullisena totuutena ihmiskunnalle" (vrt. Matt. 4:1-10). Kuten Jeesus, minun täytyy vaatia omakseni kokemukseni Jumalan rakkaudesta vasten demonisten vastaehdotusten kasvoja.
Mutta entä rajoitukset hekilökohtaiseen kokemukseen? Tulkintani täytyy koetella uskon yhteisössä. Institutionaalinen kirkko vaati tämän auktoriteetin. Tänä päivänä seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvat krstityt, minun paikallisseurakuntani, ja muut ihmiset marginaalissa, muodostavat yhteisön, jolle olen tulkinnallisesti vastuunalainen. Arvostelukyvyn ollessa arvokas, minun täytyy etupäässä ottaa vastuu tulkintani oikeutuksesta. Gustavo Gutierrez kirjoitti, että "tuntea Jumala on tehdä oikeutta". Minun pääasiallinen vastuunalaisuuteni täytyy olla niitä kohtaan, joiden elämää tulkintani saattaa korottaa tai aiheuttaa ahdistusta. (Meidän, jotka olemme valkoisia homomiehiä, täytyy muistaa tämä erityisesti, koska saatamme unohtaa että valkoinen etuoikeutemme ei ole poispyyhitty, edes silloin kun tulemalla ulos menetämme perinteisen miehisen etuoikeuden. Jos pyrkimyksemme oikeuteen ainoastaan ansaitsevat meille "jäsenkortin" toisten sorrettujen ryhmien kustannuksella, emme ole parempia kuin ne jotka sortavat meitä.)
Varhaisessa seksuaalisten vähemmistöjen kamppailussa kirkoissa katsoimme kriittisesti perinteisiä tekstejä. Esimerkiksi huomautimme, että painopiste Sodoman ja Gomorran kertomuksessa on vieraiden huonossa kohtelussa pikemmin kuin homoseksuaalisuudessa. Käytin esimerkkiä Lootista tarjoamassa tyttäriään raiskaajille todisteena sodomalaisten heteroseksuaalisuudesta ja radikaalista vieraanvaraisuuden vaatimuksesta Lootin kulttuurissa (1 Moos. 19:8). Yhteisöni piti minua vastuunalaisena naisille ja tavalle, jolla tulkintani jätti huomioon ottamatta ja melkein normalisoi hyväksikäytön. Vastauksena tuohon haasteeseen, painoin pinnan alle väitteet sodomalaisten synnin luonteesta. Nyt tämä tarina varoittaa minua kuinka sosiaaliset rakenteet määräävät salakavalia hierarkioita, joiden avulla vähemmistöt saattavat uhrata toisiaan epätoivoisessa yrityksessämme vastustaa hallitsevien valtojen hyökkäyksiä.
Meditaatio ja rukous aluksi mursivat sosiaalisten rakenteiden sortavan vallan ja avasivat minut Jumalan rakkaudelle. Itseni avaaminen Pyhälle Hengelle yhä läpitunkee Raamatun tutkimukseni. Viisaimmat Raamatun sovellukset elämääni ja sosiaaliseen tai poliittiseen tilanteeseeni tulevat, ironisesti, kun hiljennän elämisen ja kulttuurin melun. Hiljaisessa paikassa minä rentoudun ja meditoin, lukien ja uudelleen lukien tekstiä, rukoillen että Pyhä Henki liikuttaa henkeäni.
Lukiessani Raamattua homonäkökulmasta, löydän toistuvasti tarinani sen sivuilta. Esimerkiksi valkoisena homomiehenä kohtaan näkymättömyyden dilemman. Kun yhteiskunta saattaa sortaa minua "hetero"-olettamuksilla tai epäluulon alaisena "homo"-käyttäytymisellä, minä yksin voin vahvistaa nimilappuni. Sellaisella vahvistamisella on omat riskinsä. Ulostuleminen homomiehenä on henkinen matka, paljolti kuten Jeesuksen matka.
Matkustan selvien identiteettien rajojen välillä - "maailmassa mutta ei maailmasta". Jeesus niin ikään kulki rajan poikki. Paljolti kautta hänen elämänsä hänen identiteettinsä ei selvästi kuulunut yhteen kategoriaan. Ihmiset kysyivät jatkuvasti kuka hän oli, ja hänen auktoriteettinsa lähdettä. Ajoittain hän kielsi niitä jotka tunnistivat hänen todellisen identiteettinsä, paljastamasta sitä (Matt. 8:4; 9:30). Toisina kertoina hän oli vähemmän vaitelias (Mark. 5:19). Yleensä hän vastasi arvoituksellisesti tiedusteluihin (Matt. 11:2-4; Mark. 11:28-29; Joh. 6:42-48).
Ymmärrän vaikean valinnan. Nimilaput rajoittavat identiteettiä. Olenko sinkku? Parisuhteessa? Homoseksuaali? Homo? Hintti? Sanat keskittävät yhteiskunnan vuorovaikutuksen kanssani. Lukiomme maatalousopettaja kerran piti huolta spontaanista seksiopetusluennosta jotenkin sen suuntaisesti, että yksilöt ovat "mies-miehiä, nais-naisia, nais-miehiä tai mies-naisia". (Luulen, että hän olisi pistänyt minut kolmanteen kategoriaan.) Minulle sukupuoli ja määrittelyt ovat epäselviä. Heteroseksistinen kulttuuri sanoo, etten ole "oikea mies". Homomiehet kantavat - kansan mielessä - laajasti feminiinistä identiteettiä ("nössö", "hintti"). Homoympyröissä maskuliininen ja feminiininen täyttävät laveamman, joskus löyhemmän, kirjon. (Parrakas bodari, joka pukeutuu mekkoon, ei sovi helposti mihinkään dualistisessa paradigmassa.)
Temppuileva kielenkäyttö on ratkaiseva homoidentiteetille aivan kuten se oli Jeesukselle. Jeesus taidokkaasti manipuloi yrityksiä varustaa hänet nimilapulla. Hän kysyy Pietarilta, "Kenenkä te sanotte minun olevan?" (Mark. 8:29). Kun Pilatus kysyy, onko hän kuningas, Jeesus vastaa, "Sinäpä sen sanot" (Mark. 15:2). Aivan kuten seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva henkilö, joka saa aikaan tutkivia kysymyksiä, Jeesus pitää määrittelyt ja kategoriat juoksevina. "Verukkeiden" avulla hän paljastaa todellisemmin kuka hän on, kuin paljastaisi "hyväksyttävillä" vastauksilla.
Mikä tärkeintä, Jeesus vaatii auktoriteetin uudelleen määritellä termit ja hallita omaa kohtaloaan. Kun Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaana, Jeesus uudelleen määrittelee roolin ristin ottamisena (Mark. 8:29-31). Kuitenkin Jeesus lähestyy jopa kuolemaa vallan tekona. "Ei kukaan sitä (henkeä) minulta ota", hän sanoo, "vaan minä annan sen itsestäni... ja minulla on valta ottaa se jälleen" (Joh. 10:18). Kieltäytyen alistumasta poliittisten ja uskonnollisten valtojen uhriksi, hän tarttuu omaan kuolemaansa ja tekee siitä elämää antavan niille, jotka seuraavat perässä.
Kaapista ulos tuleminen edusti minulle juuri sellaista tekoa. Järjestin prosessin huolellisesti maksimoidakseni oman aloitteeni ja turhauttaakseni hallitsevan yhteiskunnan yritykset tehdä minut uhriksi. "Antaessani" heteroidentiteettini ja kuollessani maailmalle, "otin" uuden elämän joka omaa voimaa antavan eheyden.
Monet ystävät, joilla on AIDS tai ovat HIV-positiivisía, samalla tavoin tarttuvat elämään huolimatta yhteiskunnan vakaumuksesta, että ainoastaan kuolema väijyy heissä. He kieltäytyvät uhriksi tekemisestä. Kuten Kristus matkasi Jerusalemiin, he kirkastavat matkansa vaaliakseen elämää itsessään ja meissä jotka elämme heidän seurassaan.
Saan rohkeutta pohtiessani Raamattua omassa elämässäni ja ympärilläni olevien seksuaalisen vähemmistön ihmisten elämässä. Niiden mustelmille lyömänä, jotka käyttävät Raamattua, olen joskus kiusauksessa jättää se taakse. Mutta sitten luen sen jakeita homokontekstistani, ja vastaan kiusaukseen kuten Pietari: "Kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat" (Joh. 6:68).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti