Seuraava ote on Vapaa-ajattelija lehdessä nro 2/2019 julkaistusta lyhennetystä ja yksinkertaistetusta käännöksestä Ibn Warraqin klassikkoteoksen Why I Am Not a Muslim (Prometheus Books 1995) luvusta 15... Violetti teksti myös lainausten keskellä on omia kommenttejani.
 |
| Allah |
Todellisuus on eronnut roisisti pyhistä teksteistä. 1800-luvulla monet eurooppalaiset matkasivat Pohjois-Afrikkaan etsimään homoseksuaalisia nautintoja jotka heidän omassa yhteiskunnassaan olivat tabuja. Compton Mackenzien klassikkoromaanissa Thin Ice, joka on eräs suuria kuvauksia homoseksuaalisesta rakkaudesta, kuvaillaan yksityiskohtaisesti romanssia ja seksiä Marokossa, ja eräs romaanihenkilöistä kertoo ettei kukaan islamilaisissa maissa tätä paheksu "Tangerin ja Khaibarsolan välillä" [korjattu suomentajan tekstiä: hän kirjoitti englantilaisittain "Khyberin sola"!]. Suurmogulien valtakunnan Intiaan perustanut ruhtinas Babur (1483-1530) kertoo muistelmissaan kauniisti ja intohimoisesti suhteestaan nuoreen mieheen, johon hän törmäsi valloitusretkellään basaarissa. Myös Sir Richard Burton kirjoitti homoseksuaalisuuden olleen erittäin yleistä Khaibarsolassa ja Afganistanin kaupungeissa (hänen esseensä vuodelta 1886, "Poikarakkaus", on suomennettu: Nastamuumio 2019). Vuonna 1936 brittiläinen etnografi Cline havaitsi, että homoseksuaalisuus oli yleistä ja varsin avointa; miesten avioliittoja juhlittiin näyttävästi ja myötäjäiset saattoivat olla 15 kertaa suuremmat kuin heteroavioliitoissa.
Miesten välinen rakkaus on ollut yleinen osa islamilaisia yhteiskuntia. Hammamit tai turkkilaiset saunat ovat eroottisine mosaiikkeineen, maalauksineen ja veistoksineen olleet yleisiä tapaamispaikkoja homoseksuaaleille. Myös miesten harjoittama prostituutio on ollut yleistä. Jälleen kerran, kuten viinin kohdalla, kauniita ja varsin eroottisia homoseksuaalisuuden ylistyksiä löytyy suurimpien arabirunoilijoiden, kuten Abu Nuwasin, teksteistä.
Myöskään naisten välinen rakkaus ei ole ollut vierasta, mikä käy ilmi samaisen Abu Nuwasin runoista. Sosiologisten, psykologisten ja biologisten selitysten määrästä huolimatta on selvää, että homoseksuaalisuutta suvaittiin suuressa määrin verrattuna kristittyyn länteen.
Seuraava lainaus on Jukka O. Miettisen toimittamasta kirjasta Miesten kesken (Otava 1993), joka on miesten homoseksuaalista kokemista kuvaavaa maailmankirjallisuutta esittelevä kirjallisuusantologia...
Islam peri paljon kulttuurinsa perusteista antiikin maailmalta - kukoistihan islam aluksi juuri kreikkalaisen ja roomalaisen kulttuurin entisillä laitamailla. Islamilainen kulttuuri taltioi huomattavan määrän antiikin filosofian, tieteiden ja kirjallisuuden perinteitä, jotka myöhemmin katosivat kristitystä Euroopasta kokonaan. Myös islamin piirissä pidettiin normaalina seksuaalisuuden muotona antiikille niin tyypillistä biseksuaalisuutta, joka sisällyttää itseensä luonnollisesti myös miesten, usein miesten ja nuorukaisten välisen erotiikan. Uusplatoninen perinne eli vahvana saaden omia muotojaan islamilaisella maaperällä, ja kreikkalaisten filosofien tapaan myös islamin suufilaiset mystikkorunoilijat lauloivat rakkaudesta kauniisiin nuorukaisiin.
Suufilaisessa käsitteistössä poika samaistetaan shahidiin, eräänlaiseen näkijään, joka itse asiassa on ihmisen läpikotaisin tunteva jumala. Rakkauden leikki, shahid bhas, tulee näin ollen ihmisen korkeimpien pyrkimysten synonyymiksi. On myös puhtaasti kielellinen syy miksi rakastettu kuvataan usein nuorukaiseksi. Jos rakkauden objektiksi kuvattaisiin nainen, muuttuisi koko runon kirjallinen ilmaisu yksioikoisen fyysiseroottiseksi.
Rakkausrunoudella oli siis usein vahvasti symbolinen merkityksensä - viinimalja tuli tarkoittamaan pyhää ekstaasia, ja rakastetun, usein nimenomaan pojan syleily yhtymistä Jumalaan. Maallinen rakkaus tuli jumalallisen rakkauden vertauskuvaksi, ulkoinen kauneus sisäisen kauneuden synonyymiksi. Toisaalta poikarakkaus oli erittäin yleistä suufien kuten muidenkin muslimien keskuudessa, ja niin monet runot voidaan tulkita myös enemmän tai vähemmän todellisiksi, eroottisiksi rakkausrunoiksi. Abu Nuwas, myöhemmässä kirjallisuudessa eräänlaisena homoseksuaalina veijarina esiintyvä 700-luvun merkittävä runoilija, ylisti nuorukaisten ihanuutta varsin konkreettisesti, samoin 1100-luvun irakilainen suufirunoilija Fakhur-u-Din al-Iragi. Goethe vertasi persialaisturkkilaisen 1200-luvulla eläneen suufilahkon perustajan Jalal al-Din al-Rumin ja hänen elämäänsä ratkaisevasti vaikuttaneen kiertelevän suufin rakkautta Sokrateen ja Platonin suhteeseen. Vuosisatojen saatossa kielikuvat hampaiden helmirivistöistä, silmien salamista ja poskien hehkeistä ruusuista muuttuivat runouden vakiokliseiksi.
Esimerkiksi 1300-luvun persialaisen runoilijan Hãfizin kohdalla keskustelua on käyty jo vuosisatoja, onko hänen runonsa tulkittava symbolisiksi vai ei. Kysymys lienee tässä yhdentekevä, sillä selviö on että miesten välinen rakkaus on ollut täysin normaali yleisseksuaalisuuden osa-alue islamilaisessa maailmassa. Siitä kertovat tähän antologiaan valitut Ahmad al-Tifashin nimissä kulkevat tarinat, muut veijaritarinat, monet Tuhannen ja yhden yön tarinat sekä 800-luvun tutkielma, joka esittelee erilaisia ihmistyyppejä erottavia psykologisia erityispiirteitä. Sen kirjoittaja Qusta ibn Luqa toteaa joidenkin miesten olevan kiinnostuneita naisista, joidenkin miehistä ja joidenkin molemmista. Siirtomaakausi muutti islamilaisuuden realistista ja avointakin suhdetta miesten väliseen rakkauteen. Länsimaisen arvo- ja ajatusmaailman vaikutuksesta se muuttui kielletyksi ja salattavaksi - ja suhtautuminen siihen räikeän kaksinaismoralistikseksi.
Sitten Robert Aldrichin toimittamasta kirjasta Rakkaus samaan sukupuoleen - homoseksuaalisuuden historia (Multikustannus 2006), jossa on pitkä luku, "homoseksuaalisuus Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa"; tässä vain otteita siitä...
Pyhä sana, joka on saatu ilman inhimillistä välittäjää ja kirjoitettu (mektub) pyhiin islamilaisiin teksteihin, on muslimeille suunnattoman arvokas. Se tuomisee homoseksuaalisuuden useissa kohdissa, ja jokainen niistä liittyy kahteen pääteemaan. Ensimmäinen teema on sama tarina Lootista sekä Sodoman ja Gomorran tuhosta, joka kerrotaan Vanhassa testamentissa. Toinen teema ovat uskovan ihmisen seksielämää säätelevät määräykset. Niissä ilmaistaan, mikä on sallittua ja mikä on luvatonta haureutta (zinã). Kaikissa näissä tapauksissa miesten homoseksuaalisuus (samoin kuin naisten homoseksuaalisuus, joka mainitaan vain kerran, suurassa 33.30; itse en kyseisen kohdan suomennoksessa näe mitään asiaan viittaavaa) katsotaan alhaiseksi teoksi (al-fahisha), josta tulee rangaista ankarasti. Tämä tuomio toistetaan kahdessa kuuluisassa katkelmassa: "Rangaiskaa molempia niistä, jotka tekevät huorin, mutta jos he katuvat ja parantavat tapansa, jättäkää heidät rauhaan. Jumala on laupias, armollinen." (suura 4:16) ja "Yhdyttekö te kaikkiin miehenpuoliin maailmassa mutta hylkäätte ne, jotka Jumala on luonut teille puolisoiksi? Te olette syntisiä." (suura 26:165-166).
Yhtä ankaria ovat islamin muut pyhät tekstit, esimerkiksi hadith, joka sisältää profeetan lausumiksi oletettuja sanontoja. Siinä väitetään, että "aina kun mies nousee toisen miehen päälle, Jumalan valtaistuin horjuu" ja että ihmiset, jotka aktiivisesti tai passiivisesti syyllistyvät Lootin kansan tekemään syntiin, pitää kivittää kuoliaaksi.
Koraanin tiukka linja johtuu monien eksegeettien mielestä tilanteesta, jossa Koraani kirjoitettiin - profeetta taisteli aikansa yhteiskuntaa vastaan, jossa homoseksuaaliset aktit olivat ennen kaikkea tapa käyttää hyväksi heikkoja, kuten lapsia, orjia ja vihollisia. Eräässä uskottavalta vaikuttavassa selityksessä kiinnitetään huomiota siihen, että Mekassa kirjoitetut säkeet olivat lyhyempiä ja tiukkasanaisempia kuin myöhemmin Medinassa kirjoitetut, koska silloin Muhammedista oli jo tullut aivan uuden yhteiskunnan kiistaton johtaja. [...]
Abu Nuwas ylistää lyyrisessä, joskin moniselitteisessä ghazalissaan rakkautta efebejä (ghulãm amrad) ja varsinkin viisitoistavuotiaita nuorukaisia (khumãsi) kohtaan - joskaan nuorempia tai edes hieman vanhempia poikia ei ole syytä ylenkatsoa, vaikka heille olisi jo alkanut kasvaa parta (muaddir). Abu Nuwasin runoissa verrataan poikia siroihin gaselleihin, fauneihin tai pikkukileihin. Hänen käsityksensä ihanteellisesta nuorukaisesta vastaavat hänen aikansa yleisiä mielikuvia: notkea ja hoikka vartalo, sileä iho, kapeat lanteet, kiinteät pakarat, kuun lailla loistavat kasvot, ambralla raidoitetut hiukset, raukeat silmät, punertavat posket, helmiäishohteiset huulet, kirkas ääni ja myskintuoksuiset suudelmat. Dramaattisin Abu Nuwasin teoksissa kuvattu tilanne on persialaisen juomanlaskijan vietteleminen irstailun täyttämän kapakkaillan aikana. Myös hovipojat, orjat tai nuoret miesprostituoidut, jotka viettivät yönsä moskeijoissa, kelpaavat: nuo tavallisesti kristityt tai zarathustralaiset pojat on helppo suostutella kultakolikoilla tai lahjoilla. Säkeissä kuvataan polttavaa intohimoa; toisinaan rakastettu on myöntyväinen, mutta toisinaan hän halveksuu tai paheksuu runoilijan pyrkimyksiä. Abu Nuwas kirjoitti ghazalien lisäksi melankolisempia runoja (kun hän ei päässyt kauniin nuorukaisen suosioon) sekä ironisia, rivoja ja suorasukaisia säkeitä (mujun).
Monesti hyvin korkeatasoinen homoeroottinen kirjallisuus kukoisti aikana, jolloin homoseksuaalisuudella oli merkittävä osa islamilaisessa kulttuurissa. Tämä johtuu osittain siitä, että islam ei erottele henkeä ja ruumista yhtä selkeästi kuin kristinusko, vaan pitää seksuaalista nautintoa suuressa arvossa.
Persialainen Muhammad Ibn Dãwud (868-909) kirjoitti kuusitoistavuotiaana Kukan kirjan (Kitab al-zahara) - kokoelman, jossa tarkastellaan lyyristen rakkausrunojen stereotyyppejä ja varataan paljon tilaa homoeroottisille säkeille. Myös andalusialaisen Ibn Quzmãnin (n. 1080-1160) runoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Hänen 149 zajaliaan kertovat aistillisesta rakkaudesta poikia kohtaan tahallisen kansanomaiseen ja erotiikan täyttämään tyyliin. Myös arabialais-sisilialainen runous, jota edustaa ennen kaikkea Ibn Hamdis (n. 1053-1133), käsittelee tätä teemaa hyvin kauniisti ja taitavasti.
Homoseksuaalisuus oli vielä yleisempi aihe kertomakirjallisuudessa, erityisesti runsaissa didaktisissa teoksissa, joiden aiheena olivat rakastelun (bãh) käytännölliset näkökohdat. [...]
Vaikka tämä arabiankielisen kirjallisuuden ainutlaatuinen kausi saavutti huippunsa 1100-luvulla, homoseksuaalisuusteema oli myöhemminkin hyvin yleinen. [...]
Arabiankielinen runous saavutti huippunsa persialaisessa kirjallisuudessa, jonka klassinen kausi alkoi mongolien hyökkäyksestä 1200-luvun alussa ja päättyi 200 vuotta myöhemmin. Sen merkittävimpiin teoksiin kuuluvat suufilaiset tekstit. Suufilaisuus oli islamin mystinen suuntaus, joka ei askeettisista taipumuksistaan huolimatta kieltänyt fyysistä rakkautta. Suufilaiset tuovat mieleen Platonin teoriat, kun he ylistävät rakkautta absoluuttiseen kauneuteen. Tällainen rakkaus yhdistyy lopulta rakkauteen Jumalaa kohtaan ja toimii aistien maailman ylevöittävänä sublimaation muotona. Vaikka rakastettu on aina epämääräinen hahmo, hänet voidaan tunnistaa nuorukaiseksi (shahid eli jumalallisen kauneuden "todistaja"). Hän ja viini tekevät tuskallisesta elämästä sittenkin elämisen arvoisen. [...]
Homoseksuaalisuus on vaikuttanut huomattavasti vähemmän islamilaiseen taiteeseen. Homoeroottiset kohtaukset ovat erittäin harvinaisia etenkin sen takia, että oikeaoppinen islam paheksuu ihmisten kuvien tekemistä. Aihetta sivutaan miniatyyrimaalauksissa, joita tehtiin varsinkin kahdella ajanjaksolla: Persiassa safavidien dynastian (1502-1722) aikana ja Turkissa 1500- ja 1800-lukujen välillä. [...]
Perushavainto on se, että sodomia (liwat, Lootin nimestä johdettu termi) on ankarasti kielletty (harãm) jokaisessa islamilaisessa valtiossa. Sen tuomisevat kaikki auktoriteetit: Koraani, hadith, sunna (oikeaa käyttäytymistä koskevat perinteiset säännöt), fiqh (oikeustiede) ja shari'a (laki). Homoseksuaalisuus siis rikkoo kolmea säännöstöä: itse luontoa, Koraania ja lakia, jonka mukaan se on rikos. Näistä syistä homoseksuaalisuus on arabien alitajunnassa perversio (sciudud). Käytännöllisemmin katsoen se voi olla avioliiton rikkova ja viime kädessä vallitsevaa järjestystä rappeuttava voima. Pyhien tekstien mukaan sukupuoliyhdyntä (wat) on sallittu ainoastaan avioliitossa (nikãh). Seksuaalisuus voi toteutua vain jäykkien, halun ja seksuaalivietin hallintaan pyrkivien sosiaalisten ja uskonnollisten sääntöjen alaisuudessa. Tiettyjä (myös kristinuskossa tunnettuja) periaatteita on kunnioitettava: neitsyyttä, seksiä vain vastakkaisten sukupuolten välillä ja vain avioliitossa sekä yhdyntää ensisijaisesti lisääntymistarkoituksessa.
Islamilainen kulttuuri on miesvaltainen ja hyvin hierarkkinen. Sukupuolet elävät erillisissä maailmoissa ja ovat keskenään tekemisissä vain tietyissä harvoissa tilanteissa. Kaikki perustuu kahteen vastakkaiseen mutta toisiaan täydentävään napaan: mieheen (dhakar) ja naiseen (ountha). Tulkinnanvaraa ei sallita: kaikkien merkkien on oltava yksiselitteisiä ihmisen sukupuolen ulkoisista tuntomerkeistä alkaen (siksi parta ja viikset ovat yleisiä). Tämä on oleellista, koska dhakarin käsitteestä saa alkunsa mies (ragiul). Kaikki muut olennot, jotka eivät ole miehiä, ovat miehen alaisia: naiset, jalkavaimot, pojat, orjat, palvelijat, eunukit, transvestiitit, hermafrodiitit (khunta) ja jopa vääräuskoiset (kafir). Toimintaan alempiarvoisten kumppanien kanssa ei aina liity rakkautta tai tunteita, koska lähtökohtana on emotionaalinen irrallisuus.
Tässä mielessä homoseksuaalisuus toimii miehisyyden narsististen arvojen tukipylväänä. Teoriassa islaminuskoisella miehellä ei ole minkäänlaisia identiteettiongelmia, kun hän harjoittaa seksiä miehen, naisen tai nuorukaisen kanssa - kunhan hän omaksuu miehelle kuuluvan aktiivisen roolin. Fyysisellä tasolla tämä merkitsee penetraatiota, ratkaisevaa suoritusta, jonka ympärille arabialainen eroottisuus kiteytyy. Penetraatiota seuraa ejakulaatio, ja sen saavuttamisnopeutta pidetään viriiliyden (muruwa) merkkinä. Homoseksuaalien keskuudessa harjoitetaan yleisesti myös interfemoraalista seksiä ja masturbointia (kaffat). Fellaatiota (mess el zobe) sen sijaan ei yleensä arvosteta, lähinnä siksi, että sukupuolielimiä pidetään "likaisina". Kehon eritteiden koskettaminen - niihin kuuluvat tietenkin sperma (mani) ja kuukautisveri - tekee ihmisestä epäpuhtaan (janãba), joten puhdistava kylpy (ghusl) on välttämätön kaikenlaisten seksiaktien jälkeen.
Ihminen voi tuntea olevansa homoseksuaali, vaikka arabikulttuurista puuttuu "homoseksuaalisen identiteetin" käsite. Länsimainen jako hetero- ja homoseksuaaleihin on vain korvautunut jaolla aktiivisiin ja passiivisiin, ja tämä perustuu pelkästään yhdynnän aikana omaksuttuun rooliin.
Meneminen vuoteeseen samaan sukupuoleen kuuluvan kanssa ei merkitse sitä, että ihminen on homoseksuaali, vaan että hän harjoittaa homoseksiä. Vain aktilla on merkitystä, joskin sen täytyy tapahtua salassa; sosiaalinen näkyvyys (tai sen puuttuminen) on äärimmäisen tärkeä. Homoseksuaalisuutta ilmaistaan siis tekoina, koska sen kaikki ulkoiset ilmenemismuodot ovat kiellettyjä. On paradoksaalista, että aihetta ympäröivä vaikenemisen muuri korostaa kehonkielen ja vihjailevien katseiden merkitystä ja voimistaa halua huomattavasti. Tästä tilanteesta syntyy mitä viettelevin erotiikan muoto - aivan erilainen kuin länsimaissa, joissa erotiikka on toisinaan julkeaa, toisinaan liiallisen hienostuneesti peiteltyä. Ei ole epätavallista nähdä kahden miehen kävelevän kadulla käsikkäin kaikessa rauhassa tai kohdata Tunisiassa nuoria miehiä, joilla on voimakkaasti hajustettuja jasmiineja korviensa takana miehekkyyden merkkinä. Kumpikaan näistä ei ole välttämättä homoseksuaalisuuden merkki. [...]
Voidaan jopa väittää, että tilanne on eräissä muslimiyhteisöissä melkein samanlainen kuin antiikin Kreikassa seksuaalisesti aktiivisen miehen (erastes) ja passiivisen nuorukaisen (eromenos) välillä. (Antiikin aikoina tällainen suhde merkitsi tavallaan aikuistumisrituaalia ja korvaamattomien arvojen siirtämistä.) Lähellä asuvat ystävät käyttävät nuoria poikia säännönmukaisesti hyväkseen, kunnes ahdistelu lakkaa suunnilleen 16 tai 17 vuoden iässä. Tällainen käyttäytyminen ei kuitenkaan pääty aikuistumiseen; vartuttuaan nuoret miehet jatkavat suhteita nuorempien miesten kanssa. Jos kumppanit toimivat hienotunteisesti ja vanhempi mies ottaa aktiivisen roolin (luti tai louat), yhteiskunta suvaitsee tällaisia suhteita, varsinkin kun ne tapahtuvat heteroseksuaalisen avioliiton kulissien takana.
Lopuksi Scott Siraj al-Haqq Kugle: Homosexuality in Islam; Critical Reflection on Gay, Lesbian, and Transgender Muslims. (Oneworld Publications 2010). Tämä poikkeaa edellisistä sikäli, että se on uskovan muslimin kirjoittama, joka on myös itse homo. Hän on amerikkalais-syntyinen käännynnäinen (tietenkin) ja riippumaton Islamin tutkija. Kirja kuuluu ainakin Tampereen pääkirjaston valikoimaan, ja olen ollut siitä tietoinen vuosia; mielenkiintoista huomata, että ainut kappale on ollut suunnilleen aina hyllyssä - se ei näytä liikkuvan lainkaan.
Huomionarvoista on ainakin se, että kertomus Sodomasta on Koraanissa samanlainen kuin Vanhassa testamentissa, ja myös perinteinen kristillinen tulkinta on ollut sama kuin perinteinen islamin tulkinta - onhan homoja joskus jopa nimitetty "sodomiiteiksi". Mutta myös kirjoittajan esittämä uusi tulkinta on samansuuntainen kuin vastaava VT:n tulkinta, ja se nousee selvästi itse tekstistä - ei tarvitse kaukaa hakea.
Kirjassa mainitaan myös positiivisia Koraanin säkeitä, jotka ottavat huomioon seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin moninaisuuden, tai niin kirjoittaja ainakin tulkitsee, mutta valitettavasti Koraanin suomennos kadottaa tyystin nuo merkitykset, joten ne ovat käyttökelvottomia tässä yhteydessä.
Kirja on aivan liian laaja jotta voisin tässä antaa siitä kattavan yhteenvedon, joten kiinnostuneita suosittelen lukemaan sen itse.
Monissa muslimiyhteisöissä, klassiselta kaudelta nykyaikaisiin kansakuntiin, eräänlainen "käytöksellinen biseksuaalisuus" on laajalle levinnyt. Yhteiskunnissa jotka erotetaan sukupuolen mukaan, kuten monissa muslimiyhteisöissä, pääsyä vastakkaista sukupuolta olevien kumppanien luo rajoitetaan ja avioliitto on kallis, joten samansukupuoliset teot saattavat olla yleisiä. Sellaista käytöksellistä biseksuaalisuutta - jossa mies voi löytää seksuaalisen helpotuksen toisen miehen kanssa, samalla silti haluten täyttymystä naisen kanssa - ei ohjaa identiteetti ja sisäinen taipumus, vaan pikemminkin estetyt seksuaaliset halut jotka löytävät helpotuksen keinoilla, joita tekijä pitää miellyttävinä mutta vähemmän ihanteellisina. Patriarkaalisessa ympäristössä, missä homoseksuaalinen identiteetti ankarasti sensuroidaan, samat miehet jotka käyttäytyvät biseksuaalisin tavoin, saattavat myös tuomita samaa sukupuolta olevat kumppaninsa, esittää homofobisia kannanottoja, tai osallistua väkivaltaan niitä vastaan jotka nähdään homoseksuaaleina. Sellaiset käytökselliset biseksuaalit eivät näe itseään homoseksuaalisina, vaikka osallistuvat "tilanteellisen homoseksuaalisuuden" tekoihin. Sellaisissa ympäristöissä miesten kesken perustava kategorinen ero vedetään partnerin välille, joka ottaa penetroivan roolin yhdynnässä (joka näkee itsensä yksinkertaisesti "aktiivisena" miehenä, jota ei voi moittia) ja partnerin, joka ottaa penetroitavan roolin (joka nähdään "passiivisena" ja sen tähden ei todellisena miehenä - naisellisena tai sairaana tai syntisenä). Sellainen käytöksellinen biseksuaali haluaa sukupuoliyhdyntää naisten kanssa ja saattaa mennä naimisiin ja lisääntyä, vaikka hän tyydyttää halunsa samansukupuolisessa yhdynnässä ennen avioliittoa tai avioliiton aikana. Kun tällainen käytöksellinen biseksuaalisuus on yleistä (joko siksi että yhdyntää naisten kanssa rajoitetaan tai koska aktiiviset miehet odottavat nautintoa keneltä tahansa joka sallii itsensä tulla penetroiduksi), se hämärtää "taipumuksellista homoseksuaalisuutta", missä mies seksuaalisesti haluaa toista miestä, tai nainen haluaa toista naista, johtuen sisäisestä taipumuksesta. [...]
Vapautuksen teologia on selkeä tapa "puhua Jumalasta". Vapautuksen teologia työskentelee uskonnollisten traditioiden sisältä käsin vastustaakseen noiden traditoiden puolesta puhuvan patriarkaalisen ja papillisen eliitin pyrkimystä valtaan. Vapautuksen teologia yrittää palauttaa sorrettujen rohkeuden, luottavaisena että ne jotka kärsivät, todella ymmärtävät Jumalan sanoman, ja vastustaessaan sellaista epäoikeudenmukaisuutta ruumiillistavat Jumalan tahtoa tässä maailmassa. Ovatpa he ammattiteologeja tai yhteisöaktivisteja, muslimit jotka ovat suuntautuneet kohti vapautuksen teologiaa, pyrkivät palauttamaan osattomien äänen ja antamaan heidän puhua omien kokemustensa totuuden, sillä heidän kokemuksensa epäoikeudenmukaisuudesta pitäisi ohjata yhteisön ymmärrystä sen uskonnollisista sitoumuksista ja moraalisista velvoitteista. Homo-, lesbo- ja transsukupuoliset muslimiaktivistit ovat ottaneet vastaan tämän haasteen. [...]
Farid Esackin kirja nimeltä Qur'an, Liberation and Pluralism tuo esiin vapautuksen teologian uskonnolliset periaatteet Islamissa selkeästi ja syvällisesti. Se on vaadittavaa lukemistoa lesbo- ja homomuslimi-aktivistien keskuudessa. Esackin teos syntetisoi progressiivisen islamilaisen ajattelun intohimoisen poliittisen aktivismin kanssa. Esack ei väittänyt ainoastaan että Islamin olennainen päämäärä on uskovien vapauttaminen kaikista sorron muodoista, vaan myös että jatkuva ja alati uudistuva pyrkimys kohti oikeudenmukaisuutta tulee vapauttamaan Koraanin aiemmasta tulkinnasta, joka käytti kirjoitusta oikeuttamaan erilaisia sorron muotoja. Hänen käsityksensä mukaan Koraani on sekä vapauttava että vapautuksen tarpeessa. Täyttääkseen sen lupauksen vapautuksesta, muslimien täytyy ensin vapauttaa Koraani osittaisista, rajoittuneista ja turmeltuneista tulkinnoista, jotka varjelevat epäoikeudenmukaisuutta. [...]
Koraani puhuu hienovaraisin tavoin seksuaalisesta halusta muidenlaisten halujen joukossa, mutta sisältääkö se viittauksia seksuaalisesta suuntautumisesta? Sen kieli puhuttelee erityisesti heteroseksuaalisia ihmisiä. Tämä ei ole yllätys, koska he muodostavat suuren enemmistön missä tahansa yhteiskunnassa, mukaan lukien profeetta Muhammedin välitön ympäristö Arabiassa. Yhdessä merkityksessä heteroseksuaaliset suhteet ovat hyvin tärkeitä yhteiskunnalle kokonaisuutena, koska lisääntyminen, lasten kasvatus ja sukujuuret ovat seurausta heteroseksuaalisista suhteista. Tämä on erityisen totta pienelle uhatulle yhteisölle, kuten varhaiselle muslimiyhteisölle. Tästä syystä Koraani suoranaisesti käsittelee heteroseksuaalista uskottomuutta yhdessä laillisuuden ja perimisen kanssa. Sitä vastoin Koraani ei selvästi ja yksiselitteisesti käsittele homoseksuaaleja muslimiyhteisössä, koska Koraanissa ei ole termiä joka vastaa "homoseksuaalia" tai "homoseksuaalisuutta." Tämä on totta siitä tosiasiasta huolimatta että monet klassiset muslimijuristit samaistavat Koraanin kertomuksen Lootin kamppailusta heimonsa (qawm lut) kanssa homoseksuaalista seksiä käsitteleväksi, tai tarkemmin miesten välistä anaaliyhdyntää. Profeetta Lootin heimo tarkoittaa Sodoman ja Gomorran kansaa, kuten kuvataan Toorassa. Kaikki muslimitulkitsijat tuomitsevat sen kuinka Lootin heimon miehet torjuivat Lootin auktoriteetin heitä kohtaan koettamalla riistää häneltä oikeuden levittää vieraanvaraisuutta ja suojelusta muukalaisille, siinä määrin että vaativat käyttää miespuolisia muukalaisia pakottaviin samansukupuolisiin seksiakteihin. Kuitenkin jotkut klassiset tulkitsijat jotka olivat juristeja, lukivat kirjoitettuun tekstiin johtopäätöksen että Loot lähetettiin ensisijaisesti kieltämään anaaliseksi miesten välillä, joka oli Lootin heimon perustava teko, joka muodosti heidän uskottomuutensa. Nämä juristitulkitsijat loivat lakitermin liwat, pikakirjoituksena "Lootin kansan teolle", tarkoittaen anaaliyhdyntää, ja se vastaa suomenkielistä termiä "sodomia". Luomalla uuden termin - liwat - klassisen kauden juristitulkitsijat valoivat sementtiin Lootin heimon läheisen assosiaation miesten anaaliyhdyntään. Vastaava termi, luti, luotiin tarkoittamaan sodomiittia eli henkilöä joka suorittaa sellaisen aktin. Kuitenkaan kumpaakaan termiä ei löydy itse Koraanista, johtaen seksuaalisesti sensitiiviset tulkitsijat kyseenalaistamaan kuinka juristit ovat lukeneet kirjalliseen tekstiin termejä ja käsitteitä, jotka eivät kirjaimellisesti ole siellä.
Homo-, transsukupuoliset ja lesbomuslimit torjuvat tämän kummallisen keskittymisen samansukupuolisiin akteihin ja syyttävät että keskittyminen ainoastaan tähän itse asiassa vääristää kertomuksen lukemista. Kertomus on todellisuudessa uskottomuudesta ja siitä kuinka Lootin heimo juonitteli keinoja torjua hänen profeetallisuutensa ja hänen julkisen asemansa heidän yhteisössään. Samansukupuoliset aktit olivat ainoastaan yksi tekojen joukossa, jotka muodostivat heidän uskottomuutensa - murhasta ja ryöstöstä (kuten mainitaan Koraanissa, 29.29) muihin inhottaviin tekoihin heidän kokouksissaan (joiden kommentaattorit väittivät sisältävän julkisen alastomuuden, uhkapelin, ja epäjumalien palvonnan). Ehdottamalla tätä tulkintaa, homo- ja lesbomuslimit eivät ole "torjumassa" koko tafsirin klassista traditiota, kuten jotkut vastustajat ovat syyttäneet. Pikemminkin he uudistavat traditiota ruokkimalla väittelyä, jonka avulla traditio alunperin rakennettiin.
Tafsir-kirjallisuuden sisällä on varmuudella moninaisia virtauksia ja ristiriitoja. Homo- ja lesbomuslimit esimerkiksi rakentavat Andalusian kuuluisan juristin ja oppineen, Ibn Hazmin, tulkinnan varaan. Hän väitti että Lootin heimo tuhottiin heidän uskottoman asenteensa (kufr) ja heidän luokseen lähetetyn profeetan väkivaltaisen torjunnan vuoksi, ja että tämä torjunta ilmeni koko joukossa heidän rikollisia tekojaan, joista ainoastaan jotkut olivat seksuaalisia luonteeltaan. [...]
Hinkua tuomita homoseksuaalisuus muslimien keskuudessa vahvistivat heitä ympäröivät juutalaiset ja kristilliset traditiot. Varhaiset muslimitulkitsijat turvautuivat juutalaisiin ja kristillisiin lähteisiin ymmärtääkseen Lootin kertomusta, lähteisiin, jotka jo olivat kyllästetyt homofobian ja misogynian kulttuurilla. Turvautumalla varhaisempiin muiden Lähi-Idän uskonnollisten yhteisöjen tulkintoihin, varhaiset muslimit loivat kulttuurillisen ennakkoluulon jatkuvuuden, joka vaikutti heidän tulkintaansa ja vesitti abrogaation teorian (oikeustieteessä lain tai asetuksen kumoaminen: ts. uusi ilmoitus kumoaa vanhemman). Heidän tulkintansa Lootin kertomuksesta miesten väliset seksiaktit tuomitsevana luotti enemmän kulttuurillisiin oletuksiin kuin Koraanin sanojen läheiseen ja tarkkaavaiseen lukemiseen. [...]
Voidaanko homo-, lesbo- ja transsukupuolisia aktivisteja moittia siitä että he tuntevat olonsa turhautuneiksi käsitellessään hadithia? Heidän perheensä ja yhteisönsä lainaavat näitä kertomuksia vastustaakseen heitä, ja kieltäytyvät myöntämästä että heidän siteeraamansa hadith saattaa olla luotettavuudeltaan kyseenalainen. Kun lesbo-, homo- ja transsukupuoliset muslimit yrittävät erotella näitä kertomuksia arvioidakseen itse, heitä syytetään oikeaoppisuuden heikentämisestä. Kuitenkin monilla näistä aktivisteista on tarpeeksi perinteistä islamilaista koulutusta jotta he tietävät oikeaoppisuuden olevan vaikeaselkoisempaa kuin perheet ja moskeijan johtajat välittävät myöntää. Oikeaoppisuudella on historia, ja sen historiassa hadithit täyttävät paikan jota on alituisesti kyseenalaistettu.
Sen kysyminen, kuinka voidaan luottaa hadithiin, ei ole retorinen kysymys, vaan pikemminkin kysymys joka jokaisen muslimin pitää kysyä itseltään perustaakseen uskon luotettavalle perustalle. Jotkut nykyaikaiset muslimit tuntevat parhaaksi keskittyä ainoastaan Koraaniin ja johtaa islamilainen uskonnonharjoitus yksin siitä. Koraani on hadith - kertomus - Jumalan puheesta Muhammedille, jonka luotettavuuden takaavat jatkuvat moninkertaiset luotettavien kertojien ketjut (hadith mutawatir) profeetan omasta ajasta nykyaikaan. Useimmilla muilla haditheilla ei ole tätä asemaa ja sen tähden ne synnyttävät spekulatiivisen mielipiteen (zann) pikemminkin kuin ehdottoman varmuuden (qat'). Nämä erotukset ovat keskeisiä islamilaiselle traditiolle, mutta ne jätetään useimmiten huomioimatta nykyaikaisissa väittelyissä. Nykyään ihmiset siteeraavat haditheja keskustelematta hadithin kertomusketjun luotettavuudesta, tai arvioimatta kertomuksen sisällön luotettavuutta määrittääkseen mikä varmuuden taso voidaan laskea kertomuksen välittämän tiedon ansioksi. Monet haastattelemani aktivistit huomauttavat, että haditheja käytetään huolettomasti ja että muslimit usein vahvistavat omia kulttuurillisia olettamuksiaan tai lahkolaisia ennakkoluulojaan hämärillä väitteillä että "täytyy olla viittaus johonkin hadithiin joka mainitsee..." Vain sen mainitseminen, että täytyy olla hadith joka vahvistaa sen mitä haluat sanoa, riittää lopettamaan rationaalisen väittelyn. Hadithit ovat usein pakon välikappale pikemmin kuin taivuttelun; niitä käytetään tavoin jotka lietsovat pelkoon perustuvia reaktioita pikemmin kuin kutsuvat uskoon perustuvaa ajattelua joka on selkeää.
Kun lesbo-, homo- ja transsukupuoliset muslimit kysyvät vaikeita kysymyksiä haditheista ja kuinka islamilaiset auktoriteetit käyttävät niitä, he puhuvat asemasta joka on täysin islamilaisen tradition sisällä. Lesbo-, homo- ja transsukupuolisten muslimiaktivistien kamppailu on erittäin oleellinen kaikille muslimeille, jotka haluavat uudistaa uskon traditiotaan älyllisen selkeyden avulla. [...]
Monille muslimeille hadithit ovat kiinteä osa islamilaista traditiota. Kuitenkin varhaisimmalla ajanjaksolla muslimit harjoittivat uskoaan ilman haditheja. Hadithien kirjoittaminen ylös oli erittäin kiistanalainen teko ensimmäisten muslimisukupolvien keskuudessa. Vei useita vuosisatoja ennen kuin muslimioppineet sallivat kirjoitetuille kertomuksille auktoriteetin. Ottaen huomioon tämän vähittäisen kehityksen ja jatkuvan erimielisyyden, ei todellakaan ole harhaoppia kyseenalaistaa kuinka hadithit merkittiin muistiin jotta arvioitaisiin, uskon ja järjen tasapainolla, kantavatko tietyt kertomukset mitään auktoriteettia liityen tiettyyn aiheeseen.
Aluksi profeetta Muhammed kielsi kirjoittamasta ylös kertomuksia siitä mitä hän sanoi tai teki jokapäiväisessä elämässä. Profeetta erotti sen mitä hän sanoi paljastetulla kielellä (joka liitettiin kehittyvään Koraaniin) siitä mitä hän lausui omina mielipiteinään, ohjeinaan tai päätöksinään. Kuitenkin hänen seuraajansa pitivät hänen päätöksiään tai mielipiteitään Jumalan johdatuksena heille; tässä valossa profeetta kielsi heitä kirjoittamasta ylös mitään mitä hän sanoi tai teki, joka ei ollut yksinomaan Koraania.
Vaikka profeetta Muhammed ehdollisesti salli joidenkin seuraajiensa kirjoittaa ylös hänen sanojaan, jotka eivät olleet osa Koraania, hänen kuolemansa jälkeen sijaishallitsijat olivat arkoja sallimaan suullisen tradition kirjoittamista laiksi. Umar oli skeptinen joidenkin profeetan seuralaisten välittämistä kertomuksista, joiden he väittivät tulevan profeetalta. Profeetan perheen jäsenet, kuten hänen nuorin vaimonsa Aisha, syyttivät muita yhteisössä väärän tiedon levittämisestä Muhammedin nimissä, ja erityisesti poimivat esiin Abu Hurairahin (jonka ansioksi on laskettu 5375 kertomusta, enemmän kuin tuplasti kenenkään muun seuralaisen ansioksi laskettu määrä) valehtelijana. Toinen seuralainen, Abdallah ibn Mas'ud, pesi hadith-kirjan sivuilta musteen, resitoiden Koraanista, "Me aiomme kertoa sinulle erään kertomuksista parhaimpia ilmaisten sen sinulle tällä Koraanilla" (12.3). Nämä esimerkit osoittavat kuinka hadithien julkinen kertominen oli epäilyksenalaista ja niiden ylös kirjoittaminen oli kiisteltyä.
Inspiraatio tämän kirjoituksen kokoamiseen tuli ensimmäisenä lainaamastani Vapaa-ajattelijoiden lehdestä (joka tulee puolisolleni, eikä hänkään ole varsinaisesti ateisti - tuskin tietää itsekään mikä hän on): tämä on tärkeä aihe tänä päivänä, jota vielä en ole käsitellyt tässä blogissa.
Olen aikoinaan paljonkin tutkinut (myös) islamia lukemalla kirjoja - puolesta ja vastaan, tutkijoiden ja uskovien, kristittyjen ja muslimien - ja ainakin yrittänyt ymmärtää. Johtopäätökseksi jää, että joskus muinoin nk. kultakaudellaan islamilainen maailma oli monessa suhteessa edellä silloista kristillistä Eurooppaa, mutta nykyään tilanne on kääntynyt toisin päin ja se näyttää väistämättä takapajuiselta; syykin on selvä - uskonto ei enää näyttele niin suurta roolia länsimaissa, ja myös esim. raamattua tutkitaan tieteellisesti ja kriittisesti. Ja toisaalta monet näyttävät olevan samaa mieltä siitä, että nimenomaan länsimainen kolonialismi ja sen myötä "eurooppalaiset kristilliset arvot" ovat myrkyttäneet ennen paljon vapaamman ilmapiirin muslimimaissa.
Suufilaisuudesta minulle on syntynyt hyvin positiivinen mielikuva.
Tätä kirjoitusta valmistellessani luin myös Jaakko Hämeen-Anttilan kirjan Uusi Islamin Käsikirja (Otava 2017), joka keskittyy nykypäivien tapahtumiin, erityisesti 2000-luvun islamilaisessa maailmassa, taustoittaen tiettyjä meille tuttuja kehityskulkuja.
Toisena luin Ilmari Hiidenlehdon (salanimi) Profeetta Muhammedin Haamu (Ilmari Hiidenlehto 2018), joka esittelee lähdekriittisen historiantutkimuksen tuloksia 1800-luvulta nykypäiviin asti; lyhyesti, tämä kirja kyseenalaistaa Islamin oman historiakirjoituksen, joka yleisesti on hyväksytty myös lännessä - jopa Muhammedin historiallisuuden! Kirjoittaja esittää eräiden tekstuaalisten lähteiden valossa että Islam alkoi kristillisenä areiolaisena "harhaoppina" - Muhammed tarkoittaa "ylistetty", eikä ollut alkuaan erisnimi, vaan sillä viitattiin Jeesukseen. Juuri tämä tekee kirjasta erittäin mielenkiintoisen - tällaista kritiikkiä en ole koskaan aiemmin lukenut Islamista (kristinuskosta kyllä), ja se on varsin virkistävää. Islamin piirissä ei vielä ole päästy tasolle, jolla omaa traditiota voitaisiin tarkastella kriittisesti, ja onko se ihme kun aina on joku tappouhkauksia heittämässä!
Ulkomaisia nettisivuja:
Imaan - The UK's Leading LGBTQ Muslim Charity
Irshad Manji
Muslims for Progressive Values
Queer Muslims
Suufirunoutta laulettuna:
Seuraava lainaus on Jukka O. Miettisen toimittamasta kirjasta Miesten kesken (Otava 1993), joka on miesten homoseksuaalista kokemista kuvaavaa maailmankirjallisuutta esittelevä kirjallisuusantologia...
Islam peri paljon kulttuurinsa perusteista antiikin maailmalta - kukoistihan islam aluksi juuri kreikkalaisen ja roomalaisen kulttuurin entisillä laitamailla. Islamilainen kulttuuri taltioi huomattavan määrän antiikin filosofian, tieteiden ja kirjallisuuden perinteitä, jotka myöhemmin katosivat kristitystä Euroopasta kokonaan. Myös islamin piirissä pidettiin normaalina seksuaalisuuden muotona antiikille niin tyypillistä biseksuaalisuutta, joka sisällyttää itseensä luonnollisesti myös miesten, usein miesten ja nuorukaisten välisen erotiikan. Uusplatoninen perinne eli vahvana saaden omia muotojaan islamilaisella maaperällä, ja kreikkalaisten filosofien tapaan myös islamin suufilaiset mystikkorunoilijat lauloivat rakkaudesta kauniisiin nuorukaisiin.
Jätä huolet Kohtalon huomaan,Rakkausrunot ovat tuottaneet päänvaivaa myöhemmille sukupolville niin idässä kuin lännessä. Miesten väliseen rakkauteen kielteisesti suhtautuvat ovat tulkinneet runot luonteeltaan vain symbolisiksi, homoseksuaalisuuden puolestapuhujat taas tulkitsevat ne mielellään todellisiksi rakkausrunoiksi. Kummallakin näkökulmalla on oikeutuksensa.
niin on parempi.
Nauti hetkestä, jona sinua lähestyy
kuukasvoinen poika säteilevän kauniina,
älä muistuta murheista, älä!
Mikä on mennyttä ja kadonnut
ei murehtimalla palaa.
Juo aamumalja viinitarhan neitoa,
kun sitä tarjoaa soma gasellin vasa
hymyillen ja paljastaen hohtavan hammasrivin:
salama välkehtii,
viini kimmeltää.
Olen valmis antamaan henkeni
tuon hoikan, kapeauumaisen karitsan vuoksi.
Kauneus on häneen juotettu, juovuttanut hänet.
Siitä lähtien, kun hän kääntyi pois
on sydämeni ollut sirpaleina.
(Ibn Zuhr, Espanjan arabialainen runoilija, k. 1200, suom. Jaakko Hämeen-Anttila)
Suufilaisessa käsitteistössä poika samaistetaan shahidiin, eräänlaiseen näkijään, joka itse asiassa on ihmisen läpikotaisin tunteva jumala. Rakkauden leikki, shahid bhas, tulee näin ollen ihmisen korkeimpien pyrkimysten synonyymiksi. On myös puhtaasti kielellinen syy miksi rakastettu kuvataan usein nuorukaiseksi. Jos rakkauden objektiksi kuvattaisiin nainen, muuttuisi koko runon kirjallinen ilmaisu yksioikoisen fyysiseroottiseksi.
Rakkausrunoudella oli siis usein vahvasti symbolinen merkityksensä - viinimalja tuli tarkoittamaan pyhää ekstaasia, ja rakastetun, usein nimenomaan pojan syleily yhtymistä Jumalaan. Maallinen rakkaus tuli jumalallisen rakkauden vertauskuvaksi, ulkoinen kauneus sisäisen kauneuden synonyymiksi. Toisaalta poikarakkaus oli erittäin yleistä suufien kuten muidenkin muslimien keskuudessa, ja niin monet runot voidaan tulkita myös enemmän tai vähemmän todellisiksi, eroottisiksi rakkausrunoiksi. Abu Nuwas, myöhemmässä kirjallisuudessa eräänlaisena homoseksuaalina veijarina esiintyvä 700-luvun merkittävä runoilija, ylisti nuorukaisten ihanuutta varsin konkreettisesti, samoin 1100-luvun irakilainen suufirunoilija Fakhur-u-Din al-Iragi. Goethe vertasi persialaisturkkilaisen 1200-luvulla eläneen suufilahkon perustajan Jalal al-Din al-Rumin ja hänen elämäänsä ratkaisevasti vaikuttaneen kiertelevän suufin rakkautta Sokrateen ja Platonin suhteeseen. Vuosisatojen saatossa kielikuvat hampaiden helmirivistöistä, silmien salamista ja poskien hehkeistä ruusuista muuttuivat runouden vakiokliseiksi.
Esimerkiksi 1300-luvun persialaisen runoilijan Hãfizin kohdalla keskustelua on käyty jo vuosisatoja, onko hänen runonsa tulkittava symbolisiksi vai ei. Kysymys lienee tässä yhdentekevä, sillä selviö on että miesten välinen rakkaus on ollut täysin normaali yleisseksuaalisuuden osa-alue islamilaisessa maailmassa. Siitä kertovat tähän antologiaan valitut Ahmad al-Tifashin nimissä kulkevat tarinat, muut veijaritarinat, monet Tuhannen ja yhden yön tarinat sekä 800-luvun tutkielma, joka esittelee erilaisia ihmistyyppejä erottavia psykologisia erityispiirteitä. Sen kirjoittaja Qusta ibn Luqa toteaa joidenkin miesten olevan kiinnostuneita naisista, joidenkin miehistä ja joidenkin molemmista. Siirtomaakausi muutti islamilaisuuden realistista ja avointakin suhdetta miesten väliseen rakkauteen. Länsimaisen arvo- ja ajatusmaailman vaikutuksesta se muuttui kielletyksi ja salattavaksi - ja suhtautuminen siihen räikeän kaksinaismoralistikseksi.
Sitten Robert Aldrichin toimittamasta kirjasta Rakkaus samaan sukupuoleen - homoseksuaalisuuden historia (Multikustannus 2006), jossa on pitkä luku, "homoseksuaalisuus Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa"; tässä vain otteita siitä...
 |
| Koraani |
Yhtä ankaria ovat islamin muut pyhät tekstit, esimerkiksi hadith, joka sisältää profeetan lausumiksi oletettuja sanontoja. Siinä väitetään, että "aina kun mies nousee toisen miehen päälle, Jumalan valtaistuin horjuu" ja että ihmiset, jotka aktiivisesti tai passiivisesti syyllistyvät Lootin kansan tekemään syntiin, pitää kivittää kuoliaaksi.
Koraanin tiukka linja johtuu monien eksegeettien mielestä tilanteesta, jossa Koraani kirjoitettiin - profeetta taisteli aikansa yhteiskuntaa vastaan, jossa homoseksuaaliset aktit olivat ennen kaikkea tapa käyttää hyväksi heikkoja, kuten lapsia, orjia ja vihollisia. Eräässä uskottavalta vaikuttavassa selityksessä kiinnitetään huomiota siihen, että Mekassa kirjoitetut säkeet olivat lyhyempiä ja tiukkasanaisempia kuin myöhemmin Medinassa kirjoitetut, koska silloin Muhammedista oli jo tullut aivan uuden yhteiskunnan kiistaton johtaja. [...]
 |
| Moskeija |
Monesti hyvin korkeatasoinen homoeroottinen kirjallisuus kukoisti aikana, jolloin homoseksuaalisuudella oli merkittävä osa islamilaisessa kulttuurissa. Tämä johtuu osittain siitä, että islam ei erottele henkeä ja ruumista yhtä selkeästi kuin kristinusko, vaan pitää seksuaalista nautintoa suuressa arvossa.
Persialainen Muhammad Ibn Dãwud (868-909) kirjoitti kuusitoistavuotiaana Kukan kirjan (Kitab al-zahara) - kokoelman, jossa tarkastellaan lyyristen rakkausrunojen stereotyyppejä ja varataan paljon tilaa homoeroottisille säkeille. Myös andalusialaisen Ibn Quzmãnin (n. 1080-1160) runoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Hänen 149 zajaliaan kertovat aistillisesta rakkaudesta poikia kohtaan tahallisen kansanomaiseen ja erotiikan täyttämään tyyliin. Myös arabialais-sisilialainen runous, jota edustaa ennen kaikkea Ibn Hamdis (n. 1053-1133), käsittelee tätä teemaa hyvin kauniisti ja taitavasti.
Homoseksuaalisuus oli vielä yleisempi aihe kertomakirjallisuudessa, erityisesti runsaissa didaktisissa teoksissa, joiden aiheena olivat rakastelun (bãh) käytännölliset näkökohdat. [...]
Vaikka tämä arabiankielisen kirjallisuuden ainutlaatuinen kausi saavutti huippunsa 1100-luvulla, homoseksuaalisuusteema oli myöhemminkin hyvin yleinen. [...]
Arabiankielinen runous saavutti huippunsa persialaisessa kirjallisuudessa, jonka klassinen kausi alkoi mongolien hyökkäyksestä 1200-luvun alussa ja päättyi 200 vuotta myöhemmin. Sen merkittävimpiin teoksiin kuuluvat suufilaiset tekstit. Suufilaisuus oli islamin mystinen suuntaus, joka ei askeettisista taipumuksistaan huolimatta kieltänyt fyysistä rakkautta. Suufilaiset tuovat mieleen Platonin teoriat, kun he ylistävät rakkautta absoluuttiseen kauneuteen. Tällainen rakkaus yhdistyy lopulta rakkauteen Jumalaa kohtaan ja toimii aistien maailman ylevöittävänä sublimaation muotona. Vaikka rakastettu on aina epämääräinen hahmo, hänet voidaan tunnistaa nuorukaiseksi (shahid eli jumalallisen kauneuden "todistaja"). Hän ja viini tekevät tuskallisesta elämästä sittenkin elämisen arvoisen. [...]
Homoseksuaalisuus on vaikuttanut huomattavasti vähemmän islamilaiseen taiteeseen. Homoeroottiset kohtaukset ovat erittäin harvinaisia etenkin sen takia, että oikeaoppinen islam paheksuu ihmisten kuvien tekemistä. Aihetta sivutaan miniatyyrimaalauksissa, joita tehtiin varsinkin kahdella ajanjaksolla: Persiassa safavidien dynastian (1502-1722) aikana ja Turkissa 1500- ja 1800-lukujen välillä. [...]
 |
| Kohtaus Pasolinin elokuvasta "Tuhat ja yksi yötä" |
Perushavainto on se, että sodomia (liwat, Lootin nimestä johdettu termi) on ankarasti kielletty (harãm) jokaisessa islamilaisessa valtiossa. Sen tuomisevat kaikki auktoriteetit: Koraani, hadith, sunna (oikeaa käyttäytymistä koskevat perinteiset säännöt), fiqh (oikeustiede) ja shari'a (laki). Homoseksuaalisuus siis rikkoo kolmea säännöstöä: itse luontoa, Koraania ja lakia, jonka mukaan se on rikos. Näistä syistä homoseksuaalisuus on arabien alitajunnassa perversio (sciudud). Käytännöllisemmin katsoen se voi olla avioliiton rikkova ja viime kädessä vallitsevaa järjestystä rappeuttava voima. Pyhien tekstien mukaan sukupuoliyhdyntä (wat) on sallittu ainoastaan avioliitossa (nikãh). Seksuaalisuus voi toteutua vain jäykkien, halun ja seksuaalivietin hallintaan pyrkivien sosiaalisten ja uskonnollisten sääntöjen alaisuudessa. Tiettyjä (myös kristinuskossa tunnettuja) periaatteita on kunnioitettava: neitsyyttä, seksiä vain vastakkaisten sukupuolten välillä ja vain avioliitossa sekä yhdyntää ensisijaisesti lisääntymistarkoituksessa.
Islamilainen kulttuuri on miesvaltainen ja hyvin hierarkkinen. Sukupuolet elävät erillisissä maailmoissa ja ovat keskenään tekemisissä vain tietyissä harvoissa tilanteissa. Kaikki perustuu kahteen vastakkaiseen mutta toisiaan täydentävään napaan: mieheen (dhakar) ja naiseen (ountha). Tulkinnanvaraa ei sallita: kaikkien merkkien on oltava yksiselitteisiä ihmisen sukupuolen ulkoisista tuntomerkeistä alkaen (siksi parta ja viikset ovat yleisiä). Tämä on oleellista, koska dhakarin käsitteestä saa alkunsa mies (ragiul). Kaikki muut olennot, jotka eivät ole miehiä, ovat miehen alaisia: naiset, jalkavaimot, pojat, orjat, palvelijat, eunukit, transvestiitit, hermafrodiitit (khunta) ja jopa vääräuskoiset (kafir). Toimintaan alempiarvoisten kumppanien kanssa ei aina liity rakkautta tai tunteita, koska lähtökohtana on emotionaalinen irrallisuus.
Tässä mielessä homoseksuaalisuus toimii miehisyyden narsististen arvojen tukipylväänä. Teoriassa islaminuskoisella miehellä ei ole minkäänlaisia identiteettiongelmia, kun hän harjoittaa seksiä miehen, naisen tai nuorukaisen kanssa - kunhan hän omaksuu miehelle kuuluvan aktiivisen roolin. Fyysisellä tasolla tämä merkitsee penetraatiota, ratkaisevaa suoritusta, jonka ympärille arabialainen eroottisuus kiteytyy. Penetraatiota seuraa ejakulaatio, ja sen saavuttamisnopeutta pidetään viriiliyden (muruwa) merkkinä. Homoseksuaalien keskuudessa harjoitetaan yleisesti myös interfemoraalista seksiä ja masturbointia (kaffat). Fellaatiota (mess el zobe) sen sijaan ei yleensä arvosteta, lähinnä siksi, että sukupuolielimiä pidetään "likaisina". Kehon eritteiden koskettaminen - niihin kuuluvat tietenkin sperma (mani) ja kuukautisveri - tekee ihmisestä epäpuhtaan (janãba), joten puhdistava kylpy (ghusl) on välttämätön kaikenlaisten seksiaktien jälkeen.
Ihminen voi tuntea olevansa homoseksuaali, vaikka arabikulttuurista puuttuu "homoseksuaalisen identiteetin" käsite. Länsimainen jako hetero- ja homoseksuaaleihin on vain korvautunut jaolla aktiivisiin ja passiivisiin, ja tämä perustuu pelkästään yhdynnän aikana omaksuttuun rooliin.
Meneminen vuoteeseen samaan sukupuoleen kuuluvan kanssa ei merkitse sitä, että ihminen on homoseksuaali, vaan että hän harjoittaa homoseksiä. Vain aktilla on merkitystä, joskin sen täytyy tapahtua salassa; sosiaalinen näkyvyys (tai sen puuttuminen) on äärimmäisen tärkeä. Homoseksuaalisuutta ilmaistaan siis tekoina, koska sen kaikki ulkoiset ilmenemismuodot ovat kiellettyjä. On paradoksaalista, että aihetta ympäröivä vaikenemisen muuri korostaa kehonkielen ja vihjailevien katseiden merkitystä ja voimistaa halua huomattavasti. Tästä tilanteesta syntyy mitä viettelevin erotiikan muoto - aivan erilainen kuin länsimaissa, joissa erotiikka on toisinaan julkeaa, toisinaan liiallisen hienostuneesti peiteltyä. Ei ole epätavallista nähdä kahden miehen kävelevän kadulla käsikkäin kaikessa rauhassa tai kohdata Tunisiassa nuoria miehiä, joilla on voimakkaasti hajustettuja jasmiineja korviensa takana miehekkyyden merkkinä. Kumpikaan näistä ei ole välttämättä homoseksuaalisuuden merkki. [...]
Voidaan jopa väittää, että tilanne on eräissä muslimiyhteisöissä melkein samanlainen kuin antiikin Kreikassa seksuaalisesti aktiivisen miehen (erastes) ja passiivisen nuorukaisen (eromenos) välillä. (Antiikin aikoina tällainen suhde merkitsi tavallaan aikuistumisrituaalia ja korvaamattomien arvojen siirtämistä.) Lähellä asuvat ystävät käyttävät nuoria poikia säännönmukaisesti hyväkseen, kunnes ahdistelu lakkaa suunnilleen 16 tai 17 vuoden iässä. Tällainen käyttäytyminen ei kuitenkaan pääty aikuistumiseen; vartuttuaan nuoret miehet jatkavat suhteita nuorempien miesten kanssa. Jos kumppanit toimivat hienotunteisesti ja vanhempi mies ottaa aktiivisen roolin (luti tai louat), yhteiskunta suvaitsee tällaisia suhteita, varsinkin kun ne tapahtuvat heteroseksuaalisen avioliiton kulissien takana.
 |
| Kohtaus elokuvasta "Hamam" |
Lopuksi Scott Siraj al-Haqq Kugle: Homosexuality in Islam; Critical Reflection on Gay, Lesbian, and Transgender Muslims. (Oneworld Publications 2010). Tämä poikkeaa edellisistä sikäli, että se on uskovan muslimin kirjoittama, joka on myös itse homo. Hän on amerikkalais-syntyinen käännynnäinen (tietenkin) ja riippumaton Islamin tutkija. Kirja kuuluu ainakin Tampereen pääkirjaston valikoimaan, ja olen ollut siitä tietoinen vuosia; mielenkiintoista huomata, että ainut kappale on ollut suunnilleen aina hyllyssä - se ei näytä liikkuvan lainkaan.
Huomionarvoista on ainakin se, että kertomus Sodomasta on Koraanissa samanlainen kuin Vanhassa testamentissa, ja myös perinteinen kristillinen tulkinta on ollut sama kuin perinteinen islamin tulkinta - onhan homoja joskus jopa nimitetty "sodomiiteiksi". Mutta myös kirjoittajan esittämä uusi tulkinta on samansuuntainen kuin vastaava VT:n tulkinta, ja se nousee selvästi itse tekstistä - ei tarvitse kaukaa hakea.
Kirjassa mainitaan myös positiivisia Koraanin säkeitä, jotka ottavat huomioon seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin moninaisuuden, tai niin kirjoittaja ainakin tulkitsee, mutta valitettavasti Koraanin suomennos kadottaa tyystin nuo merkitykset, joten ne ovat käyttökelvottomia tässä yhteydessä.
Kirja on aivan liian laaja jotta voisin tässä antaa siitä kattavan yhteenvedon, joten kiinnostuneita suosittelen lukemaan sen itse.
Monissa muslimiyhteisöissä, klassiselta kaudelta nykyaikaisiin kansakuntiin, eräänlainen "käytöksellinen biseksuaalisuus" on laajalle levinnyt. Yhteiskunnissa jotka erotetaan sukupuolen mukaan, kuten monissa muslimiyhteisöissä, pääsyä vastakkaista sukupuolta olevien kumppanien luo rajoitetaan ja avioliitto on kallis, joten samansukupuoliset teot saattavat olla yleisiä. Sellaista käytöksellistä biseksuaalisuutta - jossa mies voi löytää seksuaalisen helpotuksen toisen miehen kanssa, samalla silti haluten täyttymystä naisen kanssa - ei ohjaa identiteetti ja sisäinen taipumus, vaan pikemminkin estetyt seksuaaliset halut jotka löytävät helpotuksen keinoilla, joita tekijä pitää miellyttävinä mutta vähemmän ihanteellisina. Patriarkaalisessa ympäristössä, missä homoseksuaalinen identiteetti ankarasti sensuroidaan, samat miehet jotka käyttäytyvät biseksuaalisin tavoin, saattavat myös tuomita samaa sukupuolta olevat kumppaninsa, esittää homofobisia kannanottoja, tai osallistua väkivaltaan niitä vastaan jotka nähdään homoseksuaaleina. Sellaiset käytökselliset biseksuaalit eivät näe itseään homoseksuaalisina, vaikka osallistuvat "tilanteellisen homoseksuaalisuuden" tekoihin. Sellaisissa ympäristöissä miesten kesken perustava kategorinen ero vedetään partnerin välille, joka ottaa penetroivan roolin yhdynnässä (joka näkee itsensä yksinkertaisesti "aktiivisena" miehenä, jota ei voi moittia) ja partnerin, joka ottaa penetroitavan roolin (joka nähdään "passiivisena" ja sen tähden ei todellisena miehenä - naisellisena tai sairaana tai syntisenä). Sellainen käytöksellinen biseksuaali haluaa sukupuoliyhdyntää naisten kanssa ja saattaa mennä naimisiin ja lisääntyä, vaikka hän tyydyttää halunsa samansukupuolisessa yhdynnässä ennen avioliittoa tai avioliiton aikana. Kun tällainen käytöksellinen biseksuaalisuus on yleistä (joko siksi että yhdyntää naisten kanssa rajoitetaan tai koska aktiiviset miehet odottavat nautintoa keneltä tahansa joka sallii itsensä tulla penetroiduksi), se hämärtää "taipumuksellista homoseksuaalisuutta", missä mies seksuaalisesti haluaa toista miestä, tai nainen haluaa toista naista, johtuen sisäisestä taipumuksesta. [...]
 |
| Mohamed Qasim Mussavir 1627: Persian Shaahi Abbas ja hovipoika |
Vapautuksen teologia on selkeä tapa "puhua Jumalasta". Vapautuksen teologia työskentelee uskonnollisten traditioiden sisältä käsin vastustaakseen noiden traditoiden puolesta puhuvan patriarkaalisen ja papillisen eliitin pyrkimystä valtaan. Vapautuksen teologia yrittää palauttaa sorrettujen rohkeuden, luottavaisena että ne jotka kärsivät, todella ymmärtävät Jumalan sanoman, ja vastustaessaan sellaista epäoikeudenmukaisuutta ruumiillistavat Jumalan tahtoa tässä maailmassa. Ovatpa he ammattiteologeja tai yhteisöaktivisteja, muslimit jotka ovat suuntautuneet kohti vapautuksen teologiaa, pyrkivät palauttamaan osattomien äänen ja antamaan heidän puhua omien kokemustensa totuuden, sillä heidän kokemuksensa epäoikeudenmukaisuudesta pitäisi ohjata yhteisön ymmärrystä sen uskonnollisista sitoumuksista ja moraalisista velvoitteista. Homo-, lesbo- ja transsukupuoliset muslimiaktivistit ovat ottaneet vastaan tämän haasteen. [...]
Farid Esackin kirja nimeltä Qur'an, Liberation and Pluralism tuo esiin vapautuksen teologian uskonnolliset periaatteet Islamissa selkeästi ja syvällisesti. Se on vaadittavaa lukemistoa lesbo- ja homomuslimi-aktivistien keskuudessa. Esackin teos syntetisoi progressiivisen islamilaisen ajattelun intohimoisen poliittisen aktivismin kanssa. Esack ei väittänyt ainoastaan että Islamin olennainen päämäärä on uskovien vapauttaminen kaikista sorron muodoista, vaan myös että jatkuva ja alati uudistuva pyrkimys kohti oikeudenmukaisuutta tulee vapauttamaan Koraanin aiemmasta tulkinnasta, joka käytti kirjoitusta oikeuttamaan erilaisia sorron muotoja. Hänen käsityksensä mukaan Koraani on sekä vapauttava että vapautuksen tarpeessa. Täyttääkseen sen lupauksen vapautuksesta, muslimien täytyy ensin vapauttaa Koraani osittaisista, rajoittuneista ja turmeltuneista tulkinnoista, jotka varjelevat epäoikeudenmukaisuutta. [...]
Koraani puhuu hienovaraisin tavoin seksuaalisesta halusta muidenlaisten halujen joukossa, mutta sisältääkö se viittauksia seksuaalisesta suuntautumisesta? Sen kieli puhuttelee erityisesti heteroseksuaalisia ihmisiä. Tämä ei ole yllätys, koska he muodostavat suuren enemmistön missä tahansa yhteiskunnassa, mukaan lukien profeetta Muhammedin välitön ympäristö Arabiassa. Yhdessä merkityksessä heteroseksuaaliset suhteet ovat hyvin tärkeitä yhteiskunnalle kokonaisuutena, koska lisääntyminen, lasten kasvatus ja sukujuuret ovat seurausta heteroseksuaalisista suhteista. Tämä on erityisen totta pienelle uhatulle yhteisölle, kuten varhaiselle muslimiyhteisölle. Tästä syystä Koraani suoranaisesti käsittelee heteroseksuaalista uskottomuutta yhdessä laillisuuden ja perimisen kanssa. Sitä vastoin Koraani ei selvästi ja yksiselitteisesti käsittele homoseksuaaleja muslimiyhteisössä, koska Koraanissa ei ole termiä joka vastaa "homoseksuaalia" tai "homoseksuaalisuutta." Tämä on totta siitä tosiasiasta huolimatta että monet klassiset muslimijuristit samaistavat Koraanin kertomuksen Lootin kamppailusta heimonsa (qawm lut) kanssa homoseksuaalista seksiä käsitteleväksi, tai tarkemmin miesten välistä anaaliyhdyntää. Profeetta Lootin heimo tarkoittaa Sodoman ja Gomorran kansaa, kuten kuvataan Toorassa. Kaikki muslimitulkitsijat tuomitsevat sen kuinka Lootin heimon miehet torjuivat Lootin auktoriteetin heitä kohtaan koettamalla riistää häneltä oikeuden levittää vieraanvaraisuutta ja suojelusta muukalaisille, siinä määrin että vaativat käyttää miespuolisia muukalaisia pakottaviin samansukupuolisiin seksiakteihin. Kuitenkin jotkut klassiset tulkitsijat jotka olivat juristeja, lukivat kirjoitettuun tekstiin johtopäätöksen että Loot lähetettiin ensisijaisesti kieltämään anaaliseksi miesten välillä, joka oli Lootin heimon perustava teko, joka muodosti heidän uskottomuutensa. Nämä juristitulkitsijat loivat lakitermin liwat, pikakirjoituksena "Lootin kansan teolle", tarkoittaen anaaliyhdyntää, ja se vastaa suomenkielistä termiä "sodomia". Luomalla uuden termin - liwat - klassisen kauden juristitulkitsijat valoivat sementtiin Lootin heimon läheisen assosiaation miesten anaaliyhdyntään. Vastaava termi, luti, luotiin tarkoittamaan sodomiittia eli henkilöä joka suorittaa sellaisen aktin. Kuitenkaan kumpaakaan termiä ei löydy itse Koraanista, johtaen seksuaalisesti sensitiiviset tulkitsijat kyseenalaistamaan kuinka juristit ovat lukeneet kirjalliseen tekstiin termejä ja käsitteitä, jotka eivät kirjaimellisesti ole siellä.
Homo-, transsukupuoliset ja lesbomuslimit torjuvat tämän kummallisen keskittymisen samansukupuolisiin akteihin ja syyttävät että keskittyminen ainoastaan tähän itse asiassa vääristää kertomuksen lukemista. Kertomus on todellisuudessa uskottomuudesta ja siitä kuinka Lootin heimo juonitteli keinoja torjua hänen profeetallisuutensa ja hänen julkisen asemansa heidän yhteisössään. Samansukupuoliset aktit olivat ainoastaan yksi tekojen joukossa, jotka muodostivat heidän uskottomuutensa - murhasta ja ryöstöstä (kuten mainitaan Koraanissa, 29.29) muihin inhottaviin tekoihin heidän kokouksissaan (joiden kommentaattorit väittivät sisältävän julkisen alastomuuden, uhkapelin, ja epäjumalien palvonnan). Ehdottamalla tätä tulkintaa, homo- ja lesbomuslimit eivät ole "torjumassa" koko tafsirin klassista traditiota, kuten jotkut vastustajat ovat syyttäneet. Pikemminkin he uudistavat traditiota ruokkimalla väittelyä, jonka avulla traditio alunperin rakennettiin.
Tafsir-kirjallisuuden sisällä on varmuudella moninaisia virtauksia ja ristiriitoja. Homo- ja lesbomuslimit esimerkiksi rakentavat Andalusian kuuluisan juristin ja oppineen, Ibn Hazmin, tulkinnan varaan. Hän väitti että Lootin heimo tuhottiin heidän uskottoman asenteensa (kufr) ja heidän luokseen lähetetyn profeetan väkivaltaisen torjunnan vuoksi, ja että tämä torjunta ilmeni koko joukossa heidän rikollisia tekojaan, joista ainoastaan jotkut olivat seksuaalisia luonteeltaan. [...]
Hinkua tuomita homoseksuaalisuus muslimien keskuudessa vahvistivat heitä ympäröivät juutalaiset ja kristilliset traditiot. Varhaiset muslimitulkitsijat turvautuivat juutalaisiin ja kristillisiin lähteisiin ymmärtääkseen Lootin kertomusta, lähteisiin, jotka jo olivat kyllästetyt homofobian ja misogynian kulttuurilla. Turvautumalla varhaisempiin muiden Lähi-Idän uskonnollisten yhteisöjen tulkintoihin, varhaiset muslimit loivat kulttuurillisen ennakkoluulon jatkuvuuden, joka vaikutti heidän tulkintaansa ja vesitti abrogaation teorian (oikeustieteessä lain tai asetuksen kumoaminen: ts. uusi ilmoitus kumoaa vanhemman). Heidän tulkintansa Lootin kertomuksesta miesten väliset seksiaktit tuomitsevana luotti enemmän kulttuurillisiin oletuksiin kuin Koraanin sanojen läheiseen ja tarkkaavaiseen lukemiseen. [...]
 |
| Nuori arabi vanhassa postikortissa |
Voidaanko homo-, lesbo- ja transsukupuolisia aktivisteja moittia siitä että he tuntevat olonsa turhautuneiksi käsitellessään hadithia? Heidän perheensä ja yhteisönsä lainaavat näitä kertomuksia vastustaakseen heitä, ja kieltäytyvät myöntämästä että heidän siteeraamansa hadith saattaa olla luotettavuudeltaan kyseenalainen. Kun lesbo-, homo- ja transsukupuoliset muslimit yrittävät erotella näitä kertomuksia arvioidakseen itse, heitä syytetään oikeaoppisuuden heikentämisestä. Kuitenkin monilla näistä aktivisteista on tarpeeksi perinteistä islamilaista koulutusta jotta he tietävät oikeaoppisuuden olevan vaikeaselkoisempaa kuin perheet ja moskeijan johtajat välittävät myöntää. Oikeaoppisuudella on historia, ja sen historiassa hadithit täyttävät paikan jota on alituisesti kyseenalaistettu.
Sen kysyminen, kuinka voidaan luottaa hadithiin, ei ole retorinen kysymys, vaan pikemminkin kysymys joka jokaisen muslimin pitää kysyä itseltään perustaakseen uskon luotettavalle perustalle. Jotkut nykyaikaiset muslimit tuntevat parhaaksi keskittyä ainoastaan Koraaniin ja johtaa islamilainen uskonnonharjoitus yksin siitä. Koraani on hadith - kertomus - Jumalan puheesta Muhammedille, jonka luotettavuuden takaavat jatkuvat moninkertaiset luotettavien kertojien ketjut (hadith mutawatir) profeetan omasta ajasta nykyaikaan. Useimmilla muilla haditheilla ei ole tätä asemaa ja sen tähden ne synnyttävät spekulatiivisen mielipiteen (zann) pikemminkin kuin ehdottoman varmuuden (qat'). Nämä erotukset ovat keskeisiä islamilaiselle traditiolle, mutta ne jätetään useimmiten huomioimatta nykyaikaisissa väittelyissä. Nykyään ihmiset siteeraavat haditheja keskustelematta hadithin kertomusketjun luotettavuudesta, tai arvioimatta kertomuksen sisällön luotettavuutta määrittääkseen mikä varmuuden taso voidaan laskea kertomuksen välittämän tiedon ansioksi. Monet haastattelemani aktivistit huomauttavat, että haditheja käytetään huolettomasti ja että muslimit usein vahvistavat omia kulttuurillisia olettamuksiaan tai lahkolaisia ennakkoluulojaan hämärillä väitteillä että "täytyy olla viittaus johonkin hadithiin joka mainitsee..." Vain sen mainitseminen, että täytyy olla hadith joka vahvistaa sen mitä haluat sanoa, riittää lopettamaan rationaalisen väittelyn. Hadithit ovat usein pakon välikappale pikemmin kuin taivuttelun; niitä käytetään tavoin jotka lietsovat pelkoon perustuvia reaktioita pikemmin kuin kutsuvat uskoon perustuvaa ajattelua joka on selkeää.
Kun lesbo-, homo- ja transsukupuoliset muslimit kysyvät vaikeita kysymyksiä haditheista ja kuinka islamilaiset auktoriteetit käyttävät niitä, he puhuvat asemasta joka on täysin islamilaisen tradition sisällä. Lesbo-, homo- ja transsukupuolisten muslimiaktivistien kamppailu on erittäin oleellinen kaikille muslimeille, jotka haluavat uudistaa uskon traditiotaan älyllisen selkeyden avulla. [...]
Monille muslimeille hadithit ovat kiinteä osa islamilaista traditiota. Kuitenkin varhaisimmalla ajanjaksolla muslimit harjoittivat uskoaan ilman haditheja. Hadithien kirjoittaminen ylös oli erittäin kiistanalainen teko ensimmäisten muslimisukupolvien keskuudessa. Vei useita vuosisatoja ennen kuin muslimioppineet sallivat kirjoitetuille kertomuksille auktoriteetin. Ottaen huomioon tämän vähittäisen kehityksen ja jatkuvan erimielisyyden, ei todellakaan ole harhaoppia kyseenalaistaa kuinka hadithit merkittiin muistiin jotta arvioitaisiin, uskon ja järjen tasapainolla, kantavatko tietyt kertomukset mitään auktoriteettia liityen tiettyyn aiheeseen.
Aluksi profeetta Muhammed kielsi kirjoittamasta ylös kertomuksia siitä mitä hän sanoi tai teki jokapäiväisessä elämässä. Profeetta erotti sen mitä hän sanoi paljastetulla kielellä (joka liitettiin kehittyvään Koraaniin) siitä mitä hän lausui omina mielipiteinään, ohjeinaan tai päätöksinään. Kuitenkin hänen seuraajansa pitivät hänen päätöksiään tai mielipiteitään Jumalan johdatuksena heille; tässä valossa profeetta kielsi heitä kirjoittamasta ylös mitään mitä hän sanoi tai teki, joka ei ollut yksinomaan Koraania.
 |
| Pierre & Gilles: Aziz |
Inspiraatio tämän kirjoituksen kokoamiseen tuli ensimmäisenä lainaamastani Vapaa-ajattelijoiden lehdestä (joka tulee puolisolleni, eikä hänkään ole varsinaisesti ateisti - tuskin tietää itsekään mikä hän on): tämä on tärkeä aihe tänä päivänä, jota vielä en ole käsitellyt tässä blogissa.
Olen aikoinaan paljonkin tutkinut (myös) islamia lukemalla kirjoja - puolesta ja vastaan, tutkijoiden ja uskovien, kristittyjen ja muslimien - ja ainakin yrittänyt ymmärtää. Johtopäätökseksi jää, että joskus muinoin nk. kultakaudellaan islamilainen maailma oli monessa suhteessa edellä silloista kristillistä Eurooppaa, mutta nykyään tilanne on kääntynyt toisin päin ja se näyttää väistämättä takapajuiselta; syykin on selvä - uskonto ei enää näyttele niin suurta roolia länsimaissa, ja myös esim. raamattua tutkitaan tieteellisesti ja kriittisesti. Ja toisaalta monet näyttävät olevan samaa mieltä siitä, että nimenomaan länsimainen kolonialismi ja sen myötä "eurooppalaiset kristilliset arvot" ovat myrkyttäneet ennen paljon vapaamman ilmapiirin muslimimaissa.
Suufilaisuudesta minulle on syntynyt hyvin positiivinen mielikuva.
Tätä kirjoitusta valmistellessani luin myös Jaakko Hämeen-Anttilan kirjan Uusi Islamin Käsikirja (Otava 2017), joka keskittyy nykypäivien tapahtumiin, erityisesti 2000-luvun islamilaisessa maailmassa, taustoittaen tiettyjä meille tuttuja kehityskulkuja.
Toisena luin Ilmari Hiidenlehdon (salanimi) Profeetta Muhammedin Haamu (Ilmari Hiidenlehto 2018), joka esittelee lähdekriittisen historiantutkimuksen tuloksia 1800-luvulta nykypäiviin asti; lyhyesti, tämä kirja kyseenalaistaa Islamin oman historiakirjoituksen, joka yleisesti on hyväksytty myös lännessä - jopa Muhammedin historiallisuuden! Kirjoittaja esittää eräiden tekstuaalisten lähteiden valossa että Islam alkoi kristillisenä areiolaisena "harhaoppina" - Muhammed tarkoittaa "ylistetty", eikä ollut alkuaan erisnimi, vaan sillä viitattiin Jeesukseen. Juuri tämä tekee kirjasta erittäin mielenkiintoisen - tällaista kritiikkiä en ole koskaan aiemmin lukenut Islamista (kristinuskosta kyllä), ja se on varsin virkistävää. Islamin piirissä ei vielä ole päästy tasolle, jolla omaa traditiota voitaisiin tarkastella kriittisesti, ja onko se ihme kun aina on joku tappouhkauksia heittämässä!
Ulkomaisia nettisivuja:
Imaan - The UK's Leading LGBTQ Muslim Charity
Irshad Manji
Muslims for Progressive Values
Queer Muslims
Suufirunoutta laulettuna:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti