Minä tarvitsen Setaa jotta elämäni olisi turvallisempaa ja siedettävämpää. Jos homoseksuaalit, trans- ja intersukupuoliset eivät ole turvassa ja tasavertaisia, en ole minäkään. Jos he eivät saa elää rauhassa, en voi minäkään. Enkä tarkoita mitään sisäisen rauhani häiriintymistä, en sitä, että jos jotakuta muuta kohtaa uhka niin se askarruttaa minua ja päivittelen ja kärsin.
En tarkoita mitään korkean tason sisäistä jalostettua kärsimystä, jota voisin kokea aamiaisen jälkeen lehden lukemisen lomassa. Tarkoitan oikeaa konkreettista turvallisuuttani kotona ja naapurustossa ja kaupungilla. Jos yhteiskunnassa on meneillään puhdistuksia - hienovaraisiakin kuten pieni syrjintä työelämässä silloin tällöin - kukaan ei ole turvassa eikä vapaa liikkumaan.
Niin kauan kuin joitakin ihmisiä pidetään vääränlaisina tai uskotellaan heidän elävän väärin, kuka hyvänsä voi yhtäkkiä joutua vaiennetuksi tai luopumaan elämästään.
Vaikka homoseksuaalisuus on poistettu tautiluokituksestsa, sen syytä ei kumma kyllä ole
lakattu lääketieteellisin keinoin etsimästä. 1990-luvun alussa uutinen homoseksuaalisuuden periytymisestä X-kromosomiin sijoittuvan geenin kautta ylitti tiede-, aikakaus- ja päivälehtien uutiskynnyksen. Tutkimuksen surkeista ja epäkelvoista menetelmistä piittaamatta sekä tiedeyhteisön että suuren yleisön joukosta kuului runsaasti tyytyväisiä ääniä, jotka vakuuttivat, että pian pystyttäisiin ehkäisemään homoseksuaalisuus sikiödiagnoosilla ja selektiivisellä abortilla. Homoseksuaalisuuttako ei siis pidetä sairautena, homojako ei vainota tai mieluiten tapettaisi? Siinä rytäkässä ei ehditty surra sitä, ettei vielä ollut päästy lesbouden jäljille. Ei se ehkä ole niin tärkeää: lesboillahan joka tapauksessa on kromosomivirhe, jonka vuoksi maailmassa tehdään eniten selektiivisiä abortteja, nimittäin konstellaatio 46,XX (normaali naisen kromosomisto).
- Veronica Pimenoffin puheenvuorosta Setan 30-vuotisjuhlaseminaarissa 27.11.2004, kirjassa "Sateenkaari-Suomi; seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa". LIKE 2007.
En tarkoita mitään korkean tason sisäistä jalostettua kärsimystä, jota voisin kokea aamiaisen jälkeen lehden lukemisen lomassa. Tarkoitan oikeaa konkreettista turvallisuuttani kotona ja naapurustossa ja kaupungilla. Jos yhteiskunnassa on meneillään puhdistuksia - hienovaraisiakin kuten pieni syrjintä työelämässä silloin tällöin - kukaan ei ole turvassa eikä vapaa liikkumaan.
Niin kauan kuin joitakin ihmisiä pidetään vääränlaisina tai uskotellaan heidän elävän väärin, kuka hyvänsä voi yhtäkkiä joutua vaiennetuksi tai luopumaan elämästään.
Vaikka homoseksuaalisuus on poistettu tautiluokituksestsa, sen syytä ei kumma kyllä ole
lakattu lääketieteellisin keinoin etsimästä. 1990-luvun alussa uutinen homoseksuaalisuuden periytymisestä X-kromosomiin sijoittuvan geenin kautta ylitti tiede-, aikakaus- ja päivälehtien uutiskynnyksen. Tutkimuksen surkeista ja epäkelvoista menetelmistä piittaamatta sekä tiedeyhteisön että suuren yleisön joukosta kuului runsaasti tyytyväisiä ääniä, jotka vakuuttivat, että pian pystyttäisiin ehkäisemään homoseksuaalisuus sikiödiagnoosilla ja selektiivisellä abortilla. Homoseksuaalisuuttako ei siis pidetä sairautena, homojako ei vainota tai mieluiten tapettaisi? Siinä rytäkässä ei ehditty surra sitä, ettei vielä ollut päästy lesbouden jäljille. Ei se ehkä ole niin tärkeää: lesboillahan joka tapauksessa on kromosomivirhe, jonka vuoksi maailmassa tehdään eniten selektiivisiä abortteja, nimittäin konstellaatio 46,XX (normaali naisen kromosomisto).- Veronica Pimenoffin puheenvuorosta Setan 30-vuotisjuhlaseminaarissa 27.11.2004, kirjassa "Sateenkaari-Suomi; seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa". LIKE 2007.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti