Viime elokuussa meillä oli kirkossa (First United Methodist Church, Seattle, USA; suom.huom.) erityinen sunnuntai nimeltä "polttavia kysymyksiä", jolloin vastasin valmistelematta seurankunnan kirjallisiin kysymyksiin. Silloin lupasin myös pitää sarjan saarnoja myöhemmin vuoden aikana, jotka erityisesti puhuisivat kolmesta päällimmäisestä, tai useimmin kysytystä kysymyksestä, jotka esitettiin sinä päivänä. Minun täytyy myöntää, etten olisi osannut ennustaa kolmea päällimmäistä kysymystä, jotka tulivat esiin! Ne olivat: (1) Onko homoseksuaalisuus syntiä? (2) Onko helvetti olemassa? (3) Kuinka voimme antaa anteeksi? Tänä aamuna aloitamme tarkastelemalla näistä ensimmäistä: onko homoseksuaalisuus syntiä?
Valmisteluna tätä päivää varten kokosin yhteen kaiken materiaalin jonka saatoin löytää tästä aiheesta. Kokosin viralliset kirkolliset tutkimukset homoseksuaalisuudesta ja kirkosta - ei ainoastaan Yhdistyneiden Metodistien tutkimuksia, vaan myös dokumentteja luterilaisilta, presbyteereiltä, Kristuksen Yhdistyneeltä Kirkolta. Tein myös pinon kirjoista, joilla oli sellaisia nimiä kuten Eläen synnissä? episkopaaliselta piispalta, ja Onko homoseksuaali lähimmäiseni? kahdelta evankeliselta. Vähitellen minulla oli 30 sentin pino kirjoja ja papereita pöydälläni. Vietin muutaman seuraavan päivän lukien, tehden muistiinpanoja, ja valmistaen keskustelun suuntaviivaa tämän aamun saarnaan.
Mutta suunnilleen tämän viikon tiistaina pysähdyin ja kysyin itseltäni kysymyksen. Mikä oli päämääräni - mikä on päämääräni, puhuessani tästä aiheesta saarnastuolista tänä aamuna?
Pastorinanne tiedän erittäin hyvin, että homoseksuaalisuus on herkkä aihe keskuudessamme. Se on kysymys, josta meillä kristittyinä ihmisinä on moninaisia mielipiteitä ja usein hyvin mutkikkaat tunteet. Mutta tiedän myös, että tämä on todellinen kysymys keskuudessamme; se ei ole ainaostaan teoreettinen. Sen takia nostitte sen esiin. Täällä istuu tänä aamuna vanhempia, jotka ihmettelevät miksi heidän lapsensa on homo, merkitseekö se, että he ovat tehneet jotain väärin, onko kukaan muu koskaan kamppaillut tämän kanssa. On homo- ja lesbokristittyjä, jotka ovat aktiivisia kirkon jäseniä, mutta jotka elävät kaapissa koska he eivät halua menettää työpaikkaansa, kotiaan, tai teidän ystävyyttänne ja kunnioitustanne.
Täällä on teinejä, jotka ovat pohtineet itsemurhaa, koska epäilevät saattavansa olla homoja. Jokaisella meistä täällä on oma taustansa, hämmennyksensä, ja kokemuksensa tästä kysymyksestä. On aika puhua siitä.
Minun päämääräni tänä aamuna on avata keskustelua. Ja tämä ajatus tuli mieleeni tiistaina: mikä on paras tapa aloittaa keskustelu? Se ei ole loogisen väitelauseen esittäminen. Niin aloitetaan väittely, ei keskustelua! Paras tapa aloittaa keskustelu, jossa haluat toisten tuntevan itsensä vapaaksi lausumaan ajatuksensa, ja ilman vaientavaa näkökulmaa, on yksinkertaisesti puhua sydämestään, omista kokemuksistaan.
Joten sallikaa minun asettaa sivuun kirja- ja paperipinoni tänä aamuna, ja jakaa kanssanne ainakin osa omasta matkastani tämän aiheen ympärillä. Tulevina kuukausina, alkaen "dialoogi"-aikana heti tänään kirkonmenojen jälkeen, kutsun teidät tekemään samoin.
Kasvoin perinteisten arvojen ilmapiirissä. Perheeni kuului kongregationalistiseen kirkkoon, jossa viikosta viikkoon imin itseeni suurimmaksi osaksi valtavirran kristillisen teologian, joka painotti Jumalan rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. Minulle opetettiin, että kaikkein tärkein asia elämässä on rakastaa Jumalaa, ja rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme. Tuossa ympäristössä en, kumma kyllä, muista sanaakaan koskaan puhutun homoseksuaalisuudesta. En edes tiedä koska ensimmäistä kertaa kuulin termin - luultavasti ennen lukiota. Kun kuulin sen, siihen ei sisältynyt mitään raskasta negatiivisuuden kuormaa - ja tässä, olen tullut ymmärtämään, kokemukseni on hyvin erilainen kuin monilla ihmisillä. En kasvanut kuullen homoseksuaalisuuden olevan häpeällistä tai viheliäistä; minulla ei koskaan ollut huonoja kokemuksia, kuten tulla samaa sukupuolta olevan henkilön hyväksikäyttämäksi. Vasta aikuisena ymmärrän miten valtava vaikutus sellaisella varhaisella kokemuksella on muovatessaan ihmisten asenteita homoseksuaalisuutta kohtaan.
Itseasiassa en koskaan ollut tavannut homoseksuaalista henkilöä, sikäli kuin tiesin, edes parikymmentä täytettyäni. Tämä vaikutusten yhdistelmä merkitsi, että asenteeni oli aika lailla "elä ja anna elää". En nähnyt miten se vahingoittaisi ketään, tai kuinka se uhkaisi minua, jos kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä halusi rakastaa toisiaan ja elää yhdessä. Mikä iso juttu se oli?
Vasta seminaarissa, ollessani kolmekymmentä vuotta, asia sai ihmiskasvot. Hänen nimensä oli Sally. Olin työssäkäyvä opiskelija Vancouverin Teologia-koulussa, minulla oli työ ja aviomies ja kolme lasta Seattlessa. Ajoin Vancouveriin maanantaisin ja tulin kotiin keskiviikkoisin, joten tarvitsin paikan jossa viettää kaksi yötä viikossa. Sallyllä oli studioasunto kampuksella, jonka hän oli halukas jakamaan suhteellista vuokraa vastaan. Seuraavien kolmen vuoden aikana Sallystä ja minusta tuli lujat ystävät.
En ollut koskaan tavannut ketään sellaista kuin Sally. Ensinnäkin hän oli paljon kurinalaisempi hengellisessä elämässään kuin minä. Hän nousi joka aamu viideltä, joka minusta oli jumalaton aika, ja lähti asunnosta kävelylle tai pyöräilemään, jonka aikana hän rukoilisi. Hän osti kaikki vaatteensa Pelastusarmeijasta ja hänellä oli vain viisi vaatekertaa ja kaksi paria kenkiä kaapissa. Hän vietti usean päivän viikossa vapaaehtoisena soppakeittiössä keskikaupungilla. Hän piti rukouspäiväkirjaa. Periaatteessa hän pani minut häpeämään. Mutta viehättävin asia Sallyssä oli se, että hän rakasti Jumalaa. Hän nauroi helposti, rakasti elämää, rakasti ihmisiä, oli hauska. Eräänä iltana kun olimme menossa vuoteeseen - kummankin yhden hengen vuode seinää vasten, päämme nurkkaan päin ja jalkamme toisiaan kohti - hän kysyi halusinko rukoilla. En ollut koskaan rukoillut toisen henkilön kanssa - ainakaan en siten, avaten sisimmät elämämme Jumalan edessä, toinen toisemme läsnä ollessa - ja aluksi olin empivä ja ujo. Mutta ajan myötä teimme yhdessä rukoilemisesta tavan, ja se oli noiden vuosien kuluessa rukoillessa, ollen niin rehellisiä itsellemme kuin mahdollista, Jumalan läsnä ollessa, kun Sally tuli ulos itselleen homoseksuaalina.
Se ei ollut minulle ongelma, että Sally löysi tämän - ja minun täytyy lisätä tässä, että kuten useimmat ihmiset, Sally löysi seksuaalisen suuntautumisensa; se ei ollut jotain, jonka hän päätti. Eikö olekin totta sinun kohdallasi, että seksuaalinen suutautumisesi on jotain, joka vaikuttaa "annetulta"? Ei ollut niin, että Sally olisi herännyt eräänä aamuna ja ajatellut, "kaiken ollessa samanveroista, luulen että haluaisin olla halveksitun vähemmistön jäsen." Se oli enemmän löytämisen ja totuuden omistamisen prosessi hänen koostumuksestaan ihmisenä.
Mutta opin pian mikä traumaattinen löytö se olisi. Sally tuli ulos ensin itselleen Jumalan edessä, sitten perheelleen, sitten seminaarille, sitten kirkolle. Minä saatoin häntä tuossa prosessissa. Kun Prepyteerinen Kirkko potkaisi hänet ulos pappisvihkimysprosessista, olin järkyttynyt; kuinka he saattoivat sanoa, ettei Sally sopinut pastoriksi? Hän oli luokkansa paras oppilas, ja parempi kristitty kuin minä koskaan odotan olevani. Tiesin että hänellä oli lahja ja kutsumus pappeuteen. Sitten Sally sai potkut työstään kirkon nuoriso-ohjaajana, koska joku lähetti pastorille kirjeen, kertoen hänen olevan homoseksuaali. Kaikki mitä kykenin ajattelemaan sillä hetkellä oli; tämä on absurdia, tämä on pahaa. Sally on mahtava noiden lasten kanssa; miksi ihmiset olettaisivat ettei hänen ole turvallista työskennellä heidän kanssaan? Miksi he ajattelivat, että heteroseksuaalinen mies tai nainen olisi turvallisempi?
Asiat huipentuivat eräänä aamuna, kun seisoin keittiössä, kaataen lasiin appelsiinimehua, ja kuunnellen Sallyn itkevän silmänsä pilalle vuoteessa. Hän teki niin usein noina päivinä. Lopulta menin hänen luokseen, istuin vuoteen reunalle, ja aloin silittää hänen hiuksiaan. Olin täynnä avutonta raivoa maailmaa kohtaan ja raivokasta hellyyttä ystävääni kohtaan. Kuulin itseni sanovat, "Sally, en tiedä mitä homoseksuaalina oleminen on. Mutta jos se on osa sitä kuka olet, ja minä rakastan sitä kuka olet, enkä haluaisi sinun olevan yhtään erilainen."
Niin pian kuin nuo sanat tulivat ulos suustani, tajusin jotakin. Olin ottanut kannan. Tiesin millä puolella olin tässä asiassa. Sally ei ansainnut tulla halveksituksi ja torjutuksi; kirkko oli väärässä. Seminaarin jälkeen minut osoitettiin palvelemaan Wallingfordin Yhdistyneiden Metodistien kirkkoa Seattlessa, joka oli päättänyt joitain vuosia aiemmin tulla sovittavaksi seurakunnaksi - se on, seurakunnaksi, joka julkisesti toteaa olevansa avoin ja myönteinen kaikkia ihmisiä kohtaan, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Siitä eteenpäin oppimiskäyräni oli jyrkkä! Yksi ensimmäisistä pastoraalisista kutsuistani oli nuoren miehen luokse, joka oli juuri viiltänyt ranteensa partaterällä. Hän selitti olevansa kristitty, eikä voinut kieltää sitä, että hän oli myös homo eikä voinut kieltää sitäkään, vaikka oli yrittänyt. Hänelle oli kerrottu, ettei hän voisi olla molempia. Hänen isänsä oli kutsunut häntä "ihmissaastaksi". Hän ei sopinut elämään. Kaikki mitä saatoin tehdä, vastauksena, oli mennä polvilleni ja pyytää anteeksiantoa kirkon puolesta, viestittämisestä tälle nuorelle miehelle, että hän oli Jumalan rakkauden tavoittamattomissa.
Viitenä seuraavana vuotena minulla oli monia sellaisia kokemuksia. Minulla oli nuoria miehiä, joilla oli AIDS, jotka katsoivat minuun ontoin silmin ja kysyivät, "Luuletko, että minä olen kauhistus?" Istuin nuorten miesten kanssa, jotka kutsuivat vanhempiaan kuollessaan, vanhempia, jotka eivät koskaan tulleet. Näillä kokemuksilla oli syvä vaikutus minuun. Palasin mielessäni uudelleen ja uudelleen varhaisimpaan kristilliseen kasvatukseeni; sanomaan, että Jumalan rakastaa jokaista, ja että Jeesus kehotti rakastamaan lähimmäistään niin kuin itseään. Hän ei sanonut, "rakasta lähimmäistäsi, ellei hän satu olemaan homoseksuaali." Hän ei koskaan sanonut sanaakaan homoseksuaalisuudesta.
Jeesus vietti koko elämänsä mennen köyhien, väheksyttyjen ja yhteiskuntansa epäpuhtaiksi kutsumien luokse, ja demonstroiden Jumalan rakkauden sisällyttävän heidät itseensä. Hän kohteli heitä myötätunnolla. Hän suuntasi omat ankarimmat sanansa fariseuksille, jotka uskoivat olevansa vanhurskaita Jumalan silmissä, että toiset eivät olleet, ja että Jumalan tuomiot ja näkemykset olisivat samat kuin heidän.
Tämä tuo meidät kysymyksen äärelle, mitä Raamatulla on sanottavana homoseksuaalisuudesta. Tänä aamuna ei ole aikaa perehtyä tuohon kysymykseen syvällisesti - meillä on runsaasti aikaa siihen myöhemmin, jatkuvissa Raamattupiireissä ja keskusteluissa. Mutta sallikaa minun sanoa muutama asia tässä. Sana "homoseksuaali" ei esiinny missään Raamatussa - sitä sanaa ei ollut keksitty missään kielessä ennen 1890-lukua, kun ensimmäistä kertaa kehittyi tietoisuus siitä, että on olemassa ihmisiä, joilla on rakenteellinen suuntautuminen omaa sukupuoltaan kohtaan.
Koko Raamatussa on ainoastaan seitsemän lyhyttä kohtaa, jotka käsittelevät homoseksuaalista käyttäytymistä. Ensimmäinen on kertomus Sodomasta ja Gomorrasta, josta saarnasin viime syksynä, joka on itseasiassa asiaan kuulumaton. Aiotulla joukkoraiskauksella Sodomassa ei ole mitään sanottavaa siitä, onko aito rakkaus ilmaistuna kahden suostuvaisen, samaa sukupuolta olevan aikuisen välillä laillista vai ei.
Ei myöskään viidennen Mooseksen kirjan 23:lla luvulla, joka viittaa kanaanilaisiin hedelmällisyysriitteihin, jotka olivat ujuttautuneet juutalaisiin palvontamenoihin. Kohdat 1. Korinttolaiskirjeessä ja 1. kirjeessä Timoteukselle viittaavat miesprostituutioon. Kaksi usein siteerattua kohtaa, jotka kieltävät miesten homoseksuaalisen käyttäytymisen, löytyvät kolmannesta Mooseksen kirjasta. Siinä määrätään myös, että mies joka koskee naiseen hänen kuukautistensa aikana, kivitettäköön kuoliaaksi, että avionrikkojat on teloitettava, että rotujen välinen avioliitto on synnillistä, että kahta eri tyyppistä kangasta ei saa pitää yhdessä, ja tiettyjä ruokia ei koskaan pidä syödä.
En tunne yhtään kristittyä, ei väliä kuinka fundamentalistisia, jotka uskovat että kristityt ovat sidottuja noudattamaan kaikkia Mooseksen lakeja. Sen sijaan meidät johdetaan kysymään syvempiä kysymyksiä siitä, kuinka tulkita Raamattua oikein, kuinka erottaa Jumalan Sana kulttuurillisista normeista ja ennakkoluuloista - se on, kuinka erottaa sanoma kirjekuoresta, jossa se tulee.
Viimeinen raamatullinen teksti, joka käsittelee homoseksuaalista käyttäytymistä, löytyy Paavalin kirjeestä roomalaisille, jossa hän yksiselitteisesti tuomitsee homoseksuaalisen käyttäytymisen. Taustana hänen ymmärrykselleen oli yleinen roomalainen käytäntö, että vanhemmat miehet "pitivät" nuoria poikia seksuaalista hyväksikäyttöä varten, jonka hän oikeutetusti tuomitsi.
Mutta vaikka näin ei olisi ollut asianlaita, vaikka Paavali olisi tuntenut ja tuominnut kaikki homoseksuaalisen käyttäytymisen muodot, jopa kaikkein rakastavimmat, mitä sitten? Paavali myös kehotti naisia olemaan opettamatta, olemaan leikkaamatta hiuksiaan, olemaan puhumatta kirkossa. Seuraammeko hänen opetuksiaan? Hän kehotti orjia tottelemaan isäntiään, ei kerran vaan viidesti - olemmeko valmiit sanomaan tänään, kuten etelävaltioiden orjan omistajat väittivät 150 vuotta sitten, että orjuus on Jumalan tahto?
Tosiasia on, että minä en ole Paavalin opetuslapsi. Ihailen Paavalia, mutta olen Jeesus Kristuksen opetuslapsi. Paavali itse sanoo, että meidän ei pitäisi seurata häntä, vaan yksin Kristusta. Joten palaan jälleen Jeesuksen elämään ja opetuksiin uskoni keskuksena. Siinä valossa kaikkia muita raamatullisia opetuksia täytyy arvostella. Raamatussa on seitsemän kohtaa homoseksuaalisesta käyttäytymisestä, jotka kaikki ovat kyseenalaisia merkitykseltään meille tänään. Raamatussa on tuhansia viittauksia, jotka kutsuvat meitä, kuten Jeesus käskee, rakastamaan lähimmäistämme, työskentelemään rauhan ja sovinnon puolesta kaikkien ihmisten kesken, ja jättämään tuomitsemisen Jumalalle.
Kun oli pastorina Wallingfordissa, asetin raamatulliset ja älylliset perustukset "sydämeni" kokemuksen alle, joka tuli Sallyn tuntemisesta. Noina vuosina tulin myös arvostamaan yhteisöä, jossa sekä homo- että heterokristityt voisivat palvoa yhdessä, palvella toimikunnissa, laulaa kuorossa - yksinkertaisesti olla ihmisiä yhdessä, koettaen kasvaa kapasiteetissa rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä ilman pelkoa.
Tuloksena, kun kysytte minulta, "Onko homoseksuaalisuus syntiä?", vastaukseni tänään on: "Ei". Saatan olla väärässä, ja pyydän Jumalan anteeksiantoa jos niin on. Mutta en usko että seksuaalisella suuntautumisella on mitään tekemistä moraalisuuden kanssa, yhtään enempää kuin sillä onko blondi tai pitkä tai vasenkätinen. Homoseksuaalit yhtä hyvin kuin heteroseksuaalit voivat olla osallisia seksuaaliseen syntiin, mukaan lukien siveettömyys, uskottomuus ja hyväksikäyttö. Ja homoseksuaalit yhtä hyvin kuin heteroseksuaalit voivat rakastaa toisiaan uskollisuudella, hellyydellä ja hyveellisyydellä. Samoja moraalisen käyttäytymisen standardeja pitäisi soveltaa kristittyihin, heteroihin ja homoihin. Näin elämänkokemukseni pastorina on johtanut minut uskomaan.
Kun homoseksuaalinen pariskunta tulee tapaamaan minua toimistooni ja kysyy, "Hyväksytäänkö meidät tässä kirkossa?", voin vastata, "Minä hyväksyn teidät". Mutta voin puhua ainoastaan omasta puolestani. Mitä sanon koko seurakuntamme puolesta?Sanonko, "Kyllä, teidät hyväksytään täällä, niin kauan kuin ette ole avoimia siitä keitä olette ja ketä rakastatte?" Sanonko, "Kyllä, teidät hyväksytään täällä, mutta ette saa palvella missään johtavassa asemassa." Sanonko, "Kyllä, teidät hyväksytään täällä, mutta mitä tahansa teette, älkää pitäkö toisiamme kädestä kirkossa. Ainoastaan heteroseksuaaliset parit saavat tehdä niin." Sanonko vain, "Ei". Vai kenties yksinkertaisesti, "Kyllä".
Ainoa keino jolla voimme saavuttaa konsensuksen siitä, kuinka tähän kysymykseen pitäisi vastata, on käyttää aikaa tulevana vuonna, tutkiaksemme itseämme, tutkia Raamattua, ajatella, lukea, rukoilla, kuunnella, ja jakaa moninaiset elämänkokemuksemme toistemme kanssa, kysyen yhdessä, mitä Jumala kutsuu tämän seurakunnan tekemään ja olemaan.
Keskustelu alkakoon. Amen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti