Keskustelu ev.lut. kirkossa

Raamattu ja kirkon usko tänään.
Toim. Maarit Hytönen.
Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 87, 2004.

Tage Kurtén (TT, Huk, Åbo Akademin systemaattisen teologian, erityisesti teologisen etiikan ynnä uskonnonfilosofian professori) kirjoituksessaan "Rakkauden laki vai luonnollinen laki?" esittelee kahden teologin, tanskalaisen lut. Knud E. Logstrupin ja amerikkalaisen metodistin Stanley Hauerwasin näkemyksiä moraalista, päättäen seuraaviin ajatuksiin:

Moraalikäsitys, joka korostaa ihmisten välistä kohtaamista sekä itse subjektia ja tämän luonnetta moraalin ytimenä, johtaa sellaiseen tapaan keskustella homoseksuaalisuudesta, jossa normit ja säännöt jäävät taka-alalle. Yksittäisen subjektin painottaminen yleispätevien normien sijasta merkitsee, että se henkilö, joka esimerkiksi kirkolliskokouskeskustelussa luulee sanovansa jotain, joka pätee muihin ihmisiin, itse asiassa ei tee mitään muuta kuin ilmaisee oman sisäisen moraalisen luonteensa. Jos joku sanoo, että sellaisilla homoseksuaaleilla, jotka toteuttavat sukupuolisen suuntautumisensa, ei ole paikkaa kirkossa, tämä lausahdus antaa tietoa lähinnä lausujan moraalisesta asenteesta. Lausuma antaa kuvan kyseisestä henkilöstä; ei homoseksuaalisista siskoista tai veljistä. Kukaan ei voi omalta osaltaan piiloutua ajattomiin käskyihin viittaavien mainintojen taakse tai sellaisen teoreettisen tiedon taakse, joka väittää tuntevansa Jumalan tahdon.
Moraalista painoarvoa ei tässä tapauksessa ole sillä, mitä periaatteita henkilö sanoo kannattavansa ja millaisen päätöksen hän haluaisi näiden periaatteiden valossa kirkolliskokouksen tekevän. Moraalisesti painavaa on, mitä henkilön oma toiminta kirkolliskokouksen käsittelyssä kertoo siitä, millainen ihminen kyseinen henkilö itse on ja haluaisi olla.
Se, joka haluaa sanoa ei aloitteelle parisuhteessa elävien homoseksuaalien parien kirkollisesta siunaamisesta, kertoo samalla olevansa ihminen, jonka mukaan on mahdollista ja jopa toivottavaa, että kirkko yrittää estää Jumalan siunausta ulottumasta näihin ihmisiin. Samalla tämä henkilö viestii myös, että nämä ihmiset eivät ole tervetulleita kirkolliseen yhteisöön. Sanomalla ei aloitteelle, joka pyrkii kieltämään kirkon palveluksessa olevilta mahdollisuuden elää homoseksuaaleina parisuhteessa, henkilö osoittaa olevansa ihminen, jonka mielestä on mahdollista, että osa kirkon palveluksessa olevista elää elämäänsä tällä tavalla.
Ei ole olemassa puolueetonta mittapuuta sen ratkaisemiselle, mitkä luonteenpiirteet voidaan käsittää rakastavina ja mitkä ei. Samalla uskon, että harvalla ihmisellä on vaikeuksia arvioida, kumpi yllä mainituistsa asenteista helpommin on liitettävissä siihen, minkä me tavallisesti miellämme rakkaudeksi. Se, minkä me tavallisesti miellämme rakkaudeksi, on kulttuurissamme monen kertomuksen värittämä. Monet näistä kertomuksista löydämme Raamatusta, tai niillä on juurensa Raamatun historiassa ja Raamatun puheessa rakastavasta Jumalasta, joka on luonut ja pelastanut maailman ja ylläpitää sitä.

Pauliina Kainulainen (TT, Joensuun yliopiston teologisen tiedekunnan tutkija, pastori) kirjoittaa otsikolla "Raamattu ja nykyajan eettiset kysymykset":

Ruumiillisuuden tematiikkaan kuuluvat myös seksuaalisuuden kysymykset. Länsimaisten kulttuurien suhde seksuaalisuuteen edustaa usein jotain äärilaitaa: joko seksuaalisuutta ylikorostetaan, kuten esim. mainonnassa, tai sen arvo kielletään. Jälkimmäisestä esimerkkinä käy vaikkapa kapea käsitys seksuaalisuuden arvosta vain lisääntymistoimintana. Muun muassa homoseksuaalisuus on aihe, joka herättää syviä tunteita. Se ei yllätä, sillä siinä kietoutuu yhteen ihmisyyden perustavia ulottuvuuksia kuten seksuaalisuus, uskonto ja valta. Keskustelua kärjistää dualistisen ajattelun ruokkima halu luokitella elämän ilmiöitä hallittaviksi, hierarkkisiksi järjestelmiksi. Seksuaalisuuden erilaiset ilmenemismuodot kieltäytyvät kuitenkin asettumasta selkeän dualistiseen kaavaan.
Kirkossamme käytävä keskustelu homoseksuaalisuudesta osoittaa, että seksuaalisuutta on lähestyttävä osana suurempaa kysymystä ihmisen suhteesta ruumiillisuuteensa, muuten nykytilanteesta ei juuri päästä eteenpäin. Kysymys ei kuitenkaan ole yksinomaan seksuaalisuudesta ja sen määrittelystä, vaan myös oikeudenmukaisuudesta, jolloin palataan Jeesuksen seuraamisen teemaan.
Tämän kirjoituksen lähtökohdat johtavat näkemykseen, että kysymys homoseksuaalisuudesta asettuu samalle jatkumolle kirkon uskon tajun kehityksessä kuin kirkon kannanotot orjuuteen ja naisten asemaan. Orjuutta ja naisten elämän rajoittamista on aikanaan puolustettu Raamattuun ja perinteeseen vedoten, mutta perinteen oma ydin on haastanut tällaisen Raamatun tulkinnan. Jeesuksen esimerkki rakkaudesta ja marginaaliin sysättyjen arvosta on pakottanut kristittyjä muuttamaan tapansa tarkastella maailmaa. Sen tietämyksen valossa, joka meillä nykyään on homoseksuaalisuudesta, on Jeesuksen hengen mukaista asettua puolustamaan homoseksuaalisten ihmisten oikeutta täyteen, ihmisarvoiseen elämään.